Tietotekniikkaa eläkeläisille

Kuva liittyy oppimiseen sekä opettamiseen,

ja on nimeltään Oppimisen siivet kannattelevat pitkälle.

Koulutan tietotekniikka, eli kuten eilen opin Eläkeliiton nettiopastajakurssilla,

tarjoan nettisivistystä, oman paikkakuntani eläkeläisille.

Kurssi on jo aivan lopuillaan, pari viikkoa enää jäljellä,

niin se aika mennä vipeltää nopeasti,

kun saa olla innokkaiden ja iloisten oppijoiden joukossa.

Kirjoitin aiheesta Martta-blogiini.

Ja kyllä, oppia voi minkä ikäisenä tahansa,

kunhan on halua ja innostusta.

Ai niin, minäkin olen eläkeläinen.

Tunnelmia viikon varrelta

Marraskuu puolessa välissä.

Sääkuvaukset ovat jääneet vähiin.

Syy on se, että meillä on tiet märkiä ja todella kuraisia,

eikä koirapojat, nimistään huolimatta, Myrsky ja Tuisku, 

ole omasta mielestään säänkestäviä,

 eivätkä näin suostu lähtemään kaveriksi ulos,

muuta kuin pakottamalla.

On kuin vetäisin perässäni kahta painavaa pulkkaa.

Ettei koko juttu mene säämärinäksi,

niin on ollut myös satunnaisesti upeita päiviä,

tai iltapäiviä, juuri kun aurinko lähtee laskemaan

eli klo 15-16, jolloin olen siepannut tunnelmia talteen.

Lintuja voi kuvata keittiön ikkunasta säällä kuin säällä.

Kerro, kerro kuvastin...

Eilen, maanantaina, ripsi kevyesti räntää,

mutta katsokaa tuota säihkyvää auringonlaskua.

Oi että!

Kyllä, olen viritellyt jo kausivaloja.

Sunnuntain säätilaa voisi kuvata pellinharmaaksi.

Kävimme reippailemassa koko perheen voimin Mustialan puistoissa.

Meillä maalla ei ole katuvaloja,

joten naapurikaupungin valosäihke on nähtävyys.

Lauantaina kävin teatterissa Riihimäellä katsomassa Arvoituksellisia muunnelmia,

rooleissa Heikki Kinnunen ja Ilkka Heiskanen.

Voi hyvän tähden!

Juonessa oli solmuja ja koukkuja enemmän kuin kalaverkossa silmiä.

Soljuva teksti sai mieleni hyrisemään.

Olen liittynyt Eläkeliiton Tammelan yhdistykseen,

missä tuntuu olevan iloista ja aktiivista joukkoa,

joten tulen osallistumaan hyvin järjestettyihin ryhmäreissuihin vielä monta kertaa,

mennään siis vauhdikkaasti bussilla ja porukalla.

Miksi, oi miksi, Nukkumatti tulee liian aikaisin,

sillä yöpöydällä odottaa lukuvuoroaan monta mielenkiintoista kirjaa?

Hymyillyttää

...nämä lintusten puuhat.

Riemua ja lennokkuutta päivääsi!

 

 

 

Haaste - merkityksellinen puu

Sain puisen haasteen Vaarin torpan puutaha -blogista, Pirkolta.

Haaste koskee itselle merkityksellisiä puita, 

ja toivon, että postauksestani ei tule puisevaa.

Kiitos Pirkko kiinnostavasta haasteesta.

R-a-k-a-s-t-a-n puita!

Aivan kaikkia puita.

Pihapiirissämme kasvoi muuttaessamme tänne 10 vuotta sitten

omenapuita, kuusia, koivuja, pihlajia, vaahteria ja tammia.

Vanhimmilla puilla oli ikää jotakuinkin 100 vuotta,

joten osa puista oli pakko kaataa.

Haaveenani on pienimuotoinen arboretum.

Olenkin istuttanut tontillemme paljon puunalkuja:

hevoskastanjoita, tuohituomi, korkkipuu, pyökki,

Saksan pihlaja, hopekuusia, hemlokki, sembramäntyjä,

mongolian vaahtera, mäntyjä, kuusia, saarneja,

punalehtisen koivun ja vaahteran, jalavia, surukuusi,

hopeapaju, omena-, kirsikka-, päärynä- ja luumupuita.

Jotain varmaan unohtuikin ja monta puuta on vielä hankintalistalla.

Lisäksi pidän kovasti vanhoista puuhuonekaluista,

vanhasta harmaasta laudasta, sileäksi kuluneesta tai ryhmyisestä.

Puu kuuluu juurevasti suomalaiseen perinteeseen,

niin rakennushistoriaan, kuin luontoon sekä pihapiireihimme.

Olen myös puunhalaaja.

Kaikki puut ovat minulle merkityksellisiä.

 

 

Luin kirjan: Yön sydän on jäätä, Virpi Hämeen-Anttila

Yön sydän on jäätä -kirja on ensimmäinen Virpi Hämeen-Anttilan 

1920-luvulle sijoittuvasta historiallisesta dekkarisarjasta.

Kirja on ilmestynyt vuonna 2014 Kustannusyhtiö Otavan julkaisemana,

ISBN 978-951-1-28530-4.

Historiaa ja jännitystä!

Kirja on varsinainen makupala.

Kirjan päähahmo on sisäasianministeriön virkamies Karl Axel Björk,
tuttaville Kalle,

jonka uteliaisuus ja terävä äly johdattavat selvittämään murhaa

ystävänsä ylikonstaapeli Martti Ekmanin kanssa.

