lauantai 2. tammikuuta 2021

Väriä elämään

 2021

Näin se vuosi taas käynnistyy!
Otin uuden vuoden vastaan ystäväni Pirkon kanssa.
Laitoimme ruokia,
kanttarellikeittoa, inkiväärisitruunakanaa ja jälkkäriksi puolukkarahkaa.
Muistelimme menneitä ja suunnittelimme toiveikkaasti tulevia.

Tavallisesti teen remppaa joulunpyhinä,
mutta koska kyläilin jouluna,
niin hommat siirtyivät vuodenvaihteeseen.

Muuttorempassa maalasin melkein kaikki seinät valkoisiksi.
Oli edullista ja nopeaa, kun en ehtinyt miettimään värejä.
Valkoinen on klassinen väri(tön),
ja ymmärrän sen suosion,
sillä valkoinen raikastaa, eikä riitele muiden värien kanssa.
Samaan sävy(ttömään)maailmaan sopii myös harmaat.
Koska en ole klassinen värienkäyttäjä,
valkoisuus alkoi ahdistaa.


Tartuin siveltimeen.
Olohuoneen ja keittiön maalauksesta oli jäänyt vihreää väriä sopivasti.
Niinpä sutaisin eteisen seiniin uuden värin.
Hämmästyksekseni (onpa sana) lempeän vihreä sävy näyttää
loisteputkivaloissa kirkkaammalta kuin viereisessä olohuoneessa.
Ei haittaa.

Nyt on eteinen raikas ja iloinen.
Tervetuloa!


Olin geokätköilemässä kaverini Minnan kanssa vuoden ensimmäisenä päivänä.
Kävimme Saaren kansanpuistossa Tammelassa illan hämyssä.
Olipa kuvauksellista, sinertävä hetki.


Iltalenkillä koirien kanssa katuvalot loivat kauniita suihkuja sumuun.


22 kommenttia:

  1. Färiä pitää elämäs olla, muuten o liia harmaata :) Eteseestä tuli just sopiva!

    VastaaPoista
  2. Loistava värikombinaatio tulikin kasveine, tauluineen kaikkineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maatuska, kiitos! Värisilmäni ei ole vielä himmennyt, vaikka pääni alkaa olla harmaa.

      Poista
  3. kaunis väri ja upea sininen hetki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siniset hetket kestävät tosiaan vain hetkisen, Sussi, pitää olla oikeaan aikaan kamera tanassa.

      Poista
  4. Hyvää alkanutta vuotta!
    Kyllä on hyvän värinen vihreä seinä, mie tykkään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin, Sirpa! Onnistuneita kortteiluja. Sinulle värit ja muodot ovat tärkeitä.

      Poista
  5. Mun tekisi myös mieli maalata vähän käytävää, toisaalta tuleeko siitä sitten pimeä kun on nyt valkoinen, enkä tykkää pitää mitään isoja kattovaloja päällä?!? Maalaamisessa ovat listat ja pistorasiat hankalia...Pistetään harkintaan! Hyvät ruuat teitte! Mun piti tänään tehdä kakkupohja kun uuni oli päällä, vaan enpä sitten muistanut! No, on se päivä huomennakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tillariina, valkoinen on hyvä väri oikeassa paikassa. Pistorasiat saa ruuvattua irti ja kaikkien listojen päälle kannattaa vetä maalarinteippiä, niin ei tarvitse rajata, eikä tule maaliroiskeita.
      Jokainen päivä on hyvä kakunpaistopäivä.

      Poista
  6. Kaunis vihreä väri eteisessä minä olen vihreän ystävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitten meitä on kaksi vihreästä tykkäävää, Nila. Vihreää ja vehreää.

      Poista
  7. Hyvä meininki naisilla uudenvuodenaattona ja seuraavanakin.
    Miedosti vihertävä eteisen seinä näyttää hyvältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli hyvä boogie, aimarii. Touhusimme yhdessä 11 h, eikä jutut vieläkään loppuneet. :)

      Poista
  8. Valkoinen on hyvä, mutta vihreä vielä parempi! Ihana kuva sinisestä hetkestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämässä soisi olevan enemmänkin rauhoittavan sinisiä hetkiä, Hitunen.

      Poista
  9. Dziękuję Ci! Kolor daje radość.

    VastaaPoista
  10. Uusi väri seinään virkistää ja muuttaa kaiken uuteen sävyyn! Onneksi nykyiset maalit ovat käteviä. Hyvää tammikuun alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pirkko, on tosiaan helppo maalata, kun maalit ovat vesiliukoisia ja lähes tuoksuttomia. Mukavaa tammikuuta ja koko vuotta!

      Poista
  11. Kiitos, Suvi, ja oikein ihanaa vuotta sinulle!

    VastaaPoista

Kiitti kommentistasi, se julkaistaan tarkistuksen jälkeen, joten malttia...