perjantai 6. kesäkuuta 2014

Santaa, soraa ja 100 000 kertaa

Santaa ja soraa, siinä näyttää olevan meidän rikkarikkaan pihan peruselementit.


Yllä oleva uusi sora-alue sai lisäkoristeen söpösestä siilistä.


Sitten rynnistimme miehen kanssa toisen takkuisen alueen kimppuun.
Ruusulaaksossa juonittelivat juolavehnät ja yrittivät 
tukahduttaa Vekiltä saadut perinneruusut.


Vaan taipuupa ainakin vähäksi aikaa juolavehnä, kun kiskaisimme kankaan
sen niskaan ja päälle rutkasti kivituhkaa.


Astinlaattoja täytyy valaa lisää.
Näitä uniikkeja sementtilaattoja, joissa on koristeena lehtikuvioita, on mukava tehdä.


Nyt pääsevät ruusutkin kasvunalkuun.


Pihallamme on niputtain pieniä luonnonorvokkeja.


Kuolan pionit kukkivat ohi nopeasti helteen vuoksi.


Nämä suuret kukkaruukut olivat alkuaan valkoiset.
Hyvin on maali pysynyt pinnassa useamman vuoden ajan.

Blogiani on katsottu nippasen yli 100.000 kertaa.
Kiitos seurasta!

25 kommenttia:

  1. Teillä on siellä huhkittu ja kärrätty oikein urakalla! Nyt pääsevät ruusut kasvamaan, toden totta. Hieno lopputulos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mies huhki ja minä käskytin ja vain toiselle meistä tuli hiki. Täytyy todeta, että minulta olisi mennyt triplasti aikaa kärrätä soraa, on se vuan nii kovvoo hommoo.

      Lannoitin ruusut ja revin rikat juurilta. Kyllä tuota aluetta kelpaa nyt katsella. Kiitos, Saila!

      Poista
  2. Hyvä nujerruskeino ! Kiva sana tuo rikkarikas :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alapihalla on sama keino käytössä ja kuuden vuoden jälkeen voi kaapia soraa pois ja leikata kankaaseen aukon ja eikun istuttamaan kasveja. Ei näy rikan rikkaa. Voitto kotiin!

      Rikkarikas, kih hih, taas suomenkielentaitajat närkästyvät.

      Poista
  3. Upea ruusutarha on teille tulossa. Ja vaikka mitä ihanuuksia siellä jo kasvaakin. On tämä kesä ihanaa aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruusuntaimet pörhistyvät ja eiköhän ensi vuonna saada nauttia kukistakin.

      Poista
  4. On mielenkiintoista saada seurata, kuinka syntyy paratiisi. Ilmeisesti moni muu on samaa mieltä, ei nuo 100 000 muuten olisi plakkarissa. Heleätä helluntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanne, kiva tuottaa seuraamisen iloa! Olen myös onnellinen siitä, että blogissani on kommentoijia, kuten sinä. Kiva kurkata blogiin, että onko joku jättänyt viestiä, nykyajan korttia. Helluntaita!

      Poista
  5. Upealta näyttää ja toivottavasti juolavehnäkin nujertuu lopullisesti valon puutteeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juolavehnät ovat olleet 5-6 vuoden kuluttua sen verran kalpukoita, etteivät ole jaksaneet ängetä kasvuun. :D

      Poista
  6. Ruusuja olisi nyt tarjolla paljon, mutta huonoin mahdollinen istutusaika. Säästän ne sulle. Ja onnea isosta katsojamäärästä, ja sehän kertoo että blogisi on oikein kiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okkei, säästele, niin kattellaan syksymmällä. Tänks, Vekki!

      Poista
  7. Viismummoista kysyi perheenpäältä viimeksi viime viikolla, mitähän tulisi maksamaan, jos koko pihan asfaltoisi? Meillä tässä rivarissa on parikin naapuria, jotka eivät oo viittiny juuri pihaansa hoitaa, nurmikkokin leikataan vasta isännöitsijän huomautettua. Meidän pihalle änkeävät niin tuoksuvatukat, nokkoset kuin elämänlangatkin. Jo 18 kesä niitten versoja repiessä. Hukkaan menivät turvepaalit kukkapenkin reunuksina, kuin myös alppiruusu, neilikkaruusut, pionit ja useat kivikkokasvitkin. Tuoksuvatukka tunki joka rakoseen ja puskaan. Vielä kun piha on hiukan naapuriin päin kallellan, sadevesi huuhtoisi roskat ja kurat naapurin pihalle. Enkö ookkii ilkee.. mutku välliin hatuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viismummoista, kyllä oot aiheestakin äkämystynny ja pura toki kiukkuas ja närkästystä, useesti vähän helpottaa, varsinkin kun täällä(kin) pihapiirissä painitaan samaisten asioiden äärellä.

