torstai 24. marraskuuta 2016

Kesäinen haaste (runsaasti kuvia)

Sain Anneli A:lta, Pihakuiskaajan puutarha -blogista, kesäisen haasteen.



Kolme asiaa, jotka ilahduttivat viime  kesänä (kasvukautena)
  • Halkokatos valmistui
  • Laituri rakentui
  • Kesälän kulkusillat tulivat valmiiksi
  • (bonuksena erityisesti se, että serkkuni Raija kävi ensimmäisellä visiitillään)
Kolme asiaa, joista en pitänyt viime kesänä
Onneksi minulla on lyhyt ja erinomaisen huono muisti, joten ei nyt nouse mieleen mitään erityistä inhokkia. Ai niin, maa-ampiaisen pesä tuotti ongelmia, sillä olen allerginen ampiaisenpistoksille, ja pesä oli Kesälän rinteessä, juuri siinä kohtaa kun olisi pitänyt päästä maalaamaan kulkusiltoja.

Kolme asiaa, jotka sain (tai teetätin) kesän aikana valmiiksi
  • Halkokatos
  • Laituri
  • Kesälän kulkusillat (huomaatte varmaan, että tämä kolmikko seikkailee useimmissa vastauksissani)
Kolme asiaa, jotka jäivät kasvukaudella kesken
  • Saimme kovalla loppurutistuksella tehtyä kaikki isot pihahommat, joten ei jäänyt juuri mitään kesken.
  • Ensi keväänä istutan lisää pensaita ja puita eli maisemoin halkokatoksen edustaa.
  • Lisäksi istutan nopeakasvuisia tuijia näkösuojaksi rajalle, niin naapurikin saa vähän yksityisyyttä.
Kolme asiaa, joita stressasin
  • Halkokatos (meinas taju lähteä, kun ärsytti niin kovasti ne siniset pressut)
  • Laituri (tätä olin odottanut 8 vuotta)
  • Kesälän kulkusillat (hitaasti hyvää tulee?)
Kolme (+ lisät) asiaa, jotka saivat minut rentoutumaan
  • Ystävien ja sukulaisten vierailut
  • Hiljaiset ja leudot aamut
  • Puutarhasta bloggaaminen
  • Tämä kesä oli siitä poikkeuksellinen, että piipahtelin pihapiirin ulkopuolella enemmän kuin kymmeneen vuoteen yhteensä, sillä kävin Kevätmessuilla Helsingissä, Türin kukkamarkkinoilla Virossa, Tampereella kesäteatterissa ja museokierroksella, Taidekeskus Salmelassa ja kesäteatterissa Mäntyharjulla, Vakka-Taimessa paikkakunnalla nimeltä Ihode, käväisimme Elsa-anopin 100-vuotisjuhlilla, lisäksi pihallamme piipahti puutarhatoimittaja Paula Ritanen-Närhi, rakas Raija-serkkuni teki ensivisiitin luoksemme ja ystäväni Leila kävi tervehtimässä pitkän ajan jälkeen.
Kolme asiaa, jotka haluaisin hankkia/tehdä tulevana kesänä
  • Olokolon (ex ruumiskellari) kunnostaminen takkahuoneeksi
  • Kellarikerroksen remontointi sikarisalongiksi
  • Eiköhän tuossa olekin puuhaa yhdeksi kesäksi, joten odottelen kuumia kesäpäiviä, että maltan olla osittain sisätiloissa, toinen vaihtoehto olisi runsaat sateet, mutta toivotaan sentään vain sopivasti sadetta.
Kolme asiaa, joista unelmoin
  • Kesäkanalasta
  • Ei kyllä liity puutarhaan, mutta työpaikkan kun vielä saisin...
  • Yllätyksiä ja onnistumisia


PS. Blogger elää taas kerran päivityksineen
ihan omaa elämäänsä ja
tekee mitä tahtoo.


12 kommenttia:

  1. Olipa sinulla toimelias ja mukava kesä, ensi kesä sitten tulee uusine haasteineen! Mahdottoman paljon kaikkea kivaa saitte viime kesänä valmiiksi, hieno juttu...no olihan teillä kaksi maailman parasta työnjohtajaa :D

    Jälleen hienot kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suurimmat ja mieltä vaivaavimmat urakat tulivat valmiiksi, onneksi, Kivipellon Saila. Ehkäpä ensi kesänä voin panostaa myös koristeisiin yms. hienosäätöön.

