tiistai 25. helmikuuta 2020

Ruskea piha ja kauniita ajatuksia

Sade on huuhtonut peltoja ja pihoja päivästä toiseen.
Ojat ovat täynnä vettä, pajunkissat viihtyvät.


 Omalla pihalla näkymät ovat kovin ruskeita.


 Harakka on nimennyt itsensä pikkulinnuksi.


 Fasaanit voivat pulskasti, sillä lintulaudoilta tipahtelee niille runsaasti syötävää.


 Kävin mummuttelemassa.
Lapset olivat tehneet äitinsä kanssa ihanan kortin.
Jokainen oli piirtänyt kädestään mallin
ja äiti oli kirjoittanut sanat,
joilla he kuvailevat meidän yhteiseloa.
Herkkä!



10 kommenttia:

  1. Meillon tällä hetkellä ohuen ohut lumihuntu. Hauska kuva harakasta. Oi, ihanat pikkukätöset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Navettapiika, lumihuntu tuo valoisuutta iltoihin. Meillä muutama aste pakkasta (IHME) ja vihdoinkin aurinkokin tervehtii, tosin en paljon jaksa iloita, sillä olen flunssassa ja ihan letkuna. Pikkukätösten omistajat ovat ihania lapsia.

      Poista
  2. Ehkä ruskea maa saa ylleen hiukan valkoista väriä tai ainakin kuuraa. Hauska harakka, jonka kehonkuva on ilmeisesti todellisuutta pienempi.
    Käsikuvat sanoineen on kiva idea, jota voisi toteuttaa monessa muussakin yhteydessä.
    Mukavaa laskiaistiistaita ja kevään odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kih hih, Between, just huomasin, että harakalla ja minulla on sama kehoharha.
      Kiitos samoin!

      Poista
  3. Jos voisin, niin antaisin meidän lumimäärästä sulle ainakin puolet, jos vain huolisit, eli noin 70-80 senttiä.
    Luin kommentistasi, että flunssa pitä sinut kourissaan. Toivotan parempia vointeja ja varmasti nuo kätösten tekstitkin piristävät.
    Onpa harakka unohtanut varovaisuutensa hetkeksi, kun on noin syvälle päänsä lykännyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, aimarii, paappa pukaten hankia tänne päin, ei vaiskaan, ei enää, kun kohta on oikea kevätkin, mutta nauti sinä hangistasi ja valosta.
      Flunssa tosiaan kähisyttää ja ryityttää, mutta tänään kävin jo ulkona nauttimassa auringosta. Kiitti!

      Poista
  4. On tämä vaan erikoinen helmikuu. Meilläkin lumi sulaa Itä-Suomessa.
    Onpas hauskoja yhdessä olon hyvän mielen käsiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt sitä lunta ei enää kaipaakaan, enkulin käsityöt, kunhan ei enää sataisi, sillä järvet ja joet tulvivat pitkin peltoja.
      Tyttöjen kanssa on aina riemullista.

      Poista
  5. Hienoja tilannekuvia linnusta, varsinkin tuo harakka :)..... ja ihana idea pikkukäsistä sanoineen - varmasti ilahdutti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilahdutti totisesti, Päivi. Onneksi meidän pihalla on harakoita ja variksia, sillä niiden puuhia seuratessa päivä kuluu vilkkaasti.

      Poista

Kiitti kommentistasi, se julkaistaan tarkistuksen jälkeen, joten malttia...