sunnuntai 12. elokuuta 2018

Sorakasasta kukkamaaksi

Tulopihassa, Kasvulan edessä, on ollut monta vuotta iso sorakasa.
Vihdoinkin saimme kaiken soran käytettyä ja levitettyä.
Mitä tehdä pyöreästä kulottuneesta alueesta?
Noh, tietysti kukkamaa,
sillä kaikenlaisia taimia on pitkin ja poikin pihaa.
Odotan vain sadetta, että multa kastuu ja taimet irtoavat juurineen.

Kukkamaahan upposi viisi (5) kuutiota kompostia ja 25 säkkiä multaa.


Koivun alle laadin kivikkopuutarhaa,
sillä ei siinä kuitenkaan mikään kasvaisi,
on se koivu semmoinen juomari ja varjostaja.


 Värjäsin parrunpätkät, ja asettelin, miehen avustuksella, niiden päälle sementtikävyt.
Alue on vielä täysin vaiheessa,
kunhan helteet väistyvät, niin pääsen tositoimiin.


 Oma pieni mussukkani, Wiima tyttönen, on usein mukana apurina ja vahtina.


 Eilen illalla taivaalla oli pinkki pilviviuhka.


Ja tokihan olen kuvannut myös lintuja.
Tässä varpusen hallittu ohitus.


Meidän kunnassa on oppilaitos, jossa voi opiskella maaseutuelinkeinoja, Mustiala.
Navetan ylisille pääsee, lasin takaa, katselemaan lehmiä.
Pääskynen oli tehnyt pesän aivan ikkunan viereen.


26 kommenttia:

  1. Siinä on pääskysellä monta nälkäistä nokkaa ruokittavana. Hienot kävyt puutarhan, yksinkertaiset ja kauniit. Koivun aluset on hankalia paikkoja, varjoisia ja kuivia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, sulla onkin ihana blogi, laitan seurantaan. Navetassa ja lähimaastossa on onneksi kärpäsiä syödä asti, mainio paikka pesiä.
      Kivet ovat kiitollisia, sillä ne viihtyvät jopa koivun alla kuivuudessa. :)

      Poista
  2. Kukkapenkistä tulee hieno! Ja nuo kävyt tolppien päällä♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannele Ruusukummusta, voi kun nyt sataisi pitkään, että maa kastuisi ja pääsisin istutuspuuhiin. Kävyt sopivat hyvin valkoiseen koivunrunkoon ja kiviin.

      Poista
  3. Ooh, tyhjä alue syyhyttää varmasti sormia. Saamme myöhemmin nähdä mitä siihen ilmestyy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä syyhyttää, Maatuska, sadetta tuli niin niukasti, että istuttaminen on aivan turhaa kuivaan maahan. Juu, jatkokuvia on tulossa, oikein arvasit.

      Poista
  4. Hienot kävyt ja hienot on tolpatkin. Oletko itse tehnyt nuo kävyt? Tuollaisille kun löytäisikin muotin jostain.
    Sinulla on mukava taito löytää huumoria lintukuviisi. Olisiko varpusella vielä lehtoharjoitukset kesken?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ostanut kävyt, Between. Muottisilikoni on tosi kallista, ei kannata valaa itse, jos ei pysty myymään tuotoksia, että saisi muottikulut kuitattua.
      Ai ihanaa, blogiystäväni, kun löydät huumorin kuvistani, sillä otan kuvia pilke silmäkulmassa. Semmoiset lintukuvat sykäyttävät eniten, joissa on jotain liikettä ja tapahtumaa. Varpusilla oli tosiaan vielä harjoitukset käynnissä, vaikka lentää jo osasivatkin. Vaativat jopa ruokaa emoltaan.

      Poista
  5. Ihana kukkamaa tuohon tuleekin! Itsekin odottelen sellaisia kelejä, että voisi alkaa istutuspuuhiin. Mukavaa loppukesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään oli mainio päivä puuhastella, sillä lämpötila laski alle 20, Hitunen. Toivottavasti sinäkin ehdