Juurevana

Veljeni teki keväällä meille punarinnanpöntön.

Se asutettiin oitis.

Kolme poikasta lähti maailmalle,

vain yksi pikkarainen muna jäi kuoriutumatta.

 

Sateisenakin päivänä voi kylpeä,

näytti punarinta mallia.

Päivänkakkarat, puutarhassamme olevat kakkaraiset ovat jalostettuja,

kuuluvat luottokukkijoihini, ja ovat oleellinen osa kesää.

 

Tähän maisemaan en koskaan kyllästy.

Olen juurtunut pellon reunaan.

Minäkin pääsin kuvaan koirineni.

Veljeni Teemu nappasi kuvan, kun kävimme sateisella aamulenkillä.

Lato on oleellinen osa maisemaani.

Eläkeläisen mietteitä

Siirryin työeläkkeelle kuukausi sitten.

Miltä nyt tuntuu?

Ilo ja onttous vuorottelevat.

En ole vielä sisäistänyt ettei tarvitse lähteä töihin/ettei voi lähteä töihin.

Tunnen syyllisyyttä, kun mies lähtee aamulla ansiotyöhön, 

ja minä saan puuhastella pihahommia 

sekä kuljeksia koirien kanssa valokuvaamassa,

villinä ja vapaana.

Miksi en voi uskoa, että olen ansainnut eläkkeeni,

olenhan ollut työelämässä yli 40 vuotta!

Työvuosien päälle voi lisätä rutkasti aikaa myös työmatkoista,

joita kertyi joka päivä 2-3 tuntia.

Hellitä! Nauti! Opettele olemaan! Lue! Kirjoita!

Kunpa oppisin...

Kukittaa

Köynnöstukeni on kuin lintuhäkki.

Olemme saaneet sateita ja kärsineet vilusta,

onneksi nyt on ollut muutama kesäinen päivä,

joiden avulla jaksetaan.

Kukatkin nauttivat lämmöstä.

Luin kirjan: On ruusu punainen, Pirkko Arhippa

Pirkko Arhipan tuotanto on tuttua useimmille meille
jännitys- ja dekkarikirjojen ystäville.

On ruusu punainen -kirja on julkaistu 2009.

Kustantaja: Kustannus-Mäkelä Oy, Karkkila 2009.

ISBN: 978-951-882-900-6.

Pirkko Arhipan ensimmäinen kirja ilmestyi 1968.
Lukemani on Arhipan 31. kirja.

Pidän todella paljon Arhipan kirjoista, sillä niissä on sujuvan soljuva teksti,

uskottava juoni, mielenkiintoisia ihmistyyppejä ja mikä tärkeintä,

hän ei mässäile väkivallalla.

On ruusu punainen -kirjan tapahtumat ovat kietoutuneet 

kauppapuutarhan ihmisiin sekä heidän perheisiinsä,
rakkauteen tai sen puuttumiseen.
Tärkeässä roolissa ovat myös kuuluisat punaiset ruusut.
 Sekä tietysti murha, tai ehkä useampi...

Komisario Varpu Ahava joutuu etsimään murhaajaa
keskellä koukeroisia ihmissuhteita.

Murha on ruma teko, vaikka se tapahtuisikin ruusutarhassa.

Suosittelen Pirkko Arhipan kirjoja lämpimästi.

Viihdyttävän letkeää lukemista, värikästä kerrontaa

ja mausteena on juuri sopivasti jännitystä sekä toimintaa.

"Aamupalaverin jälkeen Varpu meni huoneeseensa ja syventyi

paperitöihin. Hän oli saanut ne melkein valmiiksi, kun oveen

koputettiin ja esimies astui sisään. Tuleeko hän varmistamaan,

että minulla on kaikki hyvin, Varpu ennätti ajatella. Sitten hä

tajusi, että syy ei ollut se.

- Heikintarhan kasvihuoneesta on löytynyt ruumis."