      Tuoksuvatukka leviää tosi helposti. Meillä on sitä edellisten asukkaiden peruja ja saa tarkkana olla ettei sen vesat riistäydy käsistä. Huomasin kauhukseni, että pari vatukkaa nököttää naapurin puolella ja taatusti ovat karanneet meidän puskasta. Täytyy käydä illan kähmyssä repimässä ne pois.

      Harmi tosiaan, kun oot nähny vaivaa ja laittannu nättiä, niin kaikki menee pilalle. Elämänlanka on kans yks vitsaus. Meilläkin on sitä yli oman tarpeen ja sekin on edellisten asukkaiden perua. Kiva kasvi purkissa, mutta ei valtoimenaan pihalla ja kukkapenkeissä. Harmitellaan yhdessä ja iloitaan onnistumisista kanssa.

      Poista
  8. Kuinka paksun kiituhkakerroksen olet laittanut? Aloin heti haaveilemaan, josko kekeilisi sun metodia kissojen ulkoiluhäkin peruskorjaukseen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riippuu alustan suoruudesta ja siitä haluaako tasata, mutta tuumasta kahteen on meillä kerrospaksuus. Kivituhka jämähtää kun sen kastelee, niin kuin varmasti tiedätkin, joten on hyvä alusta. Kissat varmaan tekee "tötteröitä" pehmeeseen santaan.

      Poista
    2. Lohduttavaa, että noinkin kohtuullisella paksuudella pääsee tuloksiin. Meillä häkkiin tulee joka tapauksessa päälimmäiseksi puulaatat ja kivetystä, joten hiekkapinnalle ei jää.

      Poista
  9. Miten estät juolavehnän kasvun noiden pensaiden istutusaukoista? Olen miettinyt samanlaista ratkaisua. Meillä vuodenputki suikertaa joka reiästä, ja pitkälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä taida olla muuta keinoa kuin kiskoa ja repiä vuohenputket, juolavehnät ja apilat käsin. Toivotaan, että ne 10 vuoden kuluttua ovat jo heikommassa hapessa, minä ainakin olen. :D

      Poista
  10. Rikkarikas! Jäin ihan jumiin siihen sanaan. Loistava! :D

    Sitten katsoin kuvia ja totesin, että taitoa ja tyyliä löytyy hurjasti. Wau, kaikille asioille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, joskus minulla näköjään välähtää ja sanoja arkusta ulos helähtää.

      Pari vuotta kun jaksaisi vielä pakertaa (lue raataa), niin toivottavasti piha alkaisi olemaan siinä kunnossa, että kehtaa näytellä ja olisi itsekin tyytyväinen.

      Poista
  11. Oooh, siellä on ahkeroitu taas! Ja saatu aikaan näkyvää, näyttävää ja siistiä. Hyvä, teidän joukkue!! Tulee upeaa, ei voi muuta sanoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin tuli näkyvää ja siistiä, intopii. Tiimityö on voimaa! Huomaa kyllä eron, kun kärrätään miehen kanssa painavaa kivituhkaa. Mun kottikärryt on hätineen puolillaan ja mies pystyy lykkäämään kukkuratäyttä kottiskuormaa. Siispä mies kärrää ja minä levitän sorat.

      Poista
  12. On tosiaan siistin näköistä! Meillä on tuo kivituhka/murske -päällyste katekankaan päällä myös käytössä, useassa paikassa. Tykkään! Kuorikatteeseen leviää juolavehnää ja ainakin leinikkejä, mutta kivi pysyy puhtaana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, Riitta, katteessa kasvavat vaikeasti nyhdettävät leinkit hanakasti. Kivituhka ja kankaan alta löytyy rikaton kohta muutaman vuoden kuluttua.

      Poista

Kiitti kommentistasi, se julkaistaan tarkistuksen jälkeen, joten malttia...