Pihalla ja pellolla

 Napsin kuvia pihallani.
Oli aurinkoinen aamupäivä.
Olen järjestellyt lintujen ruokabaarit kuvausetäisyydelle, tietysti.

Kävin kuvailemassa myös pellolla.
Vasta kotona kuvia selaillessani huomasin,
että pellolla oli myös pari sorkkaeläintä (kauris/peura).
Näin sokea olin etten niitä huomannut,
kun keskityin vain joutseniin, joita oli satamäärin.

Pihallani on myös oravia.
Olen yrittänyt saada kuvaa tummasta kuusioravasta,
mutta se välttelee kameraani.

Kuvauksellista viikkoa meille kaikille!

 

Perhonen ja ensilumi

 Perhosen siivet olivat jo repaleiset,
kun se tuli sisälle,
sen kesä oli eletty...

Ystäväni Ilkka toimitti kotiovelleni suppilovahveroita.
Autoin häntä tietokoneasioissa, ja tässä oli yllätyspalkkani.
Kannattaa panna hyvä kiertämään.

Aamuinen lumikuva.
Onneksi olin ottanut illalla Australian villipelargonian sisälle.

Pelakuut saavat lisävaloa.

Villipelargonia oli kesänaikana kasvanut muhkeaksi.

Keltaiset hanhikinkukat pilkistelivät hentoisen lumivaipan alla
työhuoneeni ikkunan edessä.

Nää on mun!
Noh, onneksi olen laittanut, tapani mukaan, useita ruokintapaikkoja,
joten jokaiselle riittää sapuskaa.
On niin mukava seurata lintuja ja oravia,
sekä kuvata niitä.

 

Oravan riippumatto

 Onerva-orava: Okei okei okei.
Täs on selkeesti jätetty mulle riippumatto.
Okei okei okei.

Tähän ku teen oikein jämäkän solmun,
niin homma on käpälissä,
ja pääsen loikoilleen.
Okei okei okei.

Sit takas toiseen päähän.
Jumpe, ku oon ketterä ja taitava.
Okei okei okei.

Eiii...

Okei okei okei.
Solmu petti, mut onneks ei käyny kuinkaan.
Täytyy tyytyy tossa kuusessa olevaan pesään.
Okei okei okei.

 

Vanhustenviikon jälkimainingeissa

 Hanhikit pilkottavat keltaisina pilkkuina ikkunan takana.
Annan pelargonioiden vielä kukkia sisällä.
Kohta on aika poistaa nuput,
että kasvit saavat rauhassa kerätä voimia talven varalle.

Tämä viikko oli vanhustenviikko.
Oma elkeläisyhdistykseni oli esillä Forssan lehdessä.
Teemana olivat yhdistyksen synttärit ja digiloikka.
Harmi kun tämä pandemia on vaikuttanu kaikkeen toimintaan,
sillä yhdistyksen syntymäpäivät ja muut tapahtumat siirtyvät tulevaisuuteen.
Vetämälläni digiloikkakurssilla on kuitenkin käynyt opinhaluisia.
Toki olemme huolehtineet tarkoin turvaväleistä ja käyttöympäristöstä.
Kurssipäivät ovat olleet antoisia ja iloisia.

Nurmikko pitäisi päästä leikkaamaan vielä kerran,
mutta joka toinen päivä sataa ripsauttaa vettä,
joten ruoho on aina vähän kosteaa, eikä leikkuri leikkaa nätisti.

Sunnuntaiaamun tunnelmaa. Sateista.

Kävin lauantaina pitkästä aikaa retkellä ja kuvaamassa.

Kohteena oli Saloistenjärvi Tammelassa.
Seurana oli valokuvausta ja reippailua harrastava ystäväni.

 

Daaliat, kannat ja pelargoniat

 Tänä kesänä daaliat ja kannat elelivät isoissa purkeissa.
Ensi kesänä ne pääsevät taas maahan,
sillä kasvu on silloin huomattavasti komeampi,
eikä niitä tarvitse kastella.
Pienoinen ongelma on talvisäilytyspaikka.
Kodissani ei ole kellaria, eikä muutakaan puoliviileätä paikkaa.
Ehkä minun pitää viedä juurakot entisen kodin kellariin,
sillä talo on edelleen myymättä.

Oli niin hienon lämpimiä päiviä puuhastella pihalla,
että keräsin koriste-esineitä varastoon ja kukat sisälle.
Lisävalolla pelargoniat kituuttavat kohti kevättä.

Koti aamuhämärässä.
Ensi keväänä leikkaan hanhikit alas,
jospa ne siitä lähtisivät tuuheutumaan.
Tämä pientaloalue on perustettu 60-luvulla,
ja silloin oli tarkoin säädetty,
mitä kasveja pitää istuttaa.
Tekisi mieleni poistaa kaksi inhokkiani,
keltaiset hanhikit ja orapihlaja-aidat.
Onneksi pääsin jo eroon Terijoensalavista.

 

Työtä ja sopivasti huvia

Olen saanut tosi paljon it-koulutustöitä,
koronasta huolimatta elämä jatkuu.
Opetustyötä on ollut Tammelassa, Hämeenlinnassa ja Lopella.
On aina ihana tavata ihmisiä, jotka haluavat oppia uutta.
Nyt olemme tutkineet,
mitä kaikkea älykännykällä pystyykään tekemään,
soittamisen lisäksi.

Onneksi veliveikkonen tulee joka viikkoa viemään
minut koirineni pienelle luontoretkelle.
Saaren kansanpuisto, yksi suosikeistamme.

Vetää kaikista ovista

 Otsikko on suora lainaus Eeva Joenpellon loistavasta kirjasta vuodelta 1974.
Suositteluni neliosaiselle Lohja-sarjalle.

Talossani on kaksi ovea, pääovi ja terassinovi.
Molemmat vuodelta 1966,
joten voitte kuvitella olivatko lämpöeristettyjä ja tiiviitä,
puhumattakaan toimivatko lukot sulavasti.
No ei tietenkään!
Mutta nyt toimivat,
sillä ystäväpariskuntani, Tiina ja Leo,
ansiosta sain ostettua kukkarolleni sopivat nykyaikaiset ovet.

Leo ja veljeni Teemu asensivat ovet mallikkaasti.

Vanhat ovet olivat puuta ja niissä oli yksinkertaiset isot lasit.

Nyt pysyy pakkanen ja viima ulkona sekä lukot toimivat.

Etuoven vieressä on pieni istumapaikka.

Jospa ensi kesänä ehtisin siinä istahtaa ja turinoida ohikulkijoiden kanssa.
Minulla on mukavia naapureita.

Viimeinen ovikellon pimpautus oville.
Pääovi lähti veljeni mukana hänen tyttärelleen Sinille,
joka on vielä ahkerampi tuunaaja ja kierrättäjä kuin minä,
tulevan kasvihuoneen oveksi.