perjantai 14. lokakuuta 2016

Etupihan hurja muodonmuutos

Meidän pihapiiriimme kuuluu tenniskenttä,
tai pikemminkin kuului,
sillä sanoimme sille hyvästit tänä syksynä.

Tenniskenttä oli kerännyt uumeniinsa lankkuja ja lautoja.
Sinne oli röyhkeästi hylätty kestopuupätkiä
sekä kaikensorttista rompetta ja roinaa.
Ei todellakaan mikään kaunis näky!
Ja tämä kauheus levisi pihaan saapuvien silmien eteen
käyntikorttina pihapiiristämme.
Jaiks!


Kuukausien siivous- ja järjestelypuuhien jälkeen näyttää jo paljon paremmalta.
Tenniskentän verkkoaidat purettiin, ja tilalle rakennettiin katos puita ja roinia varten.
Oikeasti, kyllä normaalissa huushollissa syntyy kaikenlaista jaetta,
joka on hyvä välivarastoida pois silmistä,
ja odottamaan jakeitten/jätteiden asianmukaista kuljetusta jäteasemalle.


Minua kiusasi sekamelskan lisäksi se,
että mieheni mielestä on aivan saman tekevää onko suojapressuista
näkyvissä kirkkaan sininen vai huomaamattoman harmaa puoli.
Sininen väri loisti silmiin, suorastaan sattui, ja ärsytti minut raivon partaalle.

Olin anonut puukatoksen rakentamista ja tenniskentän purkamista
jo useamman vuoden ajan,
mutta miestä ei innostanut, ja raksamiehillä ei ollut aikaa.
Kälyni Riitta puuttui peliin ja komensi miehensä,
veljeni Teemu, sekä veljeni kaverin Maurin meille raksamiehiksi.

Nyt alkoi tapahtua!
Muutamassa viikossa rakentui tenniskentästä halkovaja.
Kuljetimme mieheni kanssa tarpeetonta puutavaraa jäteasemalle kuormakaupalla.
Hyväksi lopuksi serkkuni Raija tuli auttamaan minua maalaustöissä.
Iso kiitos kaikille pihatöihin osallistuneille,
 ja tuhat suukkoa miehelleni, joka väsymyksestä huolimatta jaksoi ja jaksoi...
Valmista tuli!

Olen niin onnellinen, kun pihaan tulijoita tervehtii nätti piha.

PS. sinisiä pressuja ei tule ikävä.



20 kommenttia:

  1. Onnittelut siitä, että iso projekti toteutui. Kiva kun sinulla oli runsaasti apuvoimia mukana. - Kaunista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anneli A /Pihakuiskaajan puutarha, nyt helpottaa, kun kaikki suurimmat pihatyöt on tehty ja pääsen koristelemaan ja ylläpitämään pihapiiriämme, tosin siinäkin kyllä riittää puuhaa. Kiitos!

      Poista
  2. Kiitos kaisa ja esa teille,kun sain osallistuu projektiin...kauniissa syyssäässä ja mieluisassa seurassa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reija-serkkuseni, ilo oli saada sinut sirkuttelemaan pihapiiriimme. Tervetuloa uudellee, eikä vain siksi että töitä tekisit... :)

      Poista
  3. Onnea projektin toteutumiselle! Se tahtoo joka pihaan jäädä sellainen varastokasa, johon ei saa koskea ja jota ei koskaan saada kuntoon. Naisen silmää se aina kauhistuttaa, mutta miehiä ei tunnu ihmeemmin haittaavan. Kokemusta kun on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sari, näin se taitaa mennä, että miehet ovat enemmän käytännöllisiä kuin kaunosieluja, useasti. Romuvarastot ovat tarpeellisia, sillä kaikenlaista kalikkaa ja lankunpätkää tarvitaan jatkuvasti.

      Poista
  4. Hieno lopputulos!
    Miesten näkemys siististä on usein hiukan erilainen. Meillä aiheesta käydään jatkuvaa keskustelua. Omakotitalossa on aina tavaraa, joka tosiaankin vaatii välivarastointia, sillä kaikkea ei ihan heti kannata hävittää. Toteutitte sekä varastoinnin että tenniskentän hävittämisen mallikkaasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Between, kiitos! Tykätään kyllä itsekin, että hyvältä näyttää ja ensi kesänä vielä paremmalta.

      Poista
  5. Wau! Varmaan joka paikassa on rytöläjiä ja tallintakusia. Niin meilläkin. Miten/millä työkaluilla toteutit videon? Mulla olis yksi projekti kans kuvina ja olis kiva tehdä siitä tommoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tita, totta, kaikkea ei kannata kuljettaa suorinta tietä kaatikselle. Usein puutavaralle löytyy tarvetta ihan lähipiiristäkin. Ohjelman nimi on Windows Live Movie Maker. Helppokäyttöinen ja tosi kiva, kun siihen voi lisätä myös musiikkia. Toivottavasti elokuvasi onnistuu!

      Poista
    2. Aihe on jotain, mitä ette ikinä uskoisi eli yhden vanhan Subarun kunnostaminen romusta tosi hienosti entisöidyksi menopeliksi :D

      Kiitti ohjelman vinkistä, opetellaanpa!

      Poista
    3. Tita, kunnostettava Subaru työvaiheineen on todellakin elokuvan väärtti.

      Poista
  6. Upea muutos. Tykkään kovasti tuosta matalasta kivimuurista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matala kivimuuri on just sopiva tuohon kohtaan, pirkko. Onneksi mies osaa tehdä kivihommia, minä kun yritin samaa, niin tuloksena oli vaappuva läjä. :)

      Poista
  7. No tuo urakka kannatti! Ei voisi uskoa samaksi paikaksi.

    VastaaPoista
  8. Oli kyllä hurija muutos! Tuli tosi siisti ja tyylikäs sisääntulo! Mukavaa ku on tuallaasia ystäviä, jokka laittaa asioohi vauhtia. Hyvää kannatti orottaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Navettapiika, kyllä nyt on tosi mukava tulla kotiin, kun ei ole rytökasat ekana tervehtimässä. Oli mukava tehdä töitä porukalla, sillä normaalisti olen pihalla yksin ja mies käy tekemässä raskaimmat hommat.

      Poista

Kiitti kommentistasi, se julkaistaan tarkistuksen jälkeen, joten malttia...