maanantai 20. elokuuta 2012

Aikaluupissa

Olisiko minun pitänyt elää 1900-luvun alussa? Ja tietysti maalla. Muistan kun lapsena kysyttiin, että miksi haluan tulla isona, niin vastaukseni oli karjakko. Muilla oli toiveita tulla kaupantädiksi, konttoristiksi ja opettajaksi. Minä seisoin ajatuksissani tanakasti ja juurevasti maalla, vaikka kaupungissa asuimmekin.

Ei minusta tullut karjakkoa, eikä pienviljelijän emäntää, mutta jotenkin tykkään edelleen(kin) perinteistä. Tässä näytiksi yksi perinnetila, Korteniemi, jossa eilen kävimme. Onko mitään ihanampaa kuin pääskysen liverrys, punamultamökki ja edessä siintävä järvi, rauha ja seesteisyys? On varmasti. Mutta lisätään tuohon laitumella märehtivät kyytöt, joista yksi oli viikon vanha vasikka. Oih! Tiedän, tiedän, romanttista haihattelua.

Kauniita ajatuksia alkavalle viikolle!








30 kommenttia:

  1. Idyllistä!:) Mutta on tuo maatilan pitäminen kovaa työtä, ja varsinkin ollut ennen vanhaan, kun ei paljon mitään koneita ollut apuna. Kyytöt on ihania! Lauantaina taas nähtiin muutama, kun täälläkin päin niitä on.:) Minä haaveilin pienenä kukkakaupasta. Ei tullut kukkakauppiasta, mutta kukkia on riittänyt.;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Idyllistä on, vaikkei olekaan realistista. Mähän olen pienviljeytilalta lähtösin. Tosi vaatimattomista oloista. Ei sähköä. Voitko kuvitella! Näin aikuisena sen ymmärtää, että ei varmasti ollut mummuilla elämä ruusuilla tanssimista. Koskaan he eivät kuitenkaan valittaneet ja aina olivat tyytyväisiä. Siinä olisi monelle oppimista.

      Sun lapsuuden haave kävi toteen jännällä tavalla.

      Poista
  2. Lapsuudessani vielä hyvin moni eli vaatimattomasti, ei tullut vedet sisälle eikä mennyt ulos, sähköäkään ei ollut.

    Helpottahan nämä mukavuudet kovasti elämää. Mutta kun ihmiset eivät ole niihinkään tyytyväisiä, vaan koko ajan halutaan lisää ja parempaa. Vaikka se tyytyväisyys, ilo ja onni voivat piillä hyvin pienissä ja vaatimattomissa asioissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään näistä jokapäiväisistä mukavuuksista luopuis. On se mukavaa käydä lämpimässä wessassa. Huh, 30 astetta pakkasta ja pakko kipasta pihan perälle pikkulaan. Hrrr.

      Olet, Sussi, niin oikeassa tuossa kun toteat, että ilo ja onni piilee hyvin pienissä ja vaatimattomissa asioissa. Suuri ei aina ole kaunista, hih.

      Poista
  3. Tuollaisissa paikoissa on mukava vierailla! Itse kävin Ilolassa Kotieläinpihalla lomallani. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on, Mamma N! Me viedään Tampereen käly ja koiramme lenkuroimaan sinne luontopoluille viikonloppuna, jos sää sallii. Otetaan kahvit joukkoon, istutaan ison kuusen kainalossa järven rannalla ja nautitaan hiljaisuudesta.

      Poista
  4. Ollaan kaverin kanssa käkätelty että kun ollaan eläkkeellä ostetaan vierekkäiset mummommökit maalta. Ajatus on hauska mutta saas nähdä onko meistä ajatuksen toteuttajiksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, voihan se olla, ettei sitten olla enää niin vetreitä, että jaksettas lämmittää puilla ja kantaa vedet sisään ja ulos. Mut ajatuksena tosi viehko. Toivottavasti toteutuu!

      Me muutettiin maalle 5 vuotta sitten. Etsittiin pitkään ja hartaasti pientä maatilaa. Arvaa missä me asutaan? 70-luvulla rakennetussa tiilitalossa. Hitsi. Ikkunasta kyllä näkyy naapurin viljapellot, mutta rajat on piukeenaan omakotitaloja. Se siitä maalle muutosta. Vieressä on kyl sieviä mummon mökkejä. :D

      Poista
  5. Ihania maalaisromantiikkakuvia. Mukavia haaveita. Varmasti teillä oli mukava vierailu ko. paikassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä oli. Herkistyttiin ihan kyyneliin saakka. Niisk.

      Poista
  6. Kaunis vierailukohde sulla! Ite en tuollaisessa idyllissä kyllä kauaa jaksaisi olla, enkä ainakaan karjakkona;) Ja onpa tuo teikäläisenkin uravalinta jotain ihan muuta. Mistä tulikin mieleeni, että joko kynät on terotettuna?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, unelma ja todellisuus eivät aina kulje käsikädessä. Toi torppa sijaitsi kyllä niin huimassa paikassa, että ehdottomasti haluaisin asua siellä, mutta nykyajan mukavuuden kyllä pitäisi olla.

      Kynät on teroitettu. Reppu on kyllä vanha, enkä nyt tarkoita itseäni. :D Torstaina enkun ja ruotsin tentit, ihan peräkkäin.

      Poista
    2. Ou, good luck ja lycka till torstaille! Musta tulee myös pienesti opiskelija, mutta työn ohella...

      Poista
    3. Onnea opiskeluihin! Mähän olen opiskellut kaikki mun opintono työn ohessa. Ekan kerran 40 vuoteen käyn koulua päivällä. Onpa outoo, kaikel viisiin.

      Poista
  7. No jos joku ei ole maalaisromantiikasta ennen tätä mitään ymmärtänyt, niin nytpä alkoi tajuta. Hienot kuvat olet ottanut, kyllä niistä sun rakkaus perinteitä ja wanhaa kunnon maaseutua kohtaan kauniisti heijastuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Geranium! Sä se sitten osaat kauniisti pukea kaikki ajatukset.

      Kyl mun sydämeni täyttyy hellyydellä, kun mä ajattelen kaikkia niitä, jotka maansa ovat raivanneet, viljelleet ja omansa ja meidän leipämme eteen raataneet.

      Poista
  8. Aivan ihana perinnetila! Kyllä muistan hyvin nuo karjakko-haaveesi. Ei tullut minustakaan rattotyttöä Ranskan rivieralle, vaan tulipa aivan jotain muuta. Oletko nämä kaikki elokuun postaukset tehnyt aikaisemmin? Minulla näytti koko ajan, että viimeinen postauksesi oli heinäkuun viimeinen päivä. Ja nyt oli monta päivää täällä. En ymmärrä. Luenpa nekin tässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ihana paikka, suosittelen käyntiä. Sulla onkin ollu raflaava ammattihaave, kih hih. Mut oothan sä kyllä ollu monessa maassa, työsi puolesta ja muutenkin.

      On nää postaukset olleet. Mikähän siinä päivittymisessä oikein on sulla? Mystistä. Mä kun kirjotan niin paljon, että alkaa varmaan lukijoitakin kyllästyttää...

      Poista
  9. Mun blogissa on sulle jotakin pientä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihanainen! Käyn sen nappaamassa jahkas saan huomenna tentit suoritettua (tai yritettyä ainakin).

      Poista
  10. Leikillisesti voisin sanoa: Ehkäpä olet edellisessä elämässäsi elänyt 1900 -luvun alussa!

    Minulla on sinulle tunnustus blogissani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Vilma! Nappaan napin viikonloppuna ja erittäin upeeta, että fanitat marttoja, hih.

      Poista
  11. Jokainen kuva kertoo omaa tarinaansa. Havina vain kuuluu. Sellainen...cittaslow maisema!Komeita kanoja, ruskeita munia tulee! Voi kun voisi omistaa edes kaksi kanaa. (höh, tohon loppuun meinasi tulla... ja viisi kalaa)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kanat oli kyl hellyttäviä ja noi pääskysen poikaset. Nuuskin myös niitä kyyttöjä, niitten haju/tuoksu oli rehevää. Mäkin haluaisin pari kanaa, mut vois olla että naapurit ei tykkäis, varsinkin jos olis yks kukko kiekumassa mukana.

      Hih, kanaa ja kalaa...

      Poista
  12. Onpa ihania kuvia! Varsinkin nuo linnunpoikaset suut ammollaan! Taitavat olla jo toista pesuetta tänä kesänä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kun tykkäät kuvistani! Mekin ihmettelimme kuinka myöhäsessä pääskyset ovat poikasineen. Ovat tosiaan joko toka poikue tai sitten ovat kovasti myöhässä, kylmä kesä, ekan poikueensa kanssa. Mut paljon niitä pesiä ja poikasia oli! On noi pääskyt vaan taitavia siivekkäitä lentäessään.

