tiistai 19. marraskuuta 2013

Kesäkuvahaaste

Blogeissa kiertää haaste kesäkuvista. Tapani mukaan tartuin haasteeseen, vaikka kukaan ei minua haastanutkaan. Onkohan tämä toiminta tyypillistä savolaisille...


Ruohosipulit kukkivat ja niihin tuli sen vuoksi kovat varret,
mutta kun kukat ovat niin nättejä.


Tein betonilaattoja ja kukkapurkkeja.
Saapa nähdä, tuleeko ensi kesänä tehtyä pöytä ja penkki.


Keltaiset pasuunat kukkivat tapansa mukaan koko loppukesän.
Näissä on voimakkaan imelä tuoksu.


Pelastin kaadetuista puista linnunpesän.
Poikaset kasvoivat ja lähtivät ajallaan maailmalle.


Istutin ruusuja ja maalasin pation lattiaan mustalla värillä maton.
Punaisesta tuli kesän suosikkivärini.


Kaadettujen kuusien rungot odottava edelleen noutajaa.
Valtava risukeko sentään on haettu pois energiajakeeksi.

20 kommenttia:

  1. Kivoja kesäisiä kuvia, piristystä tähän ankeaan syksyn harmauteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiks vaan tulekin lämpönen olo, kun kattelee kesä kuvia. Vettä tulee ihan viimana. Hrrr. Onneksi kävin Myrskyn kanssa aamusta lenkillä, tolloin ei satanut kuin ihan vähän.

      Poista
  2. Punainen on hieno väri, sitähän kannataisi käyttää kesäkalusteissa enemmänkin. Minulla on muutama pehko ruohosipulia kukkapenkissä ihan vain kukkiakseen, kun nuo kukat ovat niin kauniita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punainen tosiaan tuo pirteyttä puutarhaan ja olen lisäksi istutellut punaisia kukkasia, kuten palavaarakkautta. Kukkapenkissä munkin ruohosipulini majailevat. :)

      Poista
  3. Kuvasi saivat kaipaamaan kesää. Onneksi se on kuitenkin taas jossain vaiheessa edessä... hitaasti mutta varmasti : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuuma kesä takana ja kohti uutta kesää mennään joulun kautta.

      Poista
  4. Kesä on usein puutarhanpitäjille täyttä työtä. Kesän mentyä onkin ihan mukavaa katsella kesää kuvien kautta, kuin eläisi sen kesän uudestaan, mutta eri näkökulmasta. Menisi moni kaunis hetki huomaamatta ohi, jos ei olisi noita kuvia. Minullekin tuli vielä hetkeksi kesä käymään katsellessani kuviasi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Kuvien kautta näkee mitä on tehty ja nautiskelen talvellakin kesäkuvilla ja samalla mietin mitä pitää uusia tai vaihtaa paikkaa tai...

      Poista
  5. Ihanat kesäkuvat! Olet niin ahkera, kun teet betonista ruukkuja ja puutarha on täynnä mielenkiintoisia kasveja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta taas tuntuu, etten oo ahkera ollenkaan tai vaikka kuinka ahertais, niin valmista ei tuu koskaan. :D

      Mut on tää kotipiha kyllä maailman paras paikka.

      Poista
  6. Kivoja kuvia! Ihana kun pelästit linnunpesän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo linnunpesä kruunasi kesän. Kävin kuikkimassa poikasia varovaisesti. Harvoin pääsee seuraamaan moista.

      Sulla on blogissa ihania vesipisarakuvia.

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Tänks, Sussi! Sähän tiedät kuinka mukavaa on näppäillä kuvia...

      Poista
  8. Siellä on tapahtunut paljon viime kesänä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kesä oli kyllä täynnä projekteja. Miehen kanssa alettiin olla ihan tasassa elokuussa. Nyt on onneksi kaikki suuret rakennelmat tehty ja päätettiin ensi kesänä ottaa vähän rennommin. Saas ny nähä... :D

      Poista
  9. Mukavia kesäkuvia. Niistä tuli ihan lämpöinen ja mukava olo!

    VastaaPoista
  10. Ihanat kuvat! Etkö meinaa jatkojalostaa pöllejä puutarhaan pikkupenkeiksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pöllit on myyty. Saatiin vaihtokauppana lehtikuusta, josta tehtiin pari penkkiä. Kiitti kuvakehuista, pirkko!

      Poista

Kiitti kommentistasi, se julkaistaan tarkistuksen jälkeen, joten malttia...