maanantai 8. elokuuta 2022

Elämyksiä

 Oletko käynyt Alpo Jaakolan patsaspuistossa?
Sijaitsee Loimaalla.
Käynti on elämys.


Taiteilija on asunut vaatimattomasti vaimonsa kanssa.
Seinäkirjoitukset sykähdyttivät.



Luonto oli ihanasti sulautunut taideteoksiin,
sillä monessa patsaassa oli linnunpesä.
Veljeni Teemu ihailee niistä yhtä.


Kurpitsani ovat kasvaneet muhkeiksi.
Täytyy opetella laittamaan niistä ruokaa.


Kärhköt ovat parhaassa kukassa.
Viinikärhö Purpurea Plena Elegans.


Hihittelykierros Iittalan naivistien näyttelyssä piristi viikkoa.


Isoimman elämyksen koin avoimien puutarhojen Rengon kohteessa.


Tämä on Puutarha!


Persoonallinen, vehmas, yllätyksellinen, tunnelmallinen.


Pihapiirissä oli paljon erikoisia puita.
Kasvihuoneessa mm. persikka ja viikuna.


Saas nähdä uskaltautuvatko veljeni ja vaimonsa Riitta
avaamaan puutarhansa katsojille ensi vuonna.
Syytä olisi.


Omalla pihalla kasvaa klapipino.


Dadaa!
Pergolan rakentaminen aloitettiin veli Teemun johdolla.


3 kommenttia:

  1. Lepaan reissun jälkeen poikettiin myös naivisteissa, mutten huomannut siellä kumpaakaan taulua - en kissoja enkä koiria... olisiko syynä se, ettei näyttely oikein enää jaksa "hihityttää" ja aika kuumakin oli. Lepaalta hankin kärhön ja pari karhunvatukkaa. Siellä on aina yhtä mukava käydä - ei vähiten kivan viinitilan takia. Toivottavasti pihaprojektisi valmistuvat, että pääset vielä nauttimaan elokuun samettisista illoista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanna, kuumuus kyllä latistaa innostusta, niin taidenäyttelyssä kuin puutarhassa. Tynnyrit kumisivat tyhjyytään, piti laskea hanasta kasteluvesi. Minulla on selkeästi liian paljon purkkiin istutettuja kukkia kuten pasuunoita, jotka latkivat vettä kaksi kannullista päivässä per pasuuna, mutta komea on kyllä kukinta kiitokseksi. Minullakin on yksi karhunvatukka, hyviä marjoja.

      Poista

Kiitti kommentistasi, se julkaistaan tarkistuksen jälkeen, joten malttia...