maanantai 11. joulukuuta 2017

Haasteena huhtikuu

Tita, Unelmia ruusuista -blogista, haastoi minut kertomaan huhtikuustani.

Ohje: Kerro huhtikuusi viisi tärkeintä kevään merkkiä, 
jotka ilahduttavat sinun sieluasi voimakkaimmin. 
Etelärannikolla kevät on jo maaliskuussa ja pohjoisessa toukokuussa. 
Muokkaa haasteen kuukausi sinun kevääksesi.

Kurkkasin huhtikuun kuvakansioon ja poimin sieltä alla olevat viisi otosta.
Eipä tainnut olla huhtikuussa lämmintä...
Orvokit ovat onneksi sinnikkäitä selviytyjiä.
Luntakin on välillä tulla tupsahtanut,
ja punarinta värjötteli etsien evästä.
Sinivuokkoja sentään löytyi metsästä.
Muistaakseni tein pihatöitä lapaset kädessä.
Iloitsin silti keväästä, sillä välillä aurinko melkein lämmitti.






lauantai 9. joulukuuta 2017

Säällä kuin säällä

Kun sää näyttää tältä, niin...
...ihaillaan keittiön pöydällä olevia ruusuja, 
syödään ja jutustellaan hyvän ystävän kanssa ja
...hämmästellään koiranpennun tassujen suloisuutta ja...
...otetaan vastaan miehen rakkaudella tuomia koruja sekä
...katsellaan vanhoja talvisia kuvia.



torstai 7. joulukuuta 2017

Lennokkaita otoksia

Itsenäisyyspäiväämme kuuluivat lipunnosto salkoon,
hernekeitto ja vanikka,
Tuntematon sotilas -elokuva,
jolloin muistelimme kaatuneita omaisiamme
ja olimme kiitollisia Suomen itsenäisyydestä,
kynttilöiden ja ulkotulien sytytys,
Linnan juhlien katselu 
(ja kolttujen arvostelu, paljon todella kauniita asuja)
sekä lintujen kuvaus.

Aamulla taivaanranta hohti oranssisena
ja päivällä aurinko loisti niin kirkkaana, että häikäisi.
Täydellinen itsenäisyyspäivä!

Kuvasarjassa on paloja lennokkaimmista otoksistani.

 

 

 

 



maanantai 4. joulukuuta 2017

Kun taloon tulee koiranpentu...

Kolmas päivä koiranpennun kanssa alkoi.
Herätys klo 2, sillä meidän viisas koiranpentumme, Wiima,
oppi hetkessä tekemään tarpeensa ulos,
ja koska isohätä ei katso aikaa,
niin nostin pennun kainaloon ja lähdimme pihamaalle.
Pissoja sentään lirahtaa vuoroon alustalle ja vuoroon lattialle,
eli normaalia arkea pentukoiran kanssa.

Pentu on söpö ja selkeästi hoksaavainen.
Ongelman muodostavat peräkammarinpojat, eli Myrsky ja Tuisku.
Ne eivät ollenkaan hyväksy Wiimaa,
joten joudumme erottamaan tytön ja pojat aitauksilla.
Pientä lämpenemistä on kuitenkin havaittavissa,
sillä voimme olla samalla sohvalla,
kun Wiima on mieheni sylissä ja pojat minun kyljessäni kiinni.

Muistatteko, kun kerroin, että vaihdoin kesäkanalan koiranpentuun?
Hmm... onko myöhäistä tulla katumapäälle...
Ei vaiskaan, pentu on valloittava,
ja kunhan meidän mörököllipojat tuosta rauhoittuvat,
laumasta tulee täydellinen,
sillä Wiimassa on johtaja-ainesta.

Mitenkäs teidän perheissä on uudet tulokkaat otettu vastaan?
Wiima on erittäin sosiaalinen,
sillä se tulee isosta laumasta,
jossa oli emon lisäksi mummo ja puolentusinaa tätiä.
Oli muuten kaunis lauma,
sillä jokainen mäykky oli erivärinen.
Karvanlaatujakin taisi olla jokaista sorttia.



Koiramamma, eli ystäväni Pirkko, toi rotinoita.



 

lauantai 2. joulukuuta 2017

Joulukuu alkoi odotuksella

Tänään on se päivä, kun perheemme koko kasvaa
neljästä viiteen,
 sillä haemme kotiin kolmannen koiran.
Tyttömäyräkoiran nimi on Wiima eli
sopii täydentämään Puhureitten sarjaa.
Ensin oli Pyry, joka taivalsi kansamme 16 vuotta,
sitten tuli Myrsky, joka täyttää 7 vuotta keväällä ja
Tuisku Muiskunen, jolla on ikää 6 vuotta.
Peräkammarinpojat tulevat tänään hämmästymään.
Toivottavasti ottavat tyttösen vastaan lempeästi.

Säät ne vaihtelevat kovasti.
Torstaina tintti värjötteli sateessa,
oli muuten Hämeen uutisissa sääkuvana.


Eilen, perjantaina, saimme sentään hartaasti kaivattua lunta.
Toivottavasti lumi ei sula, 
sillä loskaa ja rapaa on ollut jo ihan liian kanssa.


torstai 30. marraskuuta 2017

Matintuomio ja geokätköilyä sekä kurssinpäättäjäiset

Olen löytänyt geokätköilyn avulla omasta ja lähikunnista
mielenkiintoisia nähtävyyksiä,
kiinnostavia paikkoja ja kuvauksellisia maisemia
sekä  tutustunut paikkakuntien historiaan.
Mieltäni on hiertänyt oman kunnan teollisuusalue,
jolla on kolean tuntuinen nimi, Matintuomio.
No, nyt nimi selvisi, kiitos geokätköilylle.

Kätköttäjän tarinan mukaan, alue on saanut nimensä 1800-luvulla
surmatun Posti-Matin mukaan. Postinkantaja oli löytynyt siltarumpuun sullottuna,
mutta sen kummemmin postia kuin tekijääkään ei koskaan löydetty.

En osaa sanoa, onko tarina tosi vai mielikuvitusta,
mutta hieman puristi rintaa, kun pimeässä etsin kätköä.

Silta on mielestäni upea. Sopisi nähtävyydeksi,
mutta sillan päällä kasvoi männyntaimia ja
muutenkin ympäristö oli hylätyn näköistä.
Ennen on osattu rakentaa, vai mitä?
Ja turha etsiä geokätköä sillasta, se ei ole siellä,
vaan ihan toisaalla.


Eilen oli eläkeläisyhdistyksemme atk-kurssin päättäjäiset.
Väittäisin, että opin näiden kahden kuukauden aikana
yhtä paljon kuin kurssilaisenikin.
Oppiminen on vuorovaikutteista.

Porukka oli aivan mahtavaa!
Täytyy todeta, että kaiken ikäisenä voi oppia,
kun intoa ja iloa löytyy.

Kiitokseksi sain haleja, kortteja, nameja ja kukkia.