lauantai 22. marraskuuta 2014

Valkoista, punaista ja hieman vihreää

Lumi tuli ja toivottavasti pysyykin. Pimeys ja loska ovat ikäviä seuralaisia. Olen popsinut kuukauden kilparauhaslääkkeitä ja arvot alkavat olla kohdillaan ja tämä martta taas iskussa. Jihaa! Onpa ihana taas hääriä ja hyöriä, kun on virkeä ja hyvässä hapessa. Iloa ja jaksamista toivon meille kaikille!


Sain työtehtäväksi laatia kuvasarjan Suomesta ja suomalaisista. Kuvat näytetään Brasiliassa. Haluan kuvien joukkoon kuvia omakotitaloista, kerrostaloista, maaseudusta, kaupungista, torista, järvistä ja ihmisistä eli kuvia koko elämän kirjosta, ei pelkästään postikorttikuvia ja päivänkakkaroita. 

Onneksi olen ottanut koulun ikkunasta jokimaisemakuvia eri vuodenaikoina. Niistä saa varmasti hyvän käsityksen kuinka saman maiseman ilme muuttuu. Eksoottista brasilialaisen mielestä, luulisin.


Kuka unohti perhoset ulos?

Yläpuolella oleva kuva on otettu tänään ja
alapuolella oleva kuva elokuussa.
Huima ero.


Koiranköynnös, jonka sain ystävältäni Vekiltä.
Vekki jäi eläkkeelle ja on tosi kiireinen,
kun hän harrastaa ja tekee sen tuhannenlaista käsityötä.

18 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen työtehtävä! Houkutteleva ajatuksena myös. Maisema todella muuttuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös vaan olekin, Mamma N! Vahinko, että työsuhde loppuu joulukuun viimeiseen päivään. Etsin ahkerasti uusia työtehtäviä, aivan kuten sinäkin. Joku järkevä työnantaja nappaa täkyyn...

      Poista
    2. Párekin Palvelijatar23. marraskuuta 2014 klo 16.24

      Brasilialaiset saavat varmasti hienot kuvat ja hyvän käsityksen mm. meidän neljästä vuodenajastamme.
      Onnea uusien haasteiden etsinnässä, varmasti uusi vuosi alkaa hyvissä merkeissä. Täällä pidetään peukkuja.

      Poista
    3. Yritän välillää kuvilla vuodenaikojen muuttumiset. Lumi on varmaan käsittämätöntä ja kylmyys.

      Kiitos, ahkerasti haen uutta työtä, vielä en haluaisi jäädä "eläkkeelle". Tulipa hyvä mieli sun peukutuksistasi.

      Poista
  2. Kiintoisa työtehtävä! Suomi on taatusti brasilialaisten mielestä eksoottinen, niin kuin Brasilia meille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämmönen kuvakertomus on mieluinen ja haasteellinen. Yritän välttää kliseitä. Haluaisin näyttää hyvää arkea.

      Poista
  3. Ompas sulla rehevä koiranköynnös!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, TainaT! Vaivaton kasvatettava ja aivan upeat lehdet.

      Poista
  4. Tsemppiä uuden työn etsimiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Maarit! Ajat ovat haasteelliset. Toivottavasti joku yritys ymmärtää, että 6kymppinen nainen on voimavara.

      Poista
  5. Hienoja kuvia jälleen kerran!
    Upea projekti nuo kuvat Brasiliaan. Onnea vaan työnhakuun, kyllä se sieltä taas jostain nappaa.
    Turun suunnalla lumet lähtevät varmaan ensi yönä loputkin, kun vesisade saavuttaa meidät. Ei tullut vielä pysyvää lunta, mutta ehkä se ensi viikonlopun jälkeen alkaa kylmetä oikein tosissaan.
    Sun on tosi nopeasti palautuneet nuo arvot normitasolle. Mulle varmaan alussakin haettiin vuosi sopivaa annostusta eikä nyt vieläkään tunnu ihan normaalilta. Puolessa välissä joulukuuta katsotaan taas tilannetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset, Sari! Lumi sulaa meilläkin kohisten. Pahus.

