keskiviikko 8. huhtikuuta 2020

10 kysymystä ja vastausta -haaste

Between Rikkaruohoelämää-blogista antoi kiintoisan haasteen, jossa muistellaan menneitä sekä kerrotaan jotakin pientä/suurta itsestä. Kiitos Between, olet ihana blogiystävä!


1.    Millainen oli lapsuuden kotisi?

Syntyjäni olen savolainen. Torpan tyttö. Olin vuoden ikäinen, kun vanhempani muuttivat työn perässä Hämeeseen. Asuimme vuokralla omakotitalojen yläkerrassa, tavallista siihen maailmanaikaan, kunnes ahkerat ja säästelijät vanhempani rakensivat tiilisen omakotitalon 60-luvulla. Äitini oli ahkera puutarhuri. Takapihalla oli pottujen lisäksi porkkanaa, sipulia ja muita hyötykasveja sekä tietysti kehäkukkia ja ruiskaunokkeja. Marjapensaitakin oli ja omenapuu.



2.    Mitä harrastit lapsena?

Minulla ei ollut harrastuksia. Leikin naapuruston lasten kanssa hippasta, kuurupiiloa ja kymmenen tikkua laudalla. Talvella kävin luistelemassa, kesällä pyöräilin.



3.    Kaunein kukka?


Kaikki.



4.    Mikä elementti (vesi, tuli, maa, ilma) kuvastaa sinua eniten?

Ilman muuta maa. Olen juureva savolainen ja talvellakin on välillä pakko saada multaa kynsien alle.



5.    Oletko optimisti vai pessimisti?

Nuorena olin pessimisti, mutta iän karttuessa olen oppinut hieman hellittämään, sillä monet asiat hoituvat omaan tahtiinsa. Suren kuitenkin asioita etu- ja jälkikäteen, se syö energiaa.



6.    Oletko aamu- vai iltavirkku?


Aamu. Onko ihanampaa kuin herätä virkkuna uuteen huomeneen ja lähteä kameran kanssa kuvaamaan kastepisaroita, pörriäisiä ja usvaa klo 4.  Tai on tietysti, mutta aihe ei sovi puutarhablogiin…



7.    Unelmamatkasi?

Kotimaahan, ihan vaikka vaan omassa kunnassa, kunhan saan olla rakkaani kanssa. Passini on vanhentunut aikapäivää sitten, joten pysyn kotimaassa ja maapallokin tykkää.



8.    Milloin viimeksi ostit jotain itsellesi, mitä se oli?

Tilasin netistä rintaliivejä ja yöpaitoja sekä kumisaappaat.



9.    Lempikaupunkisi kotimaassa?

Ei ole. Kaikki käy, sillä jokaisessa kaupungissa ja kylässä on jotain mielenkiintoista katsottavaa ja kuvattavaa.



10.    Kolme elämäsi kauneinta asiaa?

Poika, koti ja rakas/ystävät (sisältää myös mäyräkoirat).



15 kommenttia:

  1. Tästä tulee mieleen se, että sinulla on kyllä aika ihanasti elämä nyt ♥

    VastaaPoista
  2. Maalta kaupunkiin työn perässä tulleet asuivat pitkään ns. toisten nurkissa ja muuttivat ahkerasti ennen pysyvän kodin löytymistä. Tuttua minulle ja monille ikäisillemme.
    On se vaan mukava, että aamuvirkkuna käyt kuvaamassa niitä kastepisaroita ja usvamaisemia. Monesta hienosta luontokuvasta jäisimme paitsi ilman taitavaa ja aktiivista kuvauspanostasi.
    Koet ilmeisesti yhä olevasi savolainen, vaikka elämäsi olet elänyt Hämeessä. Vanhempasi ovat onnistuneesti siirtäneet sinuun syntymäpaikkansa sielun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Between, maaseutu autioitui, kun siellä ei riittänyt töitä kaikille. Nuoret lähtivät tedastöihin Etelä-Suomeen, myöhemmin monet lähtivät myös Ruotsiin.
      Pysyn aina savolaisena, se ei lähde sielustani koskaan pois. Vietin lapsuuteni kesät Savon mummulassa, ne olivat onnellisia aikoja.
      Kiitos kannustuksesta kuvaamaan!

      Poista
  3. Kiva haaste ja kivat vastaukset näin sain sinusta lisätietoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nappaapa haaste, jos et ole vielä vastannut, Nila. Iloa elämään!

      Poista
  4. Äidilläni on samanlainen tarina. Savosta Hämeeseen 1960-luvulla. parhaita kesämuistojani on kesät mummon luona Savossa äidin syntymäkodissa joka sittemmin oli kesäpaikkana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, kyllä mummolat ovat täydellisiä paikkoja. Koskaan ei ollut tylsää hetkeä, vaikka ei ollut kaupasta ostettuja leluja eikä viihdysjoukkoja sekä elektroniikkaa.

      Poista
  5. Nykypäivän nuaret eivät tiärä hyvästä mitää. Aika kuluu enne, vaikkei ollu somea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta turiset, Navettapiika, aina oli jotain tekemistä pihalla. Käytiin porukalla uimassa ja tehtiin illalla lehmisavuja mummulle hakaan. Lämmöllä muistelen.

      Poista
  6. Jaastejutut on piristäviä. Niihin vastatessaan helposti uppoutuu muistoihin.
    Kuvitit myös kivasti jutun.
    Löydän muutaman kohdan, johon vastaisin samalla tavalla kanssasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otap koppi haasteesta, aimarii. Olisi mukava lukea ja katsella hienoja kuviasi.

      Poista
  7. minulta oli mennyt ihan ohi tämä sinun haastevastauksesi, hoksasin sen vasta lukiessani aimariin vastauksia. mukavaa oli lukea vastuksiasi, kiitos nettimartta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä, Ilona! Nämä haasteet ovat hauskoja jo sen vuoksi, että saa uudenlaisia aiheita blogiin.

      Poista

Kiitti kommentistasi, se julkaistaan tarkistuksen jälkeen, joten malttia...