lauantai 11. huhtikuuta 2020

Luin kirjan: Unelmia puutarhasta, Paula Ritanen-Närhi

Hortonomi Paula Ritanen-Närhi käynnisti kevään kirjallaan, 
Unelmia puutarhasta - Suunnittele ja toteuta.
Sain kirjan arvostelukappaleen kustantajalta, Docendo Oy.
Kirjan ISBN 978-952-291-671-6.

Puutarhakulkuri Paulan kirjan sivut pursuavat persoonallisia puutarhoja,
joiden omistajia hän on jututtanut ympäri Suomea. 
 Tiesitkö kuinka loistava valokuvaaja Paula on?
Paulan ottamat puutarhakuvat täydentävät kertomuksia,
ja esittelevät puutarhurit pihoineen monipuolisesti.
Kuvauksellinen kirja.

Unelmoiminen, varsinkin puutarhaunelmoiminen,
on terveellistä, ja kuten me kaikki tiedämme,
unelmilla on usein taipumusta toteutua. 
Paula Ritanen-Närhen puutahakirja on siitä oiva esimerkki.

Me puutarhamyllääjät toteutamme itsemme näköisiä pihapiirejä.
On kiven pyörittäjiä, kevätihmisiä, ruusuja rakastavia,
puiden halaajia, hyötykasvien kanssa nautinnollisesti puurtavia,
kaupunki-, mökki- ja maalaistalopihoja 
sekä vihreitä olohuoneita parvekkeella.
Paula on onnistunut luomaan monikerroksellisen esimerkkiteoksen
meille puutarhaharrastajille,
ja onhan se niin mukavaa, kun voi luvan kanssa,
kurkkia harrastajakavereiden pihoihin, terasseille ja parvekkeille,
poimia ideoita ja haaveilla.

Paulan kirjasta on iloa ja inspiraatiota vuosiksi eteenpäin.
Katso ja nauti!


18 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen kirja.
    Mukavaa Ja Auronkoista Pääsiäisen Aikaa Sinulle.

    VastaaPoista
  2. Varmasti antoisaa luettavaa! Hyvää ja aurinkoista pääsiäistä♥️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kirja, jossa on paljon tietoa, Päden paja. Samoin!

      Poista
  3. Kiitos vinkistä. Varmasti on kiinnostava kirja. Mukavaa pääsiäisen jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavia puutarhakertomuksia, Anneli A. Kiitos samoin!

      Poista
  4. Varmasti hyvä kirja! Tykkään hänen tyylistään tehdä puutarhaohjelmia. Uusia ei vain taida olla tulossa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maatuska, Alfa-TV:llä tulee Paratiisi takapihalla -ohjelmasarja, jossa Paula neuvoo ja opastaa pihatöissä.

      Poista
  5. Varmasti hyvä kirija. Mukavaa pääsiäästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis ja innostava kirja, Navettapiika. Kyllä Paula osaa!

      Poista
  6. kiitos Nettimartta hyvästä kirjaesittelystä! tykkään Paulan tyylistä, joten eiköhän tämäkin kirja mene hankintalistalle. parhaillaan pöydällä hänen Nykyaikainen kaupunkipuutarha- kirjansa. itse asiassa pidän keväisin aina vinon pinon puutarhakirjoja pöydällä. niitä on kiva selailla aina, kun sattuu istahtamaan vaik kahville;) odotan jo kovin hänen miehensä kanssa toteuttamaa toukokuussa alkavaa puutarhaohjelmaakin, saisivat vaan aloittaa ohjelmien esittämisen jo aiemmin keväällä, kun kaikki tekevät jo täyttä päätä omia suunnitelmiaan tulevan kesän varalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä, Ilona! Sinulla on erinomaista kahvitaukolukemista. Totta, puutarhaohjelmia kaipaa eniten alkuvuodesta, kun on aikaa unelmoida.

      Poista
  7. onko teidän pihasta myös kuvia kirjassa?

    hannah

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole, Hanna, mutta kirja on täynnänsä muhkeita kukkaistuksia, hauskaa kierrätystä, komeita puita ym.

      Poista
  8. Nuo puutarhakirjat ovat jotenkin kiehtovia luettavia vaikkei omaa puutarhaa ole mahdollisuutta tällä hetkellä laittaakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. SuviKoo, kyllä vaan, puutarhakirjojen selailuun, kuvien ihailuun ja ideoiden napsimiseen ei kyllästy koskaan.

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Kyllä, Vanha rouva, voit vaikka tehdä ennakkovarauksen netissä (vinkki).

      Poista

Kiitti kommentistasi, se julkaistaan tarkistuksen jälkeen, joten malttia...