tiistai 24. heinäkuuta 2018

Pelakuita, yöpaitaseikkailu, 13 (kaakkuria) kuikkaa ja kuunpimennys

Pelakuita ei näytä helle haittaavan,
vaan ne kukkivat runsaina,
eivätkä hätkähdä sitäkään,
että kastelu unohtuu välillä.
Nämä pelargoniat ovat vanhoja lajikkeita:
Hillevi, Augusta ja Selma kavereineen. 
Ne viihtyvät Kesälässä keväästä syksyyn.


No niin, nyt se sitten tapahtui, nolostuminen.
Kaksi kertaa.
Olen menestyksellisesti humistanut yöhumppa päällä 
kuvaamassa pihalla aamulla ja illalla.
Lauantaina rynnistin alapihalle klo 22 jälkeen kuvaamaan sateenkaarta.
Kiertelin ja kaartelin pihalla katse kohdistuneena taivaalle.
Ups! Yks äkkiä huomasin naapurin maanviljelijän
aidan vieressä keräämässä viljelemästään pellosta (on meidän tonttia) rikkakasveja.
Välimatkaa oli vain kymmenisen metriä.
Hän katsoi urhoollisesti muuaalle ja minä vilistin kiireen vilkkaa sisälle.
Maanantaiaamuna kuvasin etupihalla ja samalla kävin avaamassa Kasvulan ovet.
Pihalle kurvasi jätteenkuljetusauto,
ehdin onneksi puikahtaa Kasvulan sisälle piiloon.
Yöpaita oli säädyllinen ja ehyt,
turhaa nolostuin, sillä sehän olisi voinut olla kesämekko...

Kävimme sunnuntaiaamuna koko perheen voimin,
vielä kun oli siedettävän lämmintä,
retkellä Saaren kansanpuistossa.
Kuvasaaliina oli 13 kaakkuria kuikkaa ja peura.




Västäräkki ja tintti hyppäsivät peräkkäin penkin päältä.
Joskus onnistuu saamaan tämmöisiä hauskoja kuvia.


Kuunpimennys, verikuu, on nähtävissä 27.7.
Nyt kannattaa virittää kamerat valmiiksi,
pysyä hereillä ja napsia kuvia.

20 kommenttia:

  1. Saahan sitä omalla pihalla olla vaikka alasti :)
    Hieno kaakkuriparvi! Vuosien myötä oon alkanu tykkäämään yhä enemmän pelakuista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maarit, pidetään vaatteita päällä, ainakin sitä yöhumppaa. :)
      Pelakuut ovat luottokukkijoita.

      Poista
  2. Upeat kaakkurit, nuo suuret vesilinnut ovat hätkähdyttävä näky! Pelakuut viihtyvät meilläkin hyvin, kun ei sade jatkuvasti niitä kastele.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä usko, että kovin moni meistä on nähnyt kaakkureita noin suurena parvena. Pelakuut tykkäävät paisteesta ja jopa kuivuudesta.

      Poista
  3. Katselin just eilen kesämekkoja kaupasta - kaikki näyttivät minun silmissäni yöpaidoilta ;) Jotta anna mennä vaan, olet oikein trendikäs!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno homma, Vanha rouva, kerrankin olen muodikas. :)

      Poista
  4. Kyllä sinun kuvausasusi on niin jees, välikös todellakaan sen, onko mekko yöpaita vai tunika vai mikä tahansa, kunhan hyviä kuvia tulee!!
    Olet ihan loistava napsimaan kuvia, hienoja otoksia. Katselin monta aiempaakin postausta.
    Kyllä on makee ja kuvauksellinen kesä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tänä vuonna kuvannut lintuja enemmän kuin koskaan, aimarii. Omalla pihalla on paljon kuvauskohteista, no juu, ja sinulla vielä ne hulppeat postikorttimaisemat...

      Poista
  5. Minä hyppelen monesti omalla pihalla aamutakki päällä, oma piha on oma piha ja onneksi melko suojainen. Hauskat lintukuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, aamuisin on mukava vaeltaa pihalla kahvimuki kädessä ja koirat kintereillä, yöpuvussa tai aamutakissa. Kiitti!

      Poista
  6. Eipä tuota yöpaitasilleen oloa kannata hävetä. Aikoinani kävin jopa lähikaupassa välilä yövaatteissa, kun se sattui olemaan 50m päässä. Pitääkin pitää verikuu mielessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pihan vuosi, hyvä sinä! Yöpaidat kunniaan kesävaatteina.

      Poista
  7. Ihania kuvia. Ei yöpaidassa mitään noloa ole. Minä olen nähtävästi vanha ja roikun mahareppuineni (aika iso) estoitta ulkona bigineissä. Allit vain heiluu. Onneksi naapurit ovat tottuneet ja monesti sanoneetkin, että minusta huomaa milloin on kesä.

    VastaaPoista
  8. Ihania kuvia! Kamera on valmiina! Jospa saisi hyviä kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tanja, kiitti! Pitäisiköhän lähteä jonnekin järvenrannalle odottelemaan perjantaina kuuta... Toki sinä nappaat oivan kuvan.

      Poista
  9. Valokuvataitelijan maine siitä vain kasvaa, mitä originellisempaa asustetta on.

    Upeat kuvat jälleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sussi, no sitten mun maineeni on taattu, kun joko ryysyilen tai yöpaitailen :) Kiitos!

      Poista
  10. Voisivatko nuo vesilinnut kuitenkin olla kuikkia eikä kaakkureita?

    VastaaPoista

Kiitti kommentistasi, se julkaistaan tarkistuksen jälkeen, joten malttia...