sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Kansalaisaloite: Kellojen kesäaikaan muuttamisen lopettaminen

Oletko lopen uupunut kellojen siirtelyyn keväisin ja syksyisin?
Nyt sinulla on mahdollisuus vaikuttaa.
Kansalaisaloitteeseen vaaditaan 50 000 ääntä,
että se voidaan viedä Eduskuntaan.
Ole meistä yksi!

Anna äänesi kuulua kansalaisaloite.fi -sivustolla.
Kerro ja jaa tietoa ystävillesi, sukulaisillesi,
työtoverillesi ja kylänmiehille, ihan kaikille.


PS. Herään nykyisin klo 4, aamu on pitkä.
Ja juuri kun saan kehoni ja mieleni tottumaan
"talviaikaan" muutetaankin kelloja TAAS.
En ole koskaan samassa ajassa kuin kellot.

12 kommenttia:

  1. Allekirjoitettu! Tätähän on puita EUssakin ja tälle on paljon kannattajia, mutta monet maat vastustavat tai pitävät muita asioita tärkeämpinä Terv. toinen aamuvirkku.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vilma "Aamuvirkku" Kivinen, huomasin saman, että EU:ssakin aihetta puidaan, mutta oman mielenrauhani vuoksi haluan panostaa ja saada kansalaisääneni kuuluville. Yritetään vaikuttaa!

      Poista
  2. Kävin allekirjoittamassa jo aiemmin. Itse en niin kovin paljon kellojen siirrosta mene sekaisin, mutta mielestäni se on turhaa ja monille hyvin haitallista. Kuten monet asiantuntijat ovat todenneet. Luin hiljan erään artikkelin, jonka mukaan kellojen siirron hyödyt ovat jääneet merkittävästi ajateltuja pienemmiksi. Jääräpäisesti vain halutaan pitää siitä kiinni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se tosiaan kumma, että jääräpäisesti vaan roikutaan kesä- ja talviajoissa, Between. Nykyisin tieto kulkee maiden välillä sähköisesti, joten aika on aikaa kaikkina vuorokauden aikoina, eikä siihen tarvita kellojen rukkausta. Huoks.

      Poista
  3. Allekirjoitettu on! Kehoni ei millään tavalla reagoi kellojen siirtoon, mutta muuten se ärsyttää niiiiin paljon, aivan turhanaikaista hommaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, Kivipellon Saila, et kuulu niihin omaan-napaan-tuijottajiin, vaan ajattelet meitä muitakin.

      Poista
  4. Homma myös hoidettu. Turhaa puuhaa, joka vain ärsyttää eikä hyödytä yhtään mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tita, kiva juttu! Edellinen kansalaisaloite keräsi noin 35 000 kannattajaa, toivottavasti tämä aloite saa sen vaadittavan 50 000 ääntä. Voi tosin olla, että nämä asiat päätetään EU-tasoisesti, mutta olemme kuitenkin ilmaisseet mielipiteemme.

      Poista
  5. Todellinen älyttömyys koko kellojen siirto. Mikä on ollut hyöty tästä? Minuun ei ole suuremmin vaikuttanut, mutta aivan älytöntä hommaahan se on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. *VEKKI*, samaa mieltä kanssasi. Tarpeeton piintynyt tapa, josta on näköjään vaikea päästä irti, vaikka maailma on muuttunut aivan toisen rytmiseksi.

      Poista
  6. Kannatetaan! Vaikkei kyseessä ole kuin tunnin heitto, niin ihmeesti se saa sekoitettua. Mitään hyötyäkään kellojen siirtelystä ei ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, hyödyt ovat tosiaan vähäisiä ja jäänne joltain faxi-ajalta. :D

      Poista

Kiitti kommentistasi, se julkaistaan tarkistuksen jälkeen, joten malttia...