Tarina kertoo kolmesta viikosta Björkin elämässä maaliskuussa 1921.

Virpi Hämeen-Anttila esittelee 20-luvun Helsinkiä verevästi.

Lukiessa voi melkein haistaa tuoksut ja lemut,
nähdä ylelliset salit ja kurjat kujat.

Milijöökuvaukset ovat vertaansa vailla, nautittavia.

Murhia, salajuonia, vakoojia ja kauniita naisia,
siinä on Kallelle mietittävää ja ratkaistavaa.
Erinomaisen taidokkaasti kirjoitettu ja
virkistävän viihdyttävä dekkari.

Björk-sarjan kirjat:
Yön sydän on jäätä, 2014 Otava
Käärmeitten kesä, 2015 Otava
Kuka kuolleista palaa, 2016 Otava
Koston kukat, 2017 Otava

"Martin talon luona hän soitti talonmiehen ovikelloa. Hän oli
joutunut tekemään näin pari kertaa aikaisemminkin ja talon-
mies, salaviinapulloa ahkerasti kallistava silmäpuoli ukko, vuo-
datti suustaan aina samat murinat ja syytökset. Kun se kuuli,
kenen luo oltiin pyrkimässä, se muuttui kuin taikasauvan kos-
ketuksesta auliiksi ja lipeväksi. Martti herätti naapureissaan
kunnioitusta ja hiukan pelkoakin.
Martti avasi ovensa paitahihasillaan ja tukka pörrössä.
- Mitä ihmettä sinä täällä teet? Älä sano, että sinua on taas ammuttu."

Tässä linkki Kadonnutta 20-lukua etsimässä -blogiin,
jossa Virpi Hämeen-Anttila esittelee sanoin ja kuvin kirjojensa taustoja.

Björk-sarjassa on neljä kirjaa,
tähän mennessä.
Mitähän seuraavassa kirjassa tapahtuu...

Isäni, muistoissani

Muistan edelleen isäni äänen, ilmeet ja lämpimän hiljaisen huumorin,

vaikka hän kuoli jo 1995, vain 63 vuotiaana.

Isäni rakasti luontoa ja eläimiä.

Isäni neuvo oli, että jos eksyt metsään, niin mene suorinta tietä kotiin.
Olen yrittänyt noudattaa hänen neuvoaan.

Isäni lempiharrastuksia olivat kalastus, lukeminen ja ristikot.

 

Alla on viimeinen ottamani kuva isästä.

Olin elokuussa  kesälomalla mökillä.

Tapamme mukaan lähdimme samoilemaan metsään.

Keräsimme marjoja ja tähyilimme sieniä.

Ukko-kissa oli aina joukossa mukana.

Sovimme, että isä tulee syyskuun alussa luokseni,

mutta näin ei koskaan tapahtunut.

Isäni kuoli 1.9.1995.

Nyt on pyhäinpäivä, ja aika muistella...

Ihana valo sekä yksi muistelo

Eilen hurmaannuin valosta.

Napsin kuvia niin ovenkahvoista kuin ulkovaloista.

Sateenkaari lattialla.

Hei, meillä kukitaan!

Tässä työhuoneeni ikkunalla riippuva kristallipallo,

joka luo sateenkaaria aurinkopäivinä lattialle ja seinille.

Kyllä, olen henkisesti Hyacinth Buket (lausutaan hienostelevasti Bukée),

joten hyllyillä on kaikenlaisia koristeita,

mutta kun ne tuottavat iloa kauneudellaan...

Sitten se lupaamani muistelo.

Alla on kirjoitus, jonka tein tasan seitsämän vuotta sitten 

eli 1.11.2010.

Kuten huomaatte, nykyisin tuotan tekstiä vähemmän,

mutta kuvakoko on puolestaan suurentunut.

Kesää kohden

01.11.2010 - 06:47

En siis itse ole menossa kesää kohden, vaan kellot. Eilen oli kansalliset/kansainväliset/henkilökohtaiset kellotalkoot, kun piti kaikki aikaraudat vääntää osoittamaan suht´koht´ samaa aikaa. Meidän perheessähän näitä kelloja ja kilkuttimia riittää.

Seinillä ja kaappien päällä raksuttaa 18 kelloa. Lisäksi ovat vielä kännykät, mikro, uuni, akvaarion ajastin, kamerat ja digipoksit. Onneksi tietokoneet ovat omatoimisia ja hoitavat itsensä ajan tasalle ilman vääntöjä. Rannekelloja ei ole.

Onpa ihanaa, kun tänä vuonna voin marmattaa blogini kautta, kuinka turhauttavaa koko kellorumba on. Sisäinen kelloni on juuri ja juuri toipunut keväisestä siirrosta ja nyt täytyy taas rukata päänuppia uuteen rytmiin. Voihan kissin viiksikarvat ja koiran kulmahampaat!

Kesäaika ja talviaika. Ollaanko me karhuja? Miten tätä siirtelyä ei saada loppumaan?

”Kellon siirtely kesä- ja talviaikaan vaikuttaa olevan vaarallista terveydelle, katsovat Helsingin Sanomien haastattelemat tutkijat.” Lue itse:

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1603517

”Kelloja siirretään kaikissa Euroopan unionin jäsenmaissa samalla kellonlyömällä. Samanaikaisuus on tärkeää erityisesti kansainvälisen juna- ja lentoliikenteen vuoksi.”

Justiinsa, nyt tämä martta menee henkilökohtaiseen kellolakkoon, ainakin niin pitkäksi aikaa, että täytyy ehtiä töihin...