      Tänään lääkäri hämmästeli näitä mun arvojani, että kuinka nopeasti ja pienellä (25 mikrog) annostuksella olen saavuttanut melkein normaalit arvot. Kuukauden kuluttua uusi testi. Lääkäri oli sitä mieltä, että kilpirauhaseni saattaa elpyä tuottamaan hormoonia eli pääsen lääkkeistä eroon tai ainakin hyvin pieni annostus riittää jatkossa. Sinulla on juttu aivan toisin. Toivottavasti sullekin löytyy sopiva annostus, koska tämä kilppari vaikuttaa oleellisesti elämän laatuun.

      Poista
    2. No mutta sinä olet kuitenkin koko ajan syönyt enemmän lääkettä kuin minä. Minun annostukseni on ollut alussa 10 mg viitenä päivänä viikossa ja kahten 15 mg. Nyt otan viitenä päivänä 15 mg ja kahtena 20 mg. Täällä aloitetaan aina 10 mg:lla ja siitä pikku hiljaa nostetaan. Lääkärini juuri sanoi, että annostuksen nosto pitää olla varovainen koska nopeasti tulee sitten liikatoimintaa. Jännä muuten tuokin, että lääkäri väittää kilpirauhasen elpyvän. Näin ei pitäisi koskaan käydä. Sen pitäisi olla aina niin, että kun se kerran lopettaa niin se on sitten aina lääkitystä loppuelämä. Monta vuottahan minä selvisin hyvin tuolla pienellä annostuksella, mutta ehkä jotkut alkavat vaihdevuodet tms. nyt sotki tämän tilanteen ja aina oikean määrän etsiminen näyttää minulla kestävän. Harmittaa vain tämä jatkuva väsymys. Tosin yöunetkin ovat nykyisin aika lyhyitä, mutta ei ne mua ennen ole näin paljon väsyttäneet. Toivotaan toisillemme parempia aikoja oikealla lääkityksellä!

      Poista
    3. Mä en kestä! Oonko TAAS joutunu jonkun puoskarin kynsiin! Ei ei ei eeeeeeeeeeeeeei.

      Mun piti syödä viikko 1 tabu päivässä ja sitten nostaa kahteen. Tuli hirveet sydämentykytykset ja univaikeudet. Lääkäri totesi ettei voi johtua lääkkeistä. Täh??? Tykytykset ja heippaukset kuitenkin loppuivat, kun siirryin syömään yhden pillerin päivävauhtia.

      Nyt mua kyllä masentaa... :/

      Poista
    4. Nou hätä. Katsoin netistä kilpirauhaslääkkeen annostuksista ja annostukseni on ihan oikein. Tällä mennään! Kuukauden kuluttua toiset testit.

      Poista
    5. Onneksi olet saanut itsellesi tietoa tilanteesta. Nämä ovat niin henkimaailman juttuja nämä kilpparihommat, että se mikä sopii toiselle ei sovi toiselle ja mikä toisella on vajaatoimintaa on toisella vielä normaalia. Taudinkuva ja hoito on aina siis todella yksilöllistä. Mukavaa viikon jatkoa!

      Poista
  6. Hienoa, että olet taas iskussa! Muistelen, että justiinsa ne sinun jokivarsikuvasi ovat tosi kauniita. Niitä kyllä passaa esitellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, Konnadonna, olen taas hyvässä vedossa. Ihana tunne, kun jaksaa pakertaa ja asiat kiinnostavat, eikä tarvitse ottaa päikkäreitä. Töissä väsytti niin armottomasti, että suunnittelin välillä meneväni vessaan nukkumaan. En kuitenkaan mennyt, vaan sinnittelin kotiin asti. Välillä nukuin takki päällä nojatuolissa, että jaksoin riisua ja panna koirat ulos ja puuhastella pienesti.

      Jokimaisemat ovat hyvinkin onnistuneita ja niistä näkee selkeesti vuodenajat.

      Poista

Kiitti kommentistasi, se julkaistaan tarkistuksen jälkeen, joten malttia...