tiistai 23. lokakuuta 2018

Päiväkirja ja valokuva-albumi

Vanhanajanpelakuut nököttävät vieraskamarin itäikkunalla.
En raskinut leikata pois kukkia, vielä.


 Syksy on ollut värikylläinen ja pakahduttavan kuvauksellinen.

Onneksi on tämä blogi,
jota voin käyttää päiväkirjana ja valokuva-albumina,
ja teitä lukijoita, jotka haluatte ja jaksatte katsella kuviani.
 
Vuosi vuoden jälkeen, tekstit lyhenevät, kuvien määrä kasvaa,
muistini huononee sekä työvalon tarve lisääntyy.
Vanhuus, siihen on vain sopeuduttava.


 Raija-serkun kanssa hullaannutiin haravoinnin välissä leikkimään.
Sanonta lapsi on terve, kun se leikkii,
sopinee myös meihin eläkeläisiin.


 Eilen saimme ihastella sinisiä pilviä pellon yllä.


 Olen yrittänyt kuvata naakkoja.
Ne vaan eivät halua oikein asettua kuvattaviksi.

 

Orava sen sijaan oli tottunut olemaan valokuvamallina.

18 kommenttia:

  1. Eilen olikin illalla uhkaavan näköisiä pilviä meilläkin päin. Ei oikein tiennyt, mitä olisi odotettavissa. Kauempaa kuului ukkosen jyrinää. Meillä ei sitten tapahtunut mitään muuta. Juu, blogi on hyvä päiväkirja itselle myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivisen Vilma, pilvet olivat tosi hämmästyttävän siniset. Ai, teillä jyrisi oikein ukkonen!

      Poista
  2. Niin kauniita kuvia olet ottanut♥ Pelakuu ikkuna on kyllä ihana! Syyspuuhat on kivoja kun on kauniita ja kuulaita syysilmoja, välillä on oikein hyvä heittäytyä hassuttelemaan:) Suloinen tuo orava♥ Mukavaa syyspäivää ja alkanutta viikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päden paja, olen onnistunut talvettamaan muutaman vuoden ajan nuo vanhat pelakuut. Vierashuone on viileä, lämmöt laitetaan päälle vain silloin, kun sukulaisia tulee yöpymään.
      Kiitos samoin, oikein puuhakasta syksyä pajaasi!

      Poista
  3. Hienot kuvat kertovat enemmän, kuin sanat...eli ei hätää vaikka teksti vähenee..:)

    VastaaPoista
  4. upeat kuvat! Ihana kuva lehtien kanssa mylläämisestä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Serkku on heittäytyjä, Sussi, ja pikkasen yllätyshullu, niin kuin taidan olla itsekin. :)

      Poista
    2. Meissä on sitä surullisen kuuluisaa hurrapekkaa☺

      Poista
    3. Kih hih, serkkuseni, pitäähän sitä hurrapekan mainetta joidenkin pitää yllä.

      Poista
  5. leikkasin ulkopelargonioista kukinnat maljakkoon -> kiva pallo - mutta nyt ne tekevät jo uusia kukintoja, joiden annan olla kevääseen ja leikkaan sitten helmi-maaliskuulla koko kasvin "alas" ennen uutta ulkoilusesonkia - verannalla kukkii siis koko talven, vaikka kastelu onkin vähäistä - ihanan kiitollinen ikkunanlautakasvi

    hannah

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veranta on joka puutarhurin unelma, sinulla sellainen aarre on, Hanna.

      Poista
  6. Sulla on niin ihania kuvia. Mullakin on pari pelargonia vielä sisällä, kukkivat kummasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos, Tuija, ja kukitetaan pelakuita, ne ovat sinnikäitä kasveja.

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Kiitti, Marjatta Piiroinen, mukavaa kun tykkäät kuvistani.

      Poista
  8. Tunnelmallisia kuvia, tilannekuvia, kuvia, joissa on elämisen meininki:)

    VastaaPoista

Kiitti kommentistasi, se julkaistaan tarkistuksen jälkeen, joten malttia...