Tuttuja puutarhavieraita

Tunnistatteko pihapiirimme vieraat?

Kyllä, puutarhatoimittaja Paula Ritanen-Närhi ja

valokuvaaja Jonne Räsänen siinä tähyävät pihaamme sekä kuvakulmia.

Välillä satoi ja välillä oli pilvipoutaista.

Sää ei hyydyttänyt toimittajaa eikä kuvaajaa.

Kuvauksissa oli mukana myös koirakaksikomme Puhurit.

 

Juttu pihastamme, tilkkutäkkipihamaa, ilmestyy Kotiliedessä,

ehkä ensi vuoden alussa.

Ja kyllä, voitte olla varmoja, että kerron milloin.

Mitä tekikään ihana ystäväni Pirkko?

Hän oli leiponut gluteenittoman raparperipiirakan ja

ruisjauhoilla terästetyn mustikkapiirakan.

Kyllä maistui meille kaikille.

Makeeta, kaikelviisiin.

Meikämartta näytti tältä pari tuntia ennen kuvausta.

Satoi kaatamalla.

 

Pamaus

Olin illalla kaikessa rauhassa

koirapoikien kanssa rapsuttelemassa kukkapenkkejä alapihalla,

kun kuului valtava pamaus, semmoinen iso jysähdys.

Kipaisin koirat kintereilläni sisälle selittämään miehelleni säikähdystämme.

Hui! Ammutaanko naapurustossa?

Mies rauhoitteli ja lähti pihakierrokselle.

Kohta hän huhuili, että syyllinen löytyi.

Tallikärryn kumi oli räjähtännyt,

siitä siis jysähdys.

Meillä tehdään painavia töitä!

Pionit aloittivat kukintansa.

On ne vaan niin uljaita.

Pensasruusut kukoistavat myös.

Sormustinkukat, 

ovat muuten ihan itse kylväytyneet kuivaakin kuivempaan rinteeseen,

kukkivat somina Kasvulan edessä.

Aidanvieressä sinnittelee hentovartinen kärhö.

Se oli puristanut ilmoille valtavan suuren valkoisen kukan.

Nyt kehtaan näyttää aidanvieruksiakin,

kun olen niitä trimmeröinyt pari kertaa.

Eipä enää törrötä ohdakkeet ja nokkoset aidan vieressä.

Preerian (?) keltaruusu, voi himpula, kun se on upea.

Kauniita esineitä ja kilpajuoksua sateen kanssa

Harrastan kilpajuoksua sateen kanssa,

ja tunnen jääväni aina hopealle.

Ehdin kuitenkin sateitten lomassa trimmeröidä pari tankillista

eli yli kaksi tuntia. Yksi työ vähempänä. 

Trimmeröinti on sitä paitsi mukavaa hommaa.

Tosin tuntuu siltä, että on 1000 tekemätöntä työtä 

ja vain 1 tunti aikaa suorittaa niitä.

Ja kyllä, rikkakasvit nauttivat sateesta ja

kasvavat korkeuksiin tuuheina sekä elinvoimaisina.

 Pilvipoutaisina hetkinä pihapiiri näyttää nätiltä.

Yllä lumipalloheisi ja Tammelan kaunottaret.

Ala puolella punainen Tove Jansson ja ja ja... ööö...

Kasvulan ulkopuolella orvokit jaksavat vielä kukkia.

Tomaatteihin on tullut nuppuja, jopa.

Jossain välissä, pitää välillä tehdä hupsuja ja kevyitäkin hommia,

pihatyöt eivät saa tuntua raatamiselta,

ehdin asetella kauniita esineitä ryhmiksi.

Visakoivuiset luistimet ovat yli 100 vuotta vanhat.

Ne kuuluivat ystäväni Mirjan mummulle.

Hevosenkenkä on löytynyt istutuskuoppaa kaivaessani.

Olisikohan pudonnut aikoinaan vaivaistalon pollelta pellolle...