sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Ai, käytiinkö me tuollakin!

Läksyjen välissä on rentouttavaa selata vanhoja valokuvia. Niistä saa voimaa.

Ai, käytiinkö me tuollakin! Kuvakaikuja yli kahdenkymmenen vuoden takaa.

Kuljettiin veljeni ja hänen tyttärensä, Sinin, kanssa paljon porukoissa viikonloppuisin. Sinin äiti oli usein töissä lauantaina ja sunnuntaina ja minä olin vapaaherratar, joten meillä oli aikaa retkeillä ja kuvailla.

Olen skannannut kuvat dioista, joten sävyt eivät ole aivan kohdillaan. Otin tuohon maailman aikaan joko diakuvia tai mv-kuvia, jotka kehitin itse. Mielestäni kuvista välittyy ilo.








30 kommenttia:

  1. Ihanat kuvat. Varmasti tulee ihanat muistot mieleen. Mukavaa sunnuntaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli kyllä mukavaa ja tyttö tottui kuvaamiseen ja oli luonnollinen. Suloista sunnuntaita!

      Poista
  2. Kivoja kuvia. Tuo nilkan ojennus veteen on aivan mahtava!

    VastaaPoista
  3. Hurmaavat kuvat. Niistä välittyy viaton, iloinen lapsuus ja kesän tunnelma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sini oli tosi herttanen lapsi ja aina hyvällä tuulella. Retkistä on jäänyt kuvien lisäksi mukavat muistot.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitti, Sussi! Eka kuva on mun kaikkien aikojen suosikkini.

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kuvasin meidän arkea, vaikka on joillain retkillä Sinillä päällä rimpsumekko ja helmet. :)

      Poista
  6. Muistot valtaavat mielen siellä ja täällä. Omasta iästäkö johtuu... Mutta mukavaa on muisteleminenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta, olet varmasti oikeassa, ikä tuo mukanaan muistamisen tarvetta ja muistoja.

      Poista
  7. ihania kuvia, hetkiä ja retkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kiitollinen, että minulla oli näitä hetkiä ja retkiä. Asuin tuolloin yksin ja olin joskus myös yksinäinen.

      Poista
  8. Vanhoja kuvia on ihana selailla ♥.
    Blogissani on sinulle haaste :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, AnnaS, haasteesta, nappaan sen mielelläni.

      Minulla on työpöydän vieressä vanhoja kuvia isästäni ja isoistäni ja äitini perheestä. Puristaa välillä rinnasta ja tuntuu haikealta ja samaan aikaan onnelliselta.

      Poista
  9. Ehdottomasti! Näistä välittyy ilo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, koska iloisia meidän retket olivat.

      Poista
  10. Ihania kuvia ja vanhoista valokuvista saa voimaa ja ne voimaannuttaa kummasti, niihin mahtuu niin paljon elettyä elämää!

    VastaaPoista
  11. Ei haittaa ollenkaan, vaikkei sävyt ole ihan kohdillaan. Jotenkin näihin kuviin tulee näin paljon hienompi tunnelma, ja heti aistii sen, että ne ovat muistojen kätköistä, eikä vasta napattuja.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno homma, Katja! Nämä diat olivat liian kosteassa ja olivat alkaneet tuhotua. Olen kaikki skannannut, mutta koko ei riitä hääppöisiin tulostuksiin. Onpahan kuitenkin ihmiset ja tilanteet muistettavissa. Minulla on näissä kokoelmissa monta kuvaa edesmenneistä sukulaisista...

      Poista
  12. Vastaukset
    1. Punasen kissan nimi on Ukko, oli äidin ja isän kissa, ja kirjavakarvasen kissin nimi on Gabriel-Tule-Takaisin, tuttavallisesti Gaby eli Hipsu-Neiti. Hipsu oli minun kissani. Todella viisas, tuli vihellettäessä luokse ja oppi kaikenlaisia temppuja.

      Poista
  13. Vastaukset
    1. Onneks on valokuvia, joiden kautta voi elää uudelleen tilanteita ja tavoittaa tuoksuja ja tunteita.

      Poista

Kiitti kommentistasi, se julkaistaan tarkistuksen jälkeen, joten malttia...