lauantai 6. lokakuuta 2012

Täydellinen päivä

Eilen näytti tältä:


Vettä satoi niin sakeena, ettei joukkoon mahtunut, eikä kyllä mielikään tehnyt. Meillä sadevesimittarissa on asteikko 40 mm asti, mutta vettä oli mittarissa piripintaan saakka, joten ainakin 50 mm tuli eilen vettä. Harkitsin jo hetken kumiveneen hankkimista tai soittoa Nooalle.

Mutta voi tätä ilon päivää. Tänään näytti tältä:



Aurinko helotti ja lämmitti ja kuivas satehen. Meikämartta myhäili tyytyväisyytään ja painui perheineen ulos. Mieskin jaksoi toipilaana kiertää korttelin ympäri koirien kanssa. 

Puuhastelin kaikkenlaisia kuten roudasin pelakuut kellariin, tyhjensin/kaadoin vesitynnyrit ja siivosin Kasvulaa, josta korjasin mahtavan munakoisosatoni. Yhteensä 4 kappaletta. Joten eikö vain kaikki vaivat tulleet palkituksi ruhtinaallisesti!

Ihme oli, että vesiheinän näköisistä taimista venyi kesän mittaan oikeita munakoisoja. Olin jo kaiken toivoni heittänyt ja jättänyt taimet jurottamaan oman onnensa nojaan. Vettä sentään niille nakkasin välillä. 

Tein munakoisoista jauhelihan ja juuston kanssa vuokaruokaa. Maistui tosi hyvälle. Elämäni ensimmäiset munakoisot ja -ruoka. Olipa suu messingillä ja vatsassa mairea olo.




26 kommenttia:

  1. Teillähän on tänään hieno ilma ollut. Mä oon ollut reissussa ja siellä satoi miltei koko ajan. Täällä kotona oli kuulemma ollut aamupäivällä kaunista, vasta iltapäivällä oli taas saderintama iskenyt. Eihän tää ollut kuin kolmas peräkkäinen sadepäivä, huomiseksikin olis vissiin vettä luvassa.

    Hihii, onpas sulla ollut mahtava munakoisosato. Mukavahan se on itsekasvatettuja koisoja mussuttaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keli oli vimpanpäälle koree. Oikein vetristyin.Toivottavasti poutaa saadaan sunnuntaian tasaseen koko maahan.

      Munakoisosato oli tosiaan runsas. ;) Mut ens vuonna uudestaan kohti kokeiluja!

      Poista
  2. Upeat munakoisot, todella! On se veikeää, että heinämaisista kasvinaluista syntyy jotain noin komeaa, josta saa herkullista ruokaa. Menee mun käsityskyvyn yli, ihan niin kuin lentokoneen lentokyky...

    Tänään oli kyllä hieno syyspäivä, toivotaan, että huomisestakin tulisi samanmoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Munakoiso on kaunis. Toivotaan poutapäivää, että puiset kesäkalusteet kuivuisivat ennen varastoon pakkaamista ja muutakin pikkupuuhaa voitaisiin pihalla tehdä.

      Ens keväänä kasvuun munakoison lisäksi kesäkurpitsaa ja...

      Poista
  3. Munakoiso on herkkua ja yleensä teen moussakaa. Se on niin hyvää, että nytkin ihan ajatellessa vesi herahtaa kielelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitoin tuohon munakoisovuokaan myös kesäkurpitsaa, joita täytyy yrittää ensi kesänä kasvattaa. Oli maukasta.

      Poista
  4. Täällä satoi eilen noin 70 mm. Koko piha oli yhtä isoa vesilammikkoa. Aamulla taas saimme ihmetellä kummallista valoilmiötä, mutta ei sitä pitkään riittänyt. Päivällä sade jatkui ja sataa edelleen. Ulkotöistä ei tule yhtään mitään!:( Maahan pudonneet omenat kävin poimimassa ylös. Omenat olivat pudotessaan tehneet nurmikkoon saviset kuopat. Myös nurmikolla kävely jätti ikävät saviset jäljet jälkeensä. Maa-artisokkia kaivoin hieman kasvimaan laidalta päivälliseksi, eikä sekään hääppöistä ollut, kun lapioon jäi heti hirveä kerros multaa kiinni. Alan jo luopua toivosta, että pihan saisi edes jotenkin siedettävään kuntoon talveksi.:(

    Komeat munakoisot! Mikäs sen paremmalle maistuukaan kuin itse kasvatettu.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauhee vesimäärä!!! Mulla on sata kiloa omenoita maassa. Hirvee homma lähtee niitä sieltä noukkimaan kompostiin. Älähän huoli, kyllä se maa jäätyy ja ens keväänä lakastaan ja noukitaan lehtiä ja omppuja innoissamme.

      Mulla on runsaasti maa-artisokkaa. Koristeena. En ole kertaakan kurkannut niiden juurakoita, saatika ruuaksi laittanut. Pitäsköhän... Munakoisot ja kesäkurpitsat eivät paljon maksa kaupasta, mutta kun ne ITSEkasvattamat ovat NIIN paljon herkullisempia. :D

      Poista
    2. Meillä on maa-artisokkaa pitkä rivi kasvimaan laidalla. Osaksi ovat koristeena ja näkösuojana, mutta syötyäkin tulee. Maa-artisokka on hienon makuinen. Eilen paahdoin maa-artisokat uunissa. Niitä ei tarvinnut kuoria, ainoastaan pestä hyvin puhtaaksi. Sitten vain halki ja pyöräytys öljyssä, pellille ja päälle mausteita. Uuniin pariinsataan asteeseen, kunnes oli pehmeää ja väriä pinnassa.;)

      Edelleen sataa. Tuleekohan talvella yhtä paljon lunta? Jos vesisade vain muuttuu vuoden lopulla lumeksi...

