tiistai 24. kesäkuuta 2014

Aitaprojekti


Marjatarhan ympärille on nousemassa aita.
Aidan tarkoitus on pitää nelijalkainen kaksikko aidan sisäpuolella ja
talttahampaat aidan ulkopuolella.
Töpöhännät ovat pistelleet poskiinsa liian monta luumupuuta ja 
liudan muita puita kuten saarneja ja hevoskastanjoita.


Tämä alue on ollut viljapeltona ja nyt yritämme kasvattaa siihen nurmea ja
istuttaa marjapensaita ja hedelmäpuita.
Työmäärää ei kannata ajatella etukäteen...


Maa on sateesta savivellinä ja kasvaa lähinnä jauhosavikkaa.
Aidan vierustat tulevat täyteen pensaita, näkösuojaksi meidän haukkuherkille koirapojille.
Nyt on koirakaksikolla tilaa juosta ja temmeltää.



Kaadetun Pikku Metsän tilalla kasvaa koiranputkea ym. turreikkoa.


Näkymät ovat kuitenkin mieluisat: peltoa ja järvi siintää puolen kilometrin päässä.


Työmiehet tekivät puusta laitteen, jonka avulla voi suoristaa aitatolppia.
Näillä aatoksilla mennään kohti kesälomaa,
johon on kolme päivää.

26 kommenttia:

  1. Onhan tuossa hommaa, mutta sitten se on tehty ja hyvä tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan näin, between, että hyvä tulee. Aateltiin nyt tempasta ja tehdä marjatarha, kun ei me tästä enää nuorruta. :)

      Poista
  2. Párekin Palvelijatar24. kesäkuuta 2014 klo 7.16

    Tulee puhuripojille hulppea kiitorata! Kesälomalla ei tule olemaan tekemisen puutetta, eikä kuntosalille käyttöä. Kaikki hoituu omassa pihapiirissä. Näppärää. Vielä kun saatais se oikea kesä ja päästäis tästä sataa-paistaa-sataa taas -rumbasta.
    Intoa ja iloa hommiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on tosiaan puhuripojilla lääniä juosta nurmella, jota meillä ei aitauksen sisäpuolella ollutkaan kuin nenäliinan kokoinen pläntti ja sekin takkuista juolavehnää.

      Tässä hoituu työ ja lepo samassa pihapiirissä. Ollaan kyllä niin koti-ihmisiä ettei oikein maltettaisi muualla lomailla. Kiitos, Párekin Palvelijatar!

      Poista
  3. Työmäärää ei todellakaan kannata miettiä:) Näyttää hyvälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turha surra asioita kahta kertaa, jos ei tänä kesänä saada valmista, niin jatketaan seuraavana ja sitä seuraavan. Eipä hötkyillä. Kiitti, Maarit!

      Poista
  4. Siinäpä projektia! Meillä on koko tontti aidattu, joten puput eivät viihdy pihallamme ja koiruli pysyy tallessa. Aita luo stressittömyyttä. Mukavaa lomaa, on jo lähellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu, jotenkin tuli tosiaan turvallinen ja pihamainen olo, kun aitaa alkoi nousemaan. Puput pysyköön pellolla, siellä on evästä ihan riittämiin. Loma kurkistaa ihan nurkan takaa. Teen ensin pihahommia, minkä sateet antavat myöden, ja heinäkuun ekana päivänä aloitan opparin kirjoittamisen, jos maltan odottaa siihen asti. :)

      Poista
  5. Hyvähän sitä on aita laittaa tuollaisiin paikkoihin missä on vaara tuholaisille. Haukkuvista pojista en olisi niinkään huolissani, kyllä ääntä maailmaan mahtuu, mutta tuhotut puut harmittavat pitkään.
    Mukavaa lomanodotusta! Itselläni vielä kaksi viikkoa töitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanasti totesit, Sari, ettei tarvitse huolestua hakkuvista koirapojista, sitä meinaan tässä jännitän, että kuinka innostuvat pihaa puolustamaan, kun nytkin jo rajoja käydään tarkastamassa häntä pystyssä äänekkäästi. Pian se kaksi viikkoa kuluu ja pääset sinäkin huilimaan.

      Poista
  6. No jestas, on teillä lääniä! Ja suunnitelmia läänin varalle, joten kesälomalla tuskin tekemisen puute iskee, jos tykästää suunnitelmia toteuttaa. Pitkäkorvia vierailee meidänkin tontilla tasaiseen tahtiin, mutta eivät toistaiseksi ole nakertaneet piloille muuta kuin yhden omppupuun taimen. Keväällä haravoidessani löydän aina sellaiset määrät pipanoita, että jussikat ilmiselvästi järkkäävät meidän puutarhassa joka vuosi Satakunnan rusakkoyhdistyksen talvipäivät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maalla on lääniä, meidän tontti kun on 1,2 hehtaaria, eikä kenenkään voimat riitä semmosen ylläpitämiseen. Tai ehkä joskus tulevaisuudessa, kunhan saadaan nämä turreikot nujerrettua ja piha helppohoitoisemmaksi. Sulla on sitten ilmaset lannoitustalkoot pihallasi, Kutri.

