sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Kakku, kakkarat, kirja ja kortit (sekä ripaus ensilunta)

Lumihippuja tuli ja suli saman tein.
Sainpa kuitenkin napsittua (13.10.) nättejä kuvia.


Pihalla olisi vielä lakaisemattomia lehtiä,
mutta kylmällä kelillä minua ei pihatyöt innosta, ei siis yhtään.
Siispä leivoin.
Tein Kultarannan pumpulikakun ja ohrakakkaroita.
Ensimmäiseen antoi opit serkkuni Raija,
ja kakkaroita opetti kädestä pitäen leipomaan ystäväni Pirkko.

 

Uusimmassa Martat-lehdessä oli leipomiseen liittyviä juttuja ja reseptejä (aina).
Opin, että eri leipomukset täytyy paistaa uunissa eri korkeudella.
Kakut alhaalla ja rieskat ylhäällä.
Teippasin, kätevänä marttana aina-saatavilla-olevalla-maalarinteipillä,
paisto-ohjeet komeron oveen.
Huonomuistisena saksin oveen pikaohjeita,
niin ei tarvitse aina kaikkea kurkkia netistä.

Teetätin muistoksi postikortteja Myrskyn ja Tuiskun kuvasta,
joka näytettiin YLE 1:n sääuutisissa.

 
Heli Laaksoselta on ilmestynyt kaunokirja,
Sylvia, Tuija ja laulava patja.
Meidän koirapojat saivat kirjailija Laaksoselta
omistuskirjoitetun arvostelukappaleen.

Pojathan kovasti innostuivat kirjasta.
Niin paljon, että Tuisku hammasteli oman exlibriksen kanteen.

Kirja on lämminhenkinen ja tietysti nasakasti hauska,
taattua helilaaksos-laatua.

"Entä jos ei huvita juhlia synttäreitä?
Entä jos huvittaa piiloutua parhaan ystävän kanssa
puhumaan miehistä, menneistä, peltoautoista,
marmeladisuista ja mielikuvitusanopeista.
Kyl maar seittemänkumppine sen verra
omist asioistaan päättää saa!"

Naura ja nauti!

Eikö kirjassa olekin puutarhaharrastajalle sopivat kannet?
Heli Laaksonen on monipuolinen taitelija.
Hän tuottaa sekä sanoja että kuvia.


22 kommenttia:

  1. Hienoja kuvia nuo lumikuvat. Meillä on vielä useita lämpöasteita, joten lunta emme vielä odottele. Heli Laaksosesta minäkin tykkään, kaunis kansikuva on tässä kirjassa. - Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anneli A /Pihakuiskaajan puutarha, saisi tulla pikkaiseksi aikaa vielä lämmintä, vaikka 10 astetta, että tarkenisin/viitsisin tehdä loput pihapuuhat pois talven tieltä. Kirjankannet ovat todella ihanan väriset.

      Poista
  2. Kuuraa on nähty harva se aamu, vaan ei vielä lumihippuja. Senkin aika tulee ihan pian. Kiitos kuvista ja tekstistä!

    VastaaPoista
  3. Verenpisara ja lumipeite. Sotii ajatusmaailmaa vastaan. Kauniita kuvia olet napsinut.

    VastaaPoista
  4. Täällä pohjoisessa satoikin jo paikoin lunta, mutta ihan tässä meillä ei vielä ensilumi ollut, oli niin vähän. Tai oikeastaan ihan tässä kirkolla missä me asutaan ei ole tullut lunta, nyt iltasella hitusen sateli, liekkö maahan jää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelaguu, illat ja aamut ovat täyspimeitä, joten ohut lumivaippa ei olis hassumpi, näkisi kulkea ilman otsalamppua.

      Poista
  5. Ihania lumikuvia! Turussa ei ole vielä näkynyt hiutaleita eikä enää eilen tullut oikein Forssassakaan lunta, kun siellä Ekan kanssa pojan luona olimme. Ehkä eilen illalla ihan muutamia, mutta vedeltä se enemmän näytti. Tuo Helin kirja näyttää tosi ihanalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sari, lumihipsukat tosiaan sulivat parissa tunnissa, se siitä valkoisuudesta. Taitaa Turkuun tulla lumi melko myöhään, kuten Helsinkiin. Kirjan tarina on ilonen ku pulunen.

      Poista
  6. En kyll tykkää lumesta..ainakaan ihan vielä. Kauniita kuvia sait napattua hippusista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. TainaT, lumikin vielä menettelee, mutta pakkasta en yhtään kaipaa, eikä meidän lyhytkarvaset mäyräkoirapojat. Kiitti!

      Poista
  7. D! Heti oma exlibris kanteen, voi Tuiskua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sussi, nää meidän pojat on niin käteviä ja omatoimisia.

      Poista
  8. Onhan se nyt päivän selvää, että jokaisella mäykkyläisellä on oma kirjasto. Ja varsinkin kirjallisuutta harrastavan perheen mäykkylöillä. Noutajani olivat hyvin kiinnostuneita ulkopolitiikasta ääneen luettuna naapurimaan päivälehdistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vekki, sulla oli fiksuja noutajia. Myrsky on niin kirjallinen, että käy välillä vääntämässä tortun juurikin kirjahyllyn eteen tai alimmalle hyllylle, jossa ei ymmärrettävästi pidetä kirjoja.

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Tuija, tulisi tosiaan vielä lämmin tovi, niin tarkensi tehdä loput pihatyöt eli lehtien haravoinnin.

      Poista
  10. Täällä meillä kuura ja lumi on vielä pysynyt poissa ja hyvä niin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kruunu Vuokko, kyllä sitä lunta vielä saadaa, ihan kyllästymiseen saakka, paitsi jos sattuu olemaan innokas hiihtäjä.

      Poista
  11. Meillä on ollu ny lämmin aalto. Yät on pysyny plussan pualella. Ens viikolla kait laskoo nollan tuntumahan. Sitte saa taas kuurakuvia. Ny täytyy toreta, että orotan LUNTA. En halua viimme talaven toisintua.
    Sait tuasta kuvasta kivat kortit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Navettapiika, lumi suojaa kasveja. Sateitakin pitäisi saada ennen talvea, ettei kaivot kuivu, ton kuulin uutisista. Kuurakuvia odotellessa...

      Poista

Kiitti kommentistasi, se julkaistaan tarkistuksen jälkeen, joten malttia...