lauantai 2. heinäkuuta 2016

Toipilaan 268 kilometriä ja matka jatkuu

Äidilleni, 82 vuotta, tehtiin avosydänleikkaus kuukausi sitten.
Avosydänleikkauksessa koko rintalasta leikataan auki.
Hänelle vaihdettiin kaksi läppää ja puhdistettiin aortta kalkista.

Leikkaus onnistui hyvin, vaikka hänet leikattiinkin kaksi kertaa,
sillä muutama tunti ensimmäisen leikkauksen jälkeen
huomattiin vuoto, joka paikallistettiin aorttaan.
Siinä oli neulanpistoksen aiheuttama reikä.

Häntä on kuljetettu ambulanssilla ja invataksilla seuraavasti:
Riihimäeltä Tampereelle 114 km, josta viikon kuluttua Hämeenlinnaan 78 km.
Viikon hoidon jälkeen Riihimäelle 38 km ja kahden viikon kuluttua
 takaisin Hämeenlinnaan 38 km, yhteensä kuukaudessa 268 km.

Melko paljon iäkkäälle, tosin täysissä henkisissä voimissa olevalle, toipilaalle?
Olin eilen, perjantaina, äitini luona 3,5 tuntia.
Alun perin hänet piti kotiuttaa perjantaina, toisin kävi.
Hänellä oli kuumetta ja yskää, tulehdusarvot olivat korkeita.
Keskustelin aiheesta lääkärin ja hoitohenkilökunnan kanssa.
Lääkäri ei ollut aikaisemmin hoitanut äitiäni ja 
päätti lähettää hänet takaisin Hämeenlinnaan,
sillä siellä äidilleni pystytään tekemään 
sydämen ultraäänitutkimus ja muitakin hoitoja.

Keräsin äitini tavarat muovipusseihin ja saattelin hänet pyörätuolilla taksiin.
Ei päässyt äitini kotihoitoon...

PS. soitin klo 7 sairaalaan ja diagnoosina keuhkokuume ja
sydämen vajaatoiminta.


16 kommenttia:

  1. Kuulostaa hurjalta ja ihan tämän päivän meiningiltä. Ihmistä pallotellaan tarpeettomasti. Etenkin vanhusten kohdalla tuo tuntuu ihan hölmöläisten hommalta. Toivotaan, että äitisi toipuu. Omalle äidilleni läppäleikkaus onnistui ja alkuvaikeuksien jälkeen hän toipui hyvin. Äiti leikattiin 80-vuotiaana kolme vuotta sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinkö säästetään rahaa, Between? Onko potilas ja toipuminen etusijalla? Nähtävästi näin, eihän tämmöiseen rumbaan olisi potilaita muuten pantu.

      Olen oikein iloinen, että äitisi toipui ja voi hyvin. Samaa toivon omalle äidilleni.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos, Saila, toivotuksesi ja muiden myös, lämmittää.

      Poista
  3. Paranemista äidillesi! Tänä päivänä läheisten pitää osata vaatia hoitoa ja inhimillisyyttä=/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maarit, näinkin varmaan on, sillä heti alkoi tapahtua, kun olin paikalla kyselemässä kohteliaasti ja ystävällisesti, tosin melko vaativasti.

      Poista
  4. Voimia ja jaksamista teille kaikille! Kävin vuoden sisällä lävitse neljän läheisen vakavan sairastamisen, joten tiedän tunteen. Iso halaus teille.

    VastaaPoista
  5. Uskomatonta kuinka pitkälle näissä säästöissä voidaan mennä ihmisten terveyden kustannuksella. Äitisi kotikaupunki on erinomainen esimerkki kuinka itse potilas on tässä karusellissa täysin unohdettu. Mutta me jotka äitisi tunnemme, tiedämme, ettei sitä sisupussia helpolla lannisteta. Toivotaan kaikkea parasta jaksamista Mökölle ja teille kaikille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. *VEKKI*, kiitos! Onneksi olin perjantaina topakkana sairaalassa ja kyselin terveystietoja. Hän sai hoitoa virtsarakontulehdukseen, tunnin päässä toisessa sairaalassa hänellä todettiin keuhkokuume. Huoks. Nyt on oikeat lääkkeet ja selvästi pirteämpi koko mummeli.

      Poista
  6. Ompas äitees saanu kyyttiä. Toivottavasti toipuminen alakaa ny reippahasti ku saa oikiat lääkkehet.

    VastaaPoista
  7. Pakostakin on tullut ajatus, että kaikki palvelut halutaa kehä kolmosen sisäpuolelle, muu maa tyhjäksi. uudistuksia tehsään uudistusten vuoksi, eikä suinkaan parantamaan vallitsevia olosuhteita.
    Ikävää on äitisi ajeluttaminen. Toivon hänelle hyvää kuntoutumista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ajatuksistasi, aimarii. Me(kin) asumme kehä kolmosen ulkopuolella ja maalla. Lähikaupungin sairaalaa ollaan lopettamassa, jonka jälkeen lähin sairaala on 80 km päässä. Tällä hetkellä omassa kylässä toimii pikkuinen terveysasema, johon on saanut hyvin aikoja.

      Poista
  8. Kyllä tuo terveydenhoito on mennyt niin huonoksi. Ja huonommaksi menee koko ajan. Onneksi olet ollut tiukkana sairaalassa. Toivottavasti äitisi voi jo paremmin. Keuhkokuume tuossa iässä ja tuollaisen leikkauksen ja kuljetuksen jälkeen ei kuulosta lainkaan hyvältä. Voimia teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sari, kävin juuri veljen kanssa moikkaamassa äitiä. Yskä on vielä kova, mutta kuume on laskenut ja äiti liikkuu rollaatorin kanssa itsenäisesti. Kiitos!

      Poista

Kiitti kommentistasi, se julkaistaan tarkistuksen jälkeen, joten malttia...