      Poista
  7. Hyvä tulee ja tarpeen. Kyllä nyt on tilaa juosta. Muistin justiinsa sen suihkupumpun ja kaivoin sen jo esiin, että tuon kun nähdään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä tykkään, että on kiva saada noita marjapensaita ja vähän hedelmäpuita ja nättejä pensaita ja kukkapenkkejä ja maa-artisokkapenkkejä ja sipulipenkkejä ja... :D

      Poista
  8. WAU, teillä on kyllä upeet läänit siellä!! Tuosta aitauksesta tulee ihan mieletön juoksupaikka pojille! Jes! :)))

    Teidän talo näyttää myös tosi hauskan malliselta ja hienolta! Näin rakennusinsinöörin tyttärenä kiinnitän aina huomiota persoonallisiin taloihin. Postausvinkkinä/toiveena esitänkin pyynnön: esittele teidän talo ulkoapäin (mieluusti tietysti myös sisältä..) eri suunnilta.

    Terkkuja koko poppoolle ja poitsuille muiskuja! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykätään kovasti tästä mäkisestä tontista, vaikka haasteensa on siinäkin, kun pitäisi saada joku tasainen alue, niin joutuu porrastamaan ja kiveämään. Onpahan vaihtelua!

      Muutama muukin lukija on toivonut taloesittelyä, joten lupaan lomallani kuvata taloa ja esitellä ulkoa. Jospa saisin jonkunlaisen karttakuvankin aikaiseksi. Tämä talo on rakennettu vaivaistalon kivijalan päälle, joten vaikka talo on rakennettu 70-luvulla, niin kivijalka ja tiilet ovat 1800-luvun lopulta.

      Terkkuja Tytöille!

      Poista
    2. Tosi kiva ja esittele myös sisältä! Aivan ihastuttavia yksityiskohtia ja tunnelma, lupaan.

      Poista
    3. Vekki, niitä sisäkuvia en nyt mene lupaamaan... :)

      Poista
  9. Silmä lepää kauniissa maisemassa. Ensin täytyy hypätä katseella työmiesten ohi ja sitten nauttia luonnonkauneudesta. Piällysmiehet, herrat Myrsky ja Tuisku, ovat kyllä komeita katsella. Kieltämättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelto on kaunis kautta vuoden ja on mielenkiintoinen kuvauskohde myös. Taisin istuttaa marjapensaani liian lähelle peltoa. Veljeni huomautti, että miten mahtaa käydä pensailleni, kun maanviljeliä ruiskuttaa pellostaan rikkakasveja ja tuuli käy sopivan epäsopivasti kohti pensaita. Täytyy jututtaa maanviljelijää. Tosin ei kyllä aikaisemmin pellonvieressä kasvaneet nokkoset edes notkahtaneet myrkytyksen jälkeen. :)

      Pojat, Wuppe, Myrsky ja Tuisku, ovat kaikki komeita poikia.

      Poista
  10. On teillä siinä iso urakka, mutta en voi muuta kuin kuin kateellisena ihailla, kuinka suuri piha teillä on. Ei ole täällä Espoossa tuollaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso on urakka, mutta kun ei osata joutenkaan olla. :D

      Ollaan kuitenkin opittu, että ei stressata ylenpalttisesti. Pikkasen jos jää hommat kesken, niin jatketaan taas sitten kun löytyy intoa, aikaa ja työhaluja. Piha-alue on kyllä mieleinen, on tilaa hengittää, mutta me asutaankin maalla ei Espoossa, jossa on sitten muita hyviä puolia.

      Poista
  11. Puuhaa piisaa, huoh. Ei mikään ihan pikku-urakka, teillä kun sitä lääniä riittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, pirkko! Kaikki on niin ihanasti rempallaan ja vaiheessa. Veli totesi, että aina kun me saadaan paikat kuntoon, niin me muutetaan. No, nyt ei ole sitä pelkoa. :D

      Poista
  12. Iso urakka, mutta tulee palkitsemaan teidät runsain mitoin! Olet aivan ihastuttavan ahkera!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tässä urakkaa piisaa ihan tehdä asti, mutta mähän oon semmonen, että teen vaan sen verran kuin huvittaa, sitten huilaan ja oottelen uutta työintopuuskaa. :)

      Kiitos, vilukissi, sä olet toinen ahkera.

      Poista

Kiitti kommentistasi, se julkaistaan tarkistuksen jälkeen, joten malttia...