sunnuntai 12. elokuuta 2012

Romu vai aarre?

Olokolomme (ex-ruumiskellari) lattia oli peitetty metallilla pinnoitetuilla eristelevyillä. Näitähän on melkoinen pino keskellä pihaa pressun päällä. Mies meinasi viedä ne kaatopaikalle, mutta pyysin häntä jättämään ne, vaikka ruostuneelta roskilta näyttivätkin. Ajattelin niiden olevan sen verran harvinaisia, että yritän keksiä niille jatkojalostuskäyttöä.

Sitten näin puutarhamyymälässä korkeat ruosteisen näköiset (lasikuitua) koristepylväät. Semmoset laatikkomaiset, ehkä puoli metriä kanttiinsa. Ne olivat tosi komeita ja hintaa pari sataa euroa kappale. Silloin minulla välähti.

Pyysin miestäni tekemään levyistä kukkalaatikoita. Jesh! Toimii. Mielestäni niistä tuli komeita. Kaksi on valmiina ja kunhan Mies ehtii tekemään kolmannen, niin sijoitamme ne rinteeseen. Ovat samalla koristeena. Täytän laatikot kompostilla. Katotaan mitä kasveja niihin istutan. Jotain roikkuvaa kuitenkin reunoille, ryöpyksi.




Nämä isot kukkapurkit ostin valkoisina ja maalasin ne punaisiksi. Ovat olleet ulkona pari vuotta ja hyvin on maalit kestäneet. Sain veljeltä taas vesitynnyreiksi niitä perinteisiä sinisiä pönttöjä. Olen niitä maalannut ennenkin ja erinomaisesti pysyy niidenkin pinnassa väri.


Miljoonakello on soma ja helppo kasvi, kun siitä ei tarvitse nyppiä kukkineita kukkia pois.

20 kommenttia:

  1. Teräväpäinen nainen olet ja selvästi hoksusta kotoisin ;D Punaiset kukkaruukutkin näyttävät kivoilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, ny sä, Millan, saat mut ihan hämilleni kehuillas. Kato, joskus näitä oivalluksia tulee ja varsinkin mä oon hyvä "varastaan" ideoita muilta. Noh, ja sitten jatkojalostan niitä omiin tarpeisiin sopiviksi. Mut tärkeintähän tässäkin projektissa oli Mieheni, joka toteutti hienosti aatokseni.

      Poista
  2. Kyllä sinä Nettimartta olet todistetusti nero. Aivan mahtava oivallus käyttää levyt kukkalaatikkomateriaalina, tuli mahtavan näköinen lopputulos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No huh huh, nyhän sä mulle vallan korkeita arvioita latelet. Mut joskus näitä ideoita vaan tulee. Mut aattele, mikä materiaalisäästö. Ei täyty kaatis ja meille tuli yksilölliset kukkalootikot. Mies ne jo tälläs paikoilleenkin, laitan lisää kuvia huomenna.

      Poista
    2. Niinpä, tämä oli täydellinen win-win-win-tilanne: voittajina te, me ja luonto.

      Jäämme odottamaan kuveja!

      Poista
  3. Waaauuu!!!! Mahottoman komeita ruukkuja sait, aivan upean näköisiä. Noi sopisi hyvin mun Kälykälle. Hän rakastaa semmosta rappioromantiikkaa. ;D ;D

    VastaaPoista
  4. Aarre, ehdottomasti !!
    Hieno keksintö, sitä pitäisi ihan kaikkien aina joka "romun" kohdalla rauhassa makustella josko siitä saisi jotain osaa uusio käytöön. Mielestäni ihmisten olisi muutenkin hyvä käydä joskus siellä kaatopaikalla katsastamassa niitä "omia tuotoksiaan" ehkä sitten monen silmät avautuisivat kuluttamaan harkitummin, sitä kun ei tule aina huomanneeksi kun roskat katoavat sinne nykyään melkeimpä itsestään..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon oppinnu kantapään kautta, ettei kaikkee kantsu paiskata ekaan kaatiskuormaan. Antaa ajatuksen muhia ja jalostua.

      Joo, oikeessa oot, kaatikselle menee luvattoman paljon ihan käypästä tavaraa. Itte kyselen, että tarviiko joku ja oon hanakasti kaivelemassa naapurin kaatislavaa. Ettei vaan aarteita pääse karkaamaan jätteisiin. Hih. Monta löytöä oonkin tehnyt.

      Poista
  5. No lopputuloshan oli se, että romuista tuli aarteita. Hienot ideat pitää vain löytää ja keksiä!! Aina se ideointi ei olekaan niin helppoa ja toisilta se sujuu luonnostaan. Terveisiä M-L

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Romuaarteita, justiinsa näin. Hoksusta se usein on kiinni. Kääntää vaikka esineen ympäri ja miettii sitä uudelta kantilta.

      Yhdessä blogissa oli käännetty iso kukkapurkki alassuin ja sen päälle oli pantu kukkalautanen linnuille vesiastiaksi. Nätti.

      Poista
  6. Mahtavat ruosteiset loorat!! Noi mä kyllä nappaan salaa kyytiini, kunhan saan eka selville osoitteesi ;) Oh, sori vaan..
    Nuo punaisetkin on tosi kivat ja siitä tulikin mieleeni, että mikähän vuosi saisin saviruukkuihini mosaiikit pintaan, on vesieriste jo vedetty keväämmällä että taitais olla kuivanu.

    VastaaPoista
  7. Pirkko (vastaa-toiminto ei toimi, hitsinpilli), jos et kuitenkaan nappaa näitä valmiita lootia, ku ne painaakin niin helskutisti, meinaan on Leca-soraa ja kompostia täynnänsä. Sieppaa niitä levyjä, kih hih. Onhan sekin kierrätystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Selvä! Kunhan saan tuon Husbendin mukaan kantamaan saalista, voisin toki lecasoraakin vähän samalla ottaa -tuskin huomaat puutosta...

      Poista
    2. Juu, ei varmasti huomaa. Hih hih, olis se kyl näky, kun pyllisette meidän takapihalla...

      Poista
  8. Tosi kivat nuo punaiset ruukut. Hyvä idea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sähän tiedät, että mulla pysyy suti tanakasti hyppysissä ja tykkään maalata. Siis lankkua, en tauluja kuten sä ja äitis. Mulla on muutama muukin maalausprojekti suunniteilla (paino sanalla suunniteilla), toteutusajankohdasta en vielä tiedä. Joko on liian kuuma tai sataa. Onhan se kesä ens vuonnakin...

      Poista
  9. Millä maalilla olet niitä sinisiä tynnyreitä maalannut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vinhaa. Pysyy hyvin melkein missä matskussa tahansa. Pese ja kuivaa pinta ja anna palaa eiku sutia.

      Poista

Kiitti kommentistasi, se julkaistaan tarkistuksen jälkeen, joten malttia...