      Poista
    3. Olisko tosiaan noin helppoa maa-artisokan ruuaksi laittaminen??? Uskon sanaasi ja kokeilin, kun mulla sojottaa näitä taivaihin kurkottavia kasveja kolmessa paikassa, niin luulis niissä mukuloitakin olevan.

      Älä, hyvä immeinen, povaa hirmuisia lumimääriä. Voi tässä noinkin käydä, että nyt on vettä, sitten tulee hyhmää ja lopuksi paksulti lunta. Kivaa. Not.

      Poista
  5. Vettä on tosissaan tullut jo aika riittämiin! Onneksi aurinko helli tänään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heti kyllä virkistyi, kun aurinko paistoi. Helmikin varmaan tassutteli ulkona.

      Poista
  6. Munakoison kasvatusta, maissin lisäksi, voisin kokeilla minäkin ensi kesänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Munakoisoa, kesäkurpitsaa ja maissi olisi kanssa komea kasvi kokeilla. Katsotaan keväällä kuinka sitä taas hullaantuu...

      Poista
  7. Vau, onnea kasvatuksesta! Mun piti niin tänään tehdä puutarhahommia, mutta kaaduin työaamun jälkeen päivänokosille ja sitä rataa meni ehtookin ....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parempi levätä sillon kun on väsy. Puolikuntoisena ei työnteosta tule mitään.

      Poista
  8. Meilä ei enää voi edes puhua nurmikosta, sateet ja uuden aidan laitto nurmikoilla liikkumisineen muutti kaiken täydeksi velliksi. Hyvä syy muuttaa se lähes kokonaan kukkapenkiksi, D!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Upea tekosyy, hih. Ensi kevättä odotellassa voit tehdä hienoja istutussuunnitelmia. Siinähän se talvi kuluu, niin tai voit kirjoittaa uutta dekkaria.

      Poista
  9. Kylläpä on komea munakoiso, ensikesänä täytyy kokeilla. Kesäkurpitsat kasvoivat meillä tosi hyvin ja niitä riitti koko kesän. Millaisen maan tuo munakoiso tarvitsee, pitääkö olla yhtä vahva kuin kesäkurpitsalle?
    Meillä oli myös lauantai aivan ihana päivä ja aika hyvältä näyttää nytkin, joten mökille kipin kapin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä. Munakoisolla oli ihan samaa pussista otettua puutarhamultaa kuin panin kurkuille ja tomaateille. Kanankakkaa ja ruohosilppua. Munakoiso tarvitsee lämmintä, tai ainakaan ulkona kasvihuoneen seinustalla olevassa kasvupenkissä ollut munakoiso, ei tuottanut yhtään satoa.

      Mukavaa mökkeilyä!

      Poista
  10. Omenat kompostiin(ko)?? mä olen kärrännyt syötäväksi kelpaamattomia metsän reunaan peuroille - kompostiin ei kai saisi ainakaan muumiotautisia omppuja laittaa. Eikö olekin olo auringon näyttäytyessä virkeä - sitä on kuin eri ihminen; tietäis vaan kuka. Kasvimaalla sinnittelevät vielä purjot ja lehtikaalit - punajuuret säilöin eilen ja amppelien paikoilla on lyhdyt.

    hannah

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, kompostiin. Ei ne veljen metsästysmailla olevat peuratkaan jaksa määräänsä enemmän syödä. :D

      Biolan: Muumiotautiset omenat hävitetään joko polttamalla tai viemällä kaatopaikalle. Myös eristetyssä lämpökompostorissa, kuten Pikakompostorissa, lämpötila nousee riittävän korkeaksi itiöiden tuhoutumiseksi ja pilaantuneet omenat voidaan kompostoida muun jätteen seassa. Sen sijaan puutarhakompostoriin niitä ei kannata laittaa, koska siellä itiöt eivät välttämättä tuhoudu. Muumiotauti-itiöt kulkeutuvat tuulen mukana, joten tautisten omenien hävitys kannattaa hoitaa yhdessä naapureiden kanssa.

      Poista
  11. Tosi komea munakoiso. Meilläkin oli Nurmeksessa aurinkoista tänään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Munakoiso on kaunis, todella upan värinen. Tänään paistoi aurinko jo toisen päivän peräkkäin. Nyt on pimeetä kuin säkissä. Pitää sytytellä kynttilöitä tunnelmavaloiksi.

      Poista
  12. Ällistyksen ällistys: kaksi päivää peräkkäin aurinkoista!!

    Voi, minen ikänä voi edes haaveilla munakoison kasvatuksesta, kun puuttuu se lasitönö pihalta.

    Tykkäsin kovasti tuosta vaahterakuvasarjasta. Miten oletkin onnistunut nappaamaan kuvan lentävästä lehdestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kuule ällistytti tuo luonnonilmiö kovasti, vielä kun tosiaan kahtena peräkkäisenä päivänä päästiin siitä nauttimaan.

      Oli vissiin munakoisolle liian viilee kesä tai sitten olin vaan taitamaton ensikertalainen kasvattaja. Mut onneks kuitenkin satoa valmistui "ruhtinaallisesti".

      Olin Koirapoikien kanssa alapihalla, kun alkoi tuulla kieputtain ja pudotella vaahterasta lehtiä. Yritin seurata lehtien putoamista ja räpsin kymmenkunta kuvaa. Yhteen tallentui lehti. Ihan huippista!

      Poista

Kiitti kommentistasi, se julkaistaan tarkistuksen jälkeen, joten malttia...