      Poista
  13. Korteniemessä saa elävän tuntuman miten kovalla työllä ennemuinoin leipää saatiin. Perinne tilalla olen monesti vieraillut. Tyttäreni kuoleman jälkeen menin siellä metsään kerroin tytöille että edes joku tiesi minne menin. Outileena kerran lausui vain minulle runoja sanomisen jälkeen, tunsin olevani etuoikeutettu, voidetta kipeelle sielulle.
    Savusaunassa saa lempeät löylyt kun osuu oikeaan aikaan paikalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovalla työllä, nimenomaan. Mutta nätillä paikalla on torppa ja pihapiiri, oikein tuntui ihanalta katsella kyyttöjä ja pääskysten lentoa.

      Sinulla on suuri suru...

      Minä olen viikon vanhana ollut savusaunassa ensimmäisen kerran. Eipä meillä maalla muuta pesupaikkaa ollutkaan. Vähän oli kotitalossani touhut kuin Korteniemellä.

      Poista
  14. Minä olen elänyt kaiken tuon. Olin lapsesta asti mukana kaikissa töissä, kuten muutkin ikäiseni maalaiskotien lapset. Sidoin "jalallisia". mutta pappa meillä teki "kykkäät", kuhilaat (kuvassasi).Iän karttuessa harava vaihtui hankoon, seipäille nostettiin heinät, kaurat, ohrat, vehnät ja muutakin. Viikkokausia niitä ajettiin latoon, monia päiviä seisoin "tappurin", puimakoneen vierellä. Syksyn viimetöitä olivat perunat ja juurikkaat. Lehmiä olen hoitanut näihin päiviin asti (ja joskus vieläkin). Olen lypsänyt käsin ja koneella, jouluna, juhannuksena ja vappunakin! Ei se pahaa aikaa ollut, kun oli nuori ja vahva, olen aina tykännyt työnteosta. Mutta oli hyvä, kun koneita keksittiin ja niitä saatiin työtä helpottamaan sitä mukaa, kun voimat vähenivät. En kaipaa sitä aikaa. On hyvä, että on perinnetiloja, kuten muitakin museoita, että nykyihmiset saavat nähdä, kuinka tätä Suomenmaata on rakennettu ja tehty siitä nykyinen hyvinvointivaltio. Kyytöt ovat ihania, mutta lypsävät liian vähän, tuottavat vain nähtävyyksinä. Ihania ovat muunkinrotuiset lehmät ja piskut ja niiden maito on yhtä hyvää (vaikka jotkut idealistit muuta väittävätkin). Valkeat munat maistuvat samalta kuin ruskeatkin, kananmunilta! Lapsuudessani meillä oli ruskeita kanoja. Olin antanut niille kaikille nimetkin! Kun Petronella alkoi "plutkuttaa", lähetti äiti minut hakemaan naapurin tädiltä munia, kun meillä ei ollut kukkoa. Ne munat Petronella hautoi kananpojiksi, jotka olivatkin valkeita Leghorneja! Tusinan kanan pidolla ei enää pärjättäisi, siispä eletään vain tätä päivää! Entiseen ei paluuta ole, vaikka jotkut tuntuvat sitäkin vaativan, kun eivät asiasta mitään tiedä! Tästä nyt tuli pitkä vuodatus Nummentonkijalta! (Blogini on häipynyt Kuva-Blogi.comin romahtamisen myötä.)
    "Elonkierto"-videosi oli hieno. Mutta piikkilankaa minä vihaan! Olen niin montaa kamalaa nännivauriota joutunut hoitamaan mokoman tähden ja siitä tulee muutenkin Hitler mieleen! Sähköpaimen on mainio keksintö muiden parannusten joukkoon. Oikein hyvää, sileätä, ei piikkistä syksyä Nettimartalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienon kerronnan jaoit meidän kanssa, Nummentonkija. Näin jälkikäteen olen monta kertaa aatellut mummojani ja niitä kylmiä aamuja, kun on täytynyt lähteä 5 kantturoita hoitamaan, pieneen pimeään navettaan. Ei olis meikämartasta siihen, ei.

      Kiitos sinulle, että ole tuottanut meille maitoa ja muita elintarvikkeita! Sinunlaisia ihmisiä arvostan suuresti. Sisua ja suurta sydäntä, niitä olet varmasti tarvinnut.

      Piikkilanka on kaunista vain kelossa ja museossa. Luonnosta en halua yhtään sitä enää löytää. Olen samaa mieltä kanssasi, että piikkilanka on kamala keksintö. Mutta sekin oli "muotia" ennen vanhaan, niin kuin moni muukin keksintö, viat ja murheet löytyvät vasta käytön jälkeen, niin kuin juurikin nuo nännivauriot.

      Kaunista syksyä sinulle Nummentonkija ja kiitos kirjoituksestasi! Harmi, että kauniit kuvat katosivat.

      Poista

Kiitti kommentistasi, se julkaistaan tarkistuksen jälkeen, joten malttia...