      Poista
    2. Tuo työjuttu jäi vielä ajatteluttamaan...luin noita kommentteja! Meilläkin oli YT:t, työmme arvioitiin sellaisten ihmisten taholta, jotka eivät edes tiedä mitä me tehdään. Meitä on neljä remmissä ja töitä on ollut ylitöiksi asti vuosia. Nyt yksi irtisanottiin, yksi jäi osa-aikaeläkkeelle ja me kaksi onnekasta saimme pitää melkein työmme, siis osa-aikaisena, työaika 80 %. Harmittaa sen takia, että kun palkka ei ole ollut päätähuimaava ennenkään ja nyt sitten vielä 20 % pienempi ja siitä pitäisi kerryttää eläkettä vielä kuusi vuotta...onneksi on kasvimaa ja mylly lähellä ja onneksi on oppinut itse tekemään yhtä ja toista, eikä tuonne maailman iloihin rahaa kulu, taimiin ja siemeniin ja joskus johonkin kivaan. Siitä olen iloinen, että kotona on kivaa ja tuo toinen puolisko viehättää vieläkin niin paljon yli 30 v. jälkeenkin. Nyt tuli vuodatus... Kauankohan tällaista maailmanmenoa kestää...meissä vanhemmissa olisi melkoista potentiaalia ja paljon!

      Toivottavasti saat töitä!

      Poista
    3. Hyvä vuodatus, Saila. Onneksi tosiaan meillä kumpasellakin on tukea antavat kotijoukot, se kantaa pitkälle. Töitä ei nyt vaan näytä riittävän kaikille, vaikka työhaluja ja -kykyä olisi vaikka kuinka paljon. Täytyy sopeutua. Minäkin laitan hakemuksia viikottain, kaikista ei tule vastausta, mutta kun tulee, niin kohteliaasti ilmoitetaan, että ette juuri nyt tullut valituksi jne. Sähköpostien sävy on kuitenkin pahoitteleva ja toivotetaan onnea työnhakuun. Olen saanut työkeikkoja (it-kouluttaja) entisiltä työnantajilta, mutta heilläkin on tiukkaa ja ovat joutuneet vähentämään vakkarihenkilökuntaa. Häntä pystyyn vaikka hakaneulalla!

      Poista
  2. Kivasti olette saaneet aikaiseksi menneen kesän aikana. Hienot kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Puutarhamyyrä! Paljon tehtiin, isona apuna oli veli kavereineen ja serkkuni Raija.

      Poista
  3. Töitä tosiaan olis voinut toivoa, vaikka toisaalta olen saanut vapaasti aikaa askaroida puutarhassa. Sekin on ollut tosi kivaa vaihteeksi. Yli 50-vuotiaiden työllistyminen on kyllä hiton pitkässä kuusessa ellei liki mahdotonta. No aina on toivoa - kai...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tita, jaahas, sulla samoja ongelmia ja aatteleppas sitä, että olen yli 6-kymppinen. On se kyllä harmi, kun on osaamista ja työhaluja, mutta ei vaan tahdo kenellekään kelvata. Muutamia keikkapäiviä on onneksi ollut ja entiset työnantajat ovat pitäneet yhteyttä, joten olen sentään heidän muistissaan. Toivotaan!

      Poista
  4. nää haasteet on kyl tosi kivoja.
    toisaalta kun ei ole töissä, niin ehtii ja jaksaa tehdä vaik mitä.
    oma työni jakautuu niin epätasaisesti, et välil pitkiä aikoja ettei mitään muut sit ehdikkään tehdä kuin leipätyötä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilona Winebridge, kyllähän se niinkin on, mutta kun jää ihmiskontaktit puuttumaan eikä sitä rahaakaan tule, eikä eläke kerry, niin mielellään sitä töissä kävisi, kun olen perusterve ja jotenkin aivotkin toimii. :)

      Poista
  5. Kiva Nettimartta kun otit haasteen vastaan. Kivoja vastauksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anneli A, mukavia tämmöset haasteet, kun voi yhteen postaukseen tiivistää koko kesän.

      Poista

Kiitti kommentistasi, se julkaistaan tarkistuksen jälkeen, joten malttia...