maanantai 13. elokuuta 2012

Kukkalaatikot paikoillaan


Kuten huomaatte, pihamme on sorainen. Soran alla on paksu suodatinkangas, joka estää ohdakkeiden ja nokkosten esiinmarssin. Sorassa on kasvialueita, joita laajennetaan. Olemme asuneet talossamme viisi vuotta ja nyt alkavat soran alla olevat rikat olla melko hengettömiä, joten kukka-alueita tulee lisää. Oikealla pilkistää ensisatonsa antanut kirsikkapuu. Se on kaunis pallomainen muodoltaan.


Myrsky-koiramme mittatikkuna. Ruosteiset laatikot ovat kooltaan noin 60 x 70 cm ja korkeutta niillä on 80 cm. Hyvän kokoisia siis. Eivät huku suoraan maisemaan. Ajattelin laittaa niihin ensi kesänä pelakuita tuomaan väriä muuten niin vihreään rinteeseen.


Koko pihamme on myötälettä eli siinä ei ole tasaista kohtaa missään. Sijoitimme pyttymme Olokolon rinteeseen. Tuonne ylös tulee joskus kesäkeittiö. Rinteessä kasvaa kaksi hopeakuusta, voimakkaasti leviävä lamoherukka (sopii isoon sorapihaan), seppelvarpuja ja kaksi syyshortensiaa.

16 kommenttia:

  1. Komeat tuli ruukuista! Varmasti hienon näköiset ensi kesänä pelargonioineen.:) Noita ei varmaan edes ihan pienet (eikä isommatkaan) myrskyt ja tuiskut kaada.;) Viikolla meillä juuri meni yksi ruukku rikki, kun tuuli oli viskaissut kaiteelta. Onneksi pelargonia säilyi täysin ehjänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, tykkään kanssa kovasti. Pelakuut tuovat kaivattua väriä pihalle. Niin, ja toivottavasti myös juuri istutetut ryhmäruusut selviävät ekasta talvestaan. Vai niin kävi sun ruukullesi, riks ja poks.

      Poista
  2. Hienot ruukut, ja muutenkin näyttää hyvältä! Teillä taitaa olla kadehdittavan iso tontti?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meidän tontti on 1,2 ha, josta naapuri viljelee puolta hehtaaria. Muutettiin 400 neliön tontilta "vähän" isompaan ja kyllä tässä hommaa riittää, kun ollaan raivattu (kirjaimellisesti) paikkoja. Olisi kannattanut teetättää puutarhasuunnitelma, mutta me ollaan laitettu paikkoja kuntoon sitä mukaa kun aikaa ja rahaa riittää ja ideoita syntyy. Siksi täällä tehdään moni paikka useaan kertaan, kun ei aina osata. :D

      Poista
  3. Megamageet ruukut ja varmaan pelargoniat viihtyy niissä!
    Teidän piha on kyllä suuri ja kiva ja monipuolinen. Mullahan on tuo reilu 400 neliöö ja siinäkin saa tehdä kerran jos toisenkin joitakin kohtia, voin vain kuvitella teidän tiluksilla! Mutta eipä tule aika pitkäksi, eikä elämä tylsäksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruukuista tykkään, minäkin, juu ovat "hianot". Suuri tää piha on, mutta melko jäsentymätön toistaiseksi. On pukannu projektia toisensa perään ettei meinaa perässä pysyä. Ja sitten iskee laiskamatokin välillä. Nytkin on paksussa rikkaruohossa etupihan reunoilla olevat kukkapenkit, kun en oo sinne päässyt koiranpennun vuoksi. Muka. Ei oo tyhjää hetkee tässä pihapiirissä. Totta.

      Sun pihas on hyödynnetty, jäsennelty ja tyylikäs. Ehkä meilläkin vielä joku päivä...

      Poista
  4. Nuo ovat kerrassaan upeita, ei voi muuta sanoa! Ja kokonaisuus on harmoninen, sopivat perspektiiviin ja rönsyävien kasvien rinnalle.

    Romusta timantteja, hieno suoritus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienosti kiteytit, juurikin noin, romusta timantteja. Hih.

      Poista
    2. On tosiaan hienon näköisiä ruukkuja! Hyvä välähdys, kuten moni muukin ideasi!

      Poista
    3. Kiitti! Mekin tykätään kovasti. Mies teki niitä jo lisääkin.

      Poista
  5. Aivan mielettömän upeat kukkalaatikot ja ihana pikku maastonakki teillä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, Susanna! Mies on naputellut kasaan pari lisälaatikkoa. Myrsky ja pikkuveikkansa Tuisku ovat aivan hurmaavia apulaisia ja välillä vähän ärsyttäviäkin. :D

      Poista
  6. Hei,
    kivoja juttuja sulla. Löysin tänne Vilukissin kautta. Tähän kohtaan on nyt sit pakko kommentoida, kun huomasin, että sulla on koirat Myrsky ja Tuisku. Siis tuo "Tuisku" innosti minut kommentoimaan, sillä tyttäreni koiran nimi on myös Tuisku. Mutta se on valkoinen paimenkoira, joten on pikkasen isompi ;)
    Sinulla on kivoja piha-ideoita, tulen vierailemaan blogiisi myöhemminkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, Mirva. Olen aina tiennyt, että Vilukissillä on fiksuja lukijoita. Tervetuloa!

      Tuisku on kiva nimi, sopii hyvin valkoiselle koiralle, hih. Meidän eka koira oli nimeltään Pyry, siksi näitä talvisia nimiä meillä viljellään. Vilukissin tyttären pojan nimi on myös Pyry.

      Oon oikein mielissäni, kun tykkää touhuistani. Poikkeehan toistekin!

      Poista

Kiitti kommentistasi, se julkaistaan tarkistuksen jälkeen, joten malttia...