Hei, me huristellaan taas!

Mies katseli netistä autoja ja hän löysi sopivan oloisen

vaihtoauton Hyvinkäältä.

Lähdimme katsastamaan edullista menopelia,

mutta kuten tiedämme halpa ja hyvä ovat kaksi eri tuotetta.

Löysimme sitten hieman hintavamman vanhan auton.

Peugeot, eli sama merkki kuin 15 vuotta palvellut autoni,
muutaman vuoden nuorempi ja maltillisemmin ajokilometrejä ajettuna.

Nyt pääsen taas huristelemaan kylille.
Autossa on iso tavaratila,
joten sinne mahtuu multasäkit, taimet, puut sekä pensaat.
Ynnä kolme koiraa koppineen takapenkille.

Meillä hipsutteli tosi vähän lunta.

Sunnuntaina pihapongasin,

mutta lajikirjo ja -määrä oli harvinaisen suppea tällä kertaa.

Pikkuvarpuset.

Kaksin aina kaunehimpi.

Sinitiainen odotti lyhdyn kahvassa vuoroaan pähkinäpaikalle.

Hämmästelen lintujen kykyä pitää kiinni myös kovista ja liukkaista pinnoista.

Puutarhatarkastaja Harakka saapui paikalle.
Vuorenkilvet näyttävät nääntyneiltä.

Aina toi Nettimartta kuvaa, mokomakin!

Uudella vanhalla autolla huristelimme illan hämyssä Forssaan.
Kiersimme koirien kanssa Linikkalanlammin.
Kävin napsimassa yhden geokätkön lähistöllä.
On mukavaa, kun on auto,
mutta täytyy sanoa, että ajaminen jännittää,
ja hoen koko ajan, että onko liukasta, onko liukasta.

Autottoman pihakuvat

Elän autottomana.

Meidän lähikauppaan on matkaa yhteensä reilu 10 km.

Koska julkista liikennettä ei ole,

niin on tilattava taksi, 

jos en jaksa kävellä.

Pyöräilemään en ala talvella.

Pitäisikö hankkia potkukelkka,

jossa on pyörät?

Näyttää tämä talvi olevan lumeton,

joten kelkka ei luista.

Vitsi vitsi, täytyy tänään lähteä potkimaan renkaita...

Niinpä olen pyörinyt entistä tiiviimin kotipihalla ja lähitienoilla.

Tässä eilisen päivän kuvasaalista.

Pikkuvarpunen

 Sinitiainen

Peikonpähkinäpensas

Olin ojassa

Terve!

Kaikkea sitä sattuu ja tapahtuu, 

kun tarpeeksi vanhaksi elää.

Olin koirien kanssa kuvausreissulla kylillä.

Santatiet olivat mainiossa kunnossa,

eivätkä yhtään liukkaita.

Päätin lähteä toista reittiä kotimatkalle.

Kuuntelin letkeää musiikkia,

nautin valosta,

vauhtia oli noin 50 km/h.

Yhtäkkiä auto lähti seilaamaan kaistalta toiselle.

En painanut jarrua,

koska ajattelin, 

että pyöriminen vain kiihtyy.

Sitten auto lähti pyörimään ympyrää

ja päätyi rysähtäen ojaan nokka tulosuuntaan.

Ainoa ajatukseni oli, että voi kun koiriin ei sattuisi.

Onneksi ei sattunut.

Soitin hinauspalvelun paikalle. 

Avulias autoilija pysähtyi auttamaan,

kuljetti minut koirineni kotiin.

Kylki kipeänä,

mutta hengissä.

Tämä kuvausreissu päättyi ikävästi.

Puutarhaharrastaja

Minä puutarhurina -haaste tulla napsahti Kivisen Vilman blogista.

Olen syntynyt toukokuussa, liekko se syy, miksi pidän eniten keväästä.
Lapsena en pitänyt puutarhuroinnista yhtään.
Typerien porkkanapenkkien kitkeminen,
pottupellossa syksyllä rämpinen
ja muut likaiset ja ikävät puutarhahommat ärsyttivät.

Olen syntynyt 50-luvulla Savossa.
Lapsuudesta muistan Kustaava-mummun kaktuksen,
Yön kuningatar, mikä kukki nimensä mukaisesti pimeyden laskeuduttua.
Kukkaihmettä piti vahtia ja ihastella yhdessä Raija-serkun kanssa.
Kustaava-mummun pihamaa oli kivinen ja laihamultainen.
Siellä kasvoi muutama marjapuska ja pottua.
Mummo oli leski ja aika meni lehmiä lypsäessä sekä taloutta pyörittäessä.
Paras kesäpaikka lapselle, sillä oli vapautta ja avaruutta.

Laina-mummulla oli pieni puutarha,
jossa kasvoi kaksi omenapuuta,
olivat erittäin harvinaisia 30-luvulla Savon korvessa,
useita marjapensaita, raparperiä ja kesäkukkia.

Äitini oli intohimoinen puutarhuri.
Hänellä oli palkittu omakotipiha Hämeessä.
Hän kasvatti siemenistä kukat ja hyötykasvit,
kuten salaatit ja porkkanat.
Myös Savossa oleva mökkipiha oli muhkean kukkea.

Vanha kiinalainen sananlasku sanoo,
että jos sinulla on kaksi leipää,
niin vaihda toinen kukkaseen.
Näin teki äitini, ja sen tavan perin häneltä.
Olinpa kuinka asuntovelallinen tahansa,
niin joku kukkiva kasvi piti olla ilostuttamassa elämää.

Kerrostalossa asuessani kasvatin kesäkukkia parvekelaatikoissa.
Omakotitalossa puutarhurointihimoni pääsi valloilleen.
Yritin viljellä hyötykasveja,
mutta en oikeastaan koskaan saanut kunnollista satoa,
joten päädyin kasvattamaan kukkia.
Monta kasvia olen harmikseni näännyttänyt kompostiin,
sillä en ole uskonut/ymmärtänyt,
että jokainen kasvi vaatii omanlaisensa kasvualustan ja valo-olosuhteet.

Monen kymmenen vuoden jälkeen olen edistynyt puutarhaharrastuksena
siihen pisteeseen, että annan ammattilaisten kasvattaa kukat,
jotka sitten ostan keväällä pihalleni.
Oma kasvikiinnostukseni ovat siirtyneet puihin ja pensaisiin.

Kaikki tämän postauksen kuvat ovat vuoden 2019 toukokuulta.
Sitä odotellessa...

Tämä on 1100. postaus.

Pihapiirin pieniä ihmeitä

Blogeissa on kiertänyt hauska googlehaku,

eli kirjoita hakukenttään sana haluan ja nimesi ensimmäinen kirjain.

Kyllä, aika osuvia juttuja tuli...

Pihalla tapahtuu monenmoista, kun katsoo tarkasti.

Oletteko kuvanneet vauhdikasta oravaa?

En ihan onnistunut, 

mutta ehkä juuri siksi kuvat ovat hauskoja.

 

 Sokerihuurettu perhonen.

 Fasaanit kulkevat lintulaudalta toiselle.

Nyt on ruokaa tarjolla runsaasti ja kupu täynnä.

 Pieni sinitiainen on soma lintu.

Taivaskin oli hetken kesäisen sininen.

 Tiedän kolmikon, mikä ei piittaa siitä ettei lunta ole.

Palloilu kausi jatkuu riemuisasti.

Köllykkäkuu ja sinitiainen

Olipa uljas kuutamo!

Ensin kuu kurkisti kuusen takaa.

 Sitten kuusta tuli risuinen.

Lopulta se näyttäytyi koko loistossaan.

Komea köllykkä!

 Sinitiainen kävi nokkimassa jäätä ruttuisesta omenasta.

Kaikki kuvat napsin seisoessani alapihalla.

Välillä heittelin palloa iloiselle koirakolmikolle.

Aurinkoa päivällä, kuutamoa illalla,

upea päivä, kerrassaan.

Mikä yhdistää näyttelijä Judi Denchiä ja minua?

Rakkaus puihin.

Oletko nähnyt ohjelman Judi Dench ja neljä vuodenaikaa?

Suosittelen vahvasti ja lämpimästi. 

Jos haluat tehdä päivän/vuoden hyvän työn,

istuta puu.

Kiertelin aamulla pihalla ja napsin kuvia.

Täytyy muistaa tehdä sama homma ensi kesänä.