keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Lakaisu- ja luku-urakoita sekä sääkuvia ja säilöntää

Tänään ei satanut,
joten tartuin lehtiharavaan, kun tulin töistä.
Lehtiä olikin ehtinyt kertyä paksu matto.
Märät lehdet eivät ole kevyitä haravoida,
 mutta sinnittelin (sattui peukaloon) ja
sain kuin sainkin yhden käytävän melko puhtaaksi.
Huruuttelen lehtipuhaltimella loput.



Löysin Kesälän rinteestä vielä mansikoita,
mutta kyllä sade oli huuhdellut maut mukaansa.


Sääkuviakin on tullut napsittua.
Alla olevasta maisemasta nautin perheeni kanssa sunnuntaina.


Eikös tämän kuvan nimeksi sopisi,
Vihreä siili sumuisella pellolla?


Tiesitkö, että kirjailija Virpi Hämeen-Anttila on kirjoittanut myös dekkareita?
"Koukuttava murhamysteeri 1920-luvun Helsingissä - Agatha Christien hengessä." 
Kuulosti niin lupaavalta, että seuraavaksi lukuvuorossa on kaikki neljä 
Virpi Hämeen-Anttilan dekkaria, 
joiden päähenkilö on herrasmies ja yksinäinen susi Karl Axel Björk.
Ihailen suuresti ihmisiä, jotka säilövät ahkerasti.
Jututin marttaystävääni Sirkkaa,
joka on säilönnän mestari ja muutenkin taitava keittiötöissä.
Tästä pääset lukemaan Sirkan kuulumisia ja säilöntäniksejä:

lauantai 14. lokakuuta 2017

Töitä ja tunnelmapalasia

Viikko meni taas nopsasti.
Käyn tämän ja ensi kuun töissä parina päivänä viikossa,
juuri sopiva määrä eläkeläiselle,
näin pysyn virkkuna ja ajanhermolla.

Tapasin torstai-iltana ystävääni Tiinaa 
ja hänen työkaveriaan Hannua,
he olivat työmatkalla seutukunnalla,
ravintola Vispilässä Forssassa.
Olen ennenkin liputtanut tämän lähiruokaravintolan puolesta
ja niin teen nytkin. 
On ihanaa saada luonnollisen ystävällistä palvelua.
Annokset tarjoillaan pöytään, 
eikä lautasia tarvitse itse kiikuttaa pois.
Ruoka sekä muut tarjoumukset ovat aina maukkaita
ja esillepano on todella kaunista.
Ruokaa voi siis syödä myös silmillään.


Kuulkaapa kummaa!
Meillä paistoi hetkellisesti aurinko
tehden varjokuvia seinälle.


Lähden aamuisin etuajassa töihin,
sillä löydän matkan varrelta usein kaunista kuvattavaa.


Pihalla kukat vetelevät viimeisiään.
Tällä viikolla oli yhtenä yönä aste pakkasta.


Kun aurinko paistaa, vaikka vain sen tunnin,
niin sävyt muuttuvat loistaviksi.


tiistai 10. lokakuuta 2017

Tarjoilu pelaa

Linnut ovat alkaneet parveilemaan.
Tintit koputtelevat ikkunanpieliä etsien ruokaa.
Löysin keväällä kaupan alelaarista keraamisen lintujen ruokintalaitteen,
vai miksi tuommoista nyt sanoisi.
Pyöreä ja punainen, oikein nätti.
Tosin malliltaan tämä lintulauta ei ole paras mahdollinen,
sillä linnut pääsevät sinne sisälle,
joten palloa täytyy pestä ahkerasti,
että se pysyy siistinä ja ruoka puhtaana.
Olen siis aloittanut lintujen talviruokinnan.
Tarjoilen rikottuja pähkinöitä,
ja hyvin näyttää kelpaavan.
Talipötköjen vuoro tulee vasta ensipakkasten alettua.
Lintujen seuraaminen ja kuvaaminen on hauskaa puuhaa.

 

 

 


lauantai 7. lokakuuta 2017

Ruisleipä ja viimeiset kukkijat

Ruisleipä.
Lämmin ruisleipä ja sipaisu voita.
Niin hyvää, ettei sanotuksi saa...

Ystäväni Anneli leipoo aitoa ruisleipää taikinajuurella.
Sain maistiaisiksi yhden ruisleipäsen,
jossa oli mausteena käytetty kuminaa.
Kyllä maistui!


Lehtiä alkaisi olla jo lakaistavaksi asti,
mutta sateen ryöpsähdykset estävät pihapuuhat.


Tämmöisenä kuravellinä ovat peltotiet.
Näytetiin sääkuvana Hämeen uutisissa perjantaina,
pari muutakin kuvaa on päässyt esille YLE 1:llä.

Kurasta tulikin mieleeni Hai-saappaani,
ne eivät kestäneet kuin kaksi kesää.
Nyt vuotavat, ja edessä on uusien saappaiden hankinta.


Sateitten välissä olen riipinyt ränsistyneitä kesäkukkia kompostiin.
Ikävää puuhaa, koska kädet kastuvat ja kylmettyvät.


Maurice-rakkaani, kukkii vieläkin sinnikkäästi.


Daaliatkin ovat voimissaan.
Huomaat varmaan kuvan oikeassa reunassa linssiluteen,
Myrsky ehdottelee minulle, että voitaisiin mennä jo sisälle.


tiistai 3. lokakuuta 2017

Peukutetaan

Tämmönen siitä peukusta nyt sitten tuli, suora.
Ennen leikkausta olin kippurapeukalo.
Enkä muuten yhtään peukuta sadesäälle...


Vaahteranlehdet alkavat parveilla.


Sain veljen perheeltä callunan, 
joten syksy on virallisesti korkattu alkaneeksi.


Kirkas täplä kuvassa on kuu.


 Osa pelakuista on jo sisällä.


Pieniä aurinkoja päiväänne!


lauantai 30. syyskuuta 2017

Sieniä, sumua ja satuolentoja (+ 1 sääkuva)

Nyt on sieniä!
Napsasin alla olevan kuvan eilen aamutuimaan.
Perinteisen kuvausasuni eli yöpaidan päälle, 
oli pakko vetäistä paksu takki,
 sillä ulkona oli kostean koleaa.
Sienet näytettiin sääkuvana YLE 1:n klo 18 uutisissa.
Veli vähän ihmetteli, että eikö minulta jo lopu kuvausaiheet,
kun aina kuvaan omalla pihalla tai lähipellolla.
Vastaus: ei lopu, ei sitten millään, eikä koskaan.


Sieniä on niin paljon, että niitä saa kerätä ainakin pari kottikärryllistä.
Valitettavasti eivät ole ruokasieniä, 
mutta luin niiden sopivan hyvin kompostoitavaksi, 
koska niissä on ravinteita esim. fosforia.

"Sienirihmasto on osa elävää maa-ainesta, eikä siitä ole sinällään mitään haittaa. Päinvastoin – rihmastot toimivat puiden ja pensaiden mykorritsa-sienijuurena ja parantavat kasvien veden ja ravinteiden saantia. Toki edustusnurmella sienten itiöemät ovat esteettinen haitta, jos niitä on runsaasti. Typpilannoituksella voi merkittävästi pienentää sienirihmastojen muodostusta. Varsinkin urea-lannoitteen levitys nurmikolle on tehokas. Typpilannoitus on syytä tehdä kesän alussa, jotta nurmikon talvehtiminen onnistuu. Annetun typpimäärän tulee olla lannoitussuositusten mukainen. Pertti Rajala"


Muutamana aamuna on lämpöä (?) ollut aste tai kaksi,
joten täytyy siirtää vanhanajan pelakuut Kesälästä vierashuoneeseen,
ettei pääse halla puraisemaan.


Sumuiset pellot ovat puolille päivin täynnä Hattivatteja,
tai keijujen riippumattoja kuten Metsätontun Ruusutarhan Leila toteaa.


Makoisia ahomansikoitakin on vielä pihallamme tarjolla.


Vanhan puun kyljessä kasvoi pehmeää sammalta,
kuin karhun turkki.
Pakko oli sitä silitellä.

Silitelkää puita, lemmikkejä ja pitäkää toisianne hyvänä!


torstai 28. syyskuuta 2017

Oppimista ja opettamista

Nyt uskallan kertoa, sillä eilen oli ensimmäinen kokoontuminen,
että eläkeläinen opettaa muita eläkeläisiä tietotekniikan saloihin.
Sain siis töitä kahdeksi kuukaudeksi, parina päivänä viikossa.
Olen iloinen, onnellinen ja virkistynyt.

Ryhmässä on noin 30 innokasta ja virkeää oppijaa.
Puolet vasta-alkajia ja toinen puolikas osaajia,
eri ryhmissä, tottakai.

Tästä tulee hauska ja kiireinen syksy!
Uusien asioiden oppiminen/opettaminen voitelee aivoja.

Käsi on kuntoutunut hyvin, 
joten olen päässyt peuhaamaan pihalle,
tosin työt teen edelleen vasemmalla kädellä.

Tässä tunnelmia viikon varrelta, ole hyvä!







maanantai 25. syyskuuta 2017

Aamu alkaa runolla

Vaikka en itse osaa kirjoittaa runoja,
niin osaan iloita muiden runotuksista.

Pääsen nauttimaan lähes jokainen aamu
tuottelijaan sanataiteilija Justin Larman 
ajatelmista ja runoista Facebookissa.
Hänen nimimerkkinsä on Runovaari.

Sain luvan julkaista tämän aamuisen runon.
Yhtä aikaa kaihoisa ja toiveikas.

Lisää aatoksia kirjoista ja kirjallisuudesta,
sillä Kotiliesi-lehden nettisivuilla oli 
hilpeä ja herättävä (myös hilpeyttä herättävä) kirjan takakansi-sanasto.

Mitä teet, kun mietit, vaivautuisitko lukemaan käsiisi osuneen kirjan? Katsot, mitä teoksen takakansi lupaa?
Nyt tarkkana! Älä mene lankaan!
Ei takakansitekstissä suoranaisesti valehdella. Mutta tiettyjä mielikuvia siinä maalaillaan, ihan pokkana. Takakansi on kirjoitettu siinä mielessä, että sinua, potentiaalista lukijaa, vietellään kaikin käytettävissä olevin keinoin.

Pieni takakansi-sanasto

Polveileva. Teos sisältää noin seitsemän sekavaa juonta, mikä ei ollut kirjailijan tarkoitus.
Runollinen. Juu en lue. Ohutta yläpilveä.
Vimmainen. Taas yksi nuori mies tykittää slangilla tarinaa siitä, kuinka raisua on naukata kaljaa.
Hauska. No ei ole, jos se pitää varta vasten mainita.
Oivaltava. Sellainen söpö ja ohut kirjanen, joka ”kertoo itseään suuremman tarinan”.
Koskettava. Laskelmoidun lälly.
Latautunut. Voi voi, kirjailija se siinä oksentaa omia angstejaan muiden niskaan.
Yllättävä. Lue: keinotekoinen.
Rehellinen. Kaikki kirjailijan tuttavat tunnistavat tekstistä itsensä ja toisensa. Aiheuttaa lukijassa myötähäpeää.
Sadunomainen. Njääh, en usko yksisarvisiin.
Hurja. Juoni sisältää epäuskottavia käänteitä, jotka yritetään selittää tällä termillä.
Vavisuttava. Nyt ne ovat päättäneet itkettää lukijaa oikein kunnolla. En suostu.
Taattua laatua. Haukotus. Kirjailija toistaa sitä samaa puuduttavaa tyyliä, jota hänen kaikki aiemmat 15 kirjaansa ovat olleet.

lauantai 23. syyskuuta 2017

Elämyksiä ja tuuletuksia

Nyt tulee blogin täydeltä tapahtumia, joihin olen osallistunut.
Peukaloni takia en ole pystynyt ajamaan autoa,
sillä vaihdekepin vääntö tekee aivan liian kipeää, 
joten olen kyhjöttänyt tiukasti kotona jo kuukauden.

Tällä viikolla olen päässyt tuulettumaan.
Sunnuntaina kävin mieheni kanssa kitaristi Olli Soikkelin 
konsertissa kuulostelemassa, miltä mustalais-jazzi kuulostaa. 
Noh, erittäin mielenkiintoiselta, erikoiselta ja erityiseltä.
Jotkut kappaleet sieppasivat sieluni tunnevyöryjen sokkeloihin.
Samalla tuli nähtyä Suomen kauneimmaksi sanottu työväentalo Forssassa.


Torstaina oli toisen(laisen) konsertin vuoro.
Legendaariset Hurmerinnat esiintyivät lähiruokaravintola Vispilän
salakapakassa eli Sointiklubilla.
Tila on pieni, olohuonemainen, aivan hurmaava paikka.
Ja kyllä, viimeisenä kipaleena tuli Jäätelökesä.


Konserttien lisäksi olen käynyt tiistaina leffassa
Pirkko, Anneli ja Gerda.
Katsoimme soman elokuvan, Hamstead,
jossa oli pääosassa Diana Keaton.
Iso plussa siitä, että näyttelijät olivat ikäihmisiä kuten mekin.
(Ikäihminen? Vanha? Milloin alkaa vanhuus? 
Olenko minä vanha, kun olen eläkkeellä?)

Torstaina veljeni Teemu vaimonsa Riitan kanssa
pyöryätti minua kirppiksillä ja puutarhamyymälöissä,
joten olen oikein voimaantunut ja piristynyt.

Tälle viikolle mahtuu myös teatteria, 
sillä olen menossa sunnuntaina katsomaan
Forssan teatteriin Kokkisoppa-näytelmää.

Ai niin, on muuten tosi mukavaa, että näytäntöjä on myös iltapäivisin,
Soikkeli alkoi klo 17, elokuva klo 15 ja teatteri klo 14,
ainoastaan Hurmerinnat olivat illalla,
mutta silti aivan inhimilliseen aikaan eli klo 20.


Pihalla ei tapahdu mitään, ei ainakaan minun toimestani.
Aivan liian kylmää, ja peukalon vuoksi ei edes harava pysy kädessä.
Onneksi sentään pystyn kuvaamaan.

Lehtokoteloita on alkanut ilmaantumaan pihallamme,
mutta niitä esiintyy hillitysti,
sillä olen tylysti tarjonnut niille Ferramol etanasyöttiä,
mikä ei ole haitallista muille kuin nilviäisille.




Rengon punaisen lisäksi pihallani kukoistaa muutamia lahjaksi saatuja daalioita.
Tuon kirkkaan punaisen daalian juurakkoa täytyy jakaa ensi keväänä,
että pääsee paremmin oikeuksiinsa ihan omassa kukkapenkissään.

 

 

Leppoista viikon loppua kaikille!