Agenttina ja mallina

 Lämmin kiitos teille kaikille ottaessanne osaa suruuni!

Sitten iloisempiin aiheisiin.
Olen tehnyt uusia ammatillisia aluevaltauksia.
Ensiksi ryhdyin kaverilleni agentiksi. 😁
Buukkasin hänet Biopankille kuvattuun videoon jäätä särkemään.
Kyllä, luit oikein.
Kaverini hakkaa nakkena kirveellä avantoa.
Tarina tämän kaiken takana on,
että luova hybriditoimisto Nitro,
etsi henkilöitä videokuvauksiin.
Videossa esitellään Biopankin toimintaa väritettynä kansallisilla sävyillä.
On eukonkantoa, kansantanhuja yms. hauskaa.
Ja yksi jäänsärkijä.

Ja tässä lopullinen video:
Fingenious(R)– Your gateway to Finnish biobanks and biomedical research

Eikä tässä vielä kaikki.
Hankin myös itselleni mainosvideoroolin.
Kun näette joulunaikaan tämmöiset helmet,
niin se olen minä.

Hellettä on.
Ruusut tykkäävät.
Pihalleni tuli tonni kivituhkaa.
Ei, en todellakaan lähde sitä kärrämään takapihalle,
ennen kuin ilmat muuttuvat normilämpöisiksi.
Ai niin, ostin neidonhiuspuun.
Ihan kokeilemisen riemusta.
Yritän talvettaa purkissa entisessä pannuhuoneessa.

Suruja ja iloja

 Niin siinä sitten kävi,
että äitini nukkui pois rauhallisesti.
Tuskat päättyivät.

Kotipihalla pientä puuhastelua.
Istutin kaksi avomaakurkkua, veljentytöltä saatuja,
ja omia chilipaprikoita.
Lisäksi kokeilen kasvattaa kahta erilaista kurpitsaa kompostissa.
Saas nähdä, mitä tulee, meillä kun on kotilo-ongelma.

Pitkästä aikaa kävin ulkoiluttamaassa kameraa.
Loimijoki, Forssa.

Linnut pönttöilevät.
Naapurin puussa sinitintti ruokkii poikasiaan.
Oman pihan pöntössä on kirjosieppo.

Kaverini koversi männyn kantoon istuimen.
Ylimmäinen tarkastaja ja kaivertaja,
kävi hyväksymässä lopputuloksen.

Punarinnalla on pesä lähialueella,
sillä se vierailee usein pihallani.

Juhannukseen on enää tovi.
Nautitaan kesästä!

Türi, Pärnu ja villiintynyt pasuunakukka

 Lähdin ystäväni Kaijan kanssa Türin kukkamarkkinoille viikko sitten.
Edellisestä reissusta oli kuusi vuotta,
niin se aika hurahtaa.
Tarkoitukseni oli löytyy Maurice Utrillo -ruusu,
mikä jäi entiseen pihaani.

Perjantaiaamu oli aurinkoinen.
Tässä me kolme tyttöä lekottelemme kiireettömästi.
Niin, Kaija lukee, Heta-koira kellii jaloissani sohvalla.

Monipuolinen aamiainen syöty.
Munalla pääsee pitkälle,
paitsi että ne jäivät syömättä.

Iltapäivällä olimme jo Pärnussa,
jossa satoi koko päivän ja illan.
Seikkailtiin silti kaupungilla,
painotus sanalla seikkailtiin,
sillä eksyttiin useaan kertaan.

Onneksi lauantai valkeni aurinkoisena.
En löytänyt Türista rakkauttani, siis Maurice-ruusua.
Ostin sitten neljä erilaista moniväristä ruusua
ja neljä erikoista saniaista.
Kukkamarkkinat olivat runsaat, kuten aina.

Lauantai-ilta kierreltiin Pärnussa.
Korkkasin kaksi virtuaaligeokätköä.

Kevät oli myöhässä myös Pärnussa.

Hotellimme kukka-asetelmissa oli kasvihuoneessa kasvatettuja
kukkia ja yrttejä sulassa sovussa.

Näin hoidetaan hommat Pärnussa!
Puu on arvokkaampi kuin aita.

Hiekkarannat olivat täydellisiä.
Uimaan ei kuitenkaan tohdittu mennä.

Kukkia oli istutuksissa, puistot ovat todella upeita,
ovissa sekä porteissa.

Saniaiset odottavat istuttamista.
Sateinen päivä.
Tosin en marise,
sillä sade tuli todella tarpeeseen.

Ja se pasuuna!
Ihan totta, siinä on 10 tuoksuvaa pinkkiä kukkaa. 

Piikkareita ja kasvihankintoja

 Vappuaattona vetäisin koltun päälleni ja piikkarit jalkaan.
Kävin kuvaamassa Eläkeliiton Tammelan yhdistyksen 40+ juhlatanssiaiset.
Joskus on mukava pukeutua sievästi.

Aidan vierustalla tapahtuu.
Siihen on tulossa puita ja pensaita.
Kuusen edessä odottaa iso pino mäntypöllejä halkomista.

No niin, kärrätessä ja kontatessa on
juhlaglamour karissut kokonaan.
Päällä 40 vuotta vanha takki.
Permanentti säkkärällä. 😂
Mutta jaloissa on uudet raksapöksyt,
joissa on polvisuojat valmiina ja tuhatmäärin taskuja.

Tein keväthuumassa ostoksia:
Keltaluumu Laatokan helmi
Pensaskirsikka Latvian matala
Mustaherukka Pohjan jätti
Karviainen Lepaan punainen
Marjova kiinanlaikkuköynnös

Ja tämmöistä gluteenitonta ihanuutta söin eläkeläisten juhlissa.

 

Toukokuun ekat tapahtumat

 Orava puuhasteli aamulla touhukkaana pihalla.
Kottikärryjen sisältö piti tutkia tarkoin.

Pikkuvarpuset laativat edelleen pesäänsä pönttöön.
Pahaa pelkään, että ne keskeyttävät pesintäpuuhansa,
kun alamme liikkumaan enemmän pihalla.

Olin veljeni Teemun kanssa katsomassa äitiämme sairaalassa.
Tulomatkalla napsin kuvan pyöräilijästä ja valkohäntäpeuroista.
Hetken pelkäsin, että vauhdikkain peura törmää pyöräilijään.

Teemu sai ikuistettua jänisten kirmailua pellolla,
sekä kurkiparin metsänreunassa.

 

Taas rempataan + luontokuvia

 Ärsytti, kun pienen eteisen ovet kolkkasivat toisiaan vasten.
Samassa tilassa tuulikaapin ja varaston ovi sekä vaatekomeron ovi.
Kuvassa komeron ovi on jo poistettu.

Tietenkään komeron alla ei ollut parkettia.
Mutta ei hätää!
Ideoin liimapuulevystä kenkähyllyn lattian peitoksi.

Värjäsin kenkähyllyn muuhun kalustukseen sopivaksi, eli tummaksi.
Naulakko on talon alkuperäinen.
Se oli hyllynä ulkovarastossa.
Hionta ja maalaus.
Toimii taas alkuperäisessä tehtävässään.

Seinänvierustalla kukitaan sinnikkäästi.

Puput kirmailevat aidan takana.

Onkohan oravilla jo poikaset?

Tulvapelloilla lempi leiskuu.
Nämä joutsenet halailivat toisiaan vuorotellen.

Uusia tuulia työrintamalla

 Mitään ei saa, jos ei yritä ja uskalla?
Ystäväni Kirsi vinkkasi, että Mainossatama hakee
keikkailevaa sisällöntuottajaa ja/tai kuvaaja.
Laitoin reippaasti sähköpostia ja esittelin itseni.
Kyllä, mainitsin olevani eläkkeellä.

Kas ihmettä, pääsin haastatteluun ja sain kaksi juttukeikkaa.
Jutut tulevat Forssan kaupungin tiedotuslehteen,
mikä julkaistaan toukokuussa.

Juttuni aiheina olivat Forssan kaupungin kansallinen kaupunkipuisto sekä
Lamminmäen uudistettu lintutorni.
Otsikkona Luonnon olohuone kutsuu viihtymään.
Lisäks 30.4. avautuva Kuosikeskus, joka on kangasmuistojen museo.
Viestintäsuunnittelija Johanna Talikainen silasi juttuni painokelpoisiksi.

Vähänkö tyytyväinen!

Tämä kuva on Forssan museosta.
Kuosikeskus on viereisessä rakennuksessa.
Valaistus oli niin jännä, että napsin kuvia omaksi ilokseni.
Alue on historiallinen,
sillä uusikäytössä olevat rakennukset,
ovat 1800-luvulta.

Kuosikeskusta esittelivät museolehtori Kristiina Huttunen (vasemmalla) ja

museonjohtaja Kati Kivimäki.
Ihanat leidit!

Kansallisesta kaupunkipuistosta tarinoi kaupunginpuutarhuri Leila Grönholm (oikealla).
Yritysyhteistyöstä puolestaan kertoi Kahvila Lammenkulman yrittäjä Maija Hietala.

Salmistonmäen lintutornia kunnostaa lintuharrastaja Jouko Alhainen.
Torni on himpun päälle 13 metriä korkea.
Alhainen on kurkitutkija ja luontoyrittäjä.
Hän hoitaa kotonaan loukkaantuneita kurkia,
ja mahdollisuuksien mukaan päästää ne terveinä takaisin luontoon.

Pääsin tapaamaan mielenkiintoisia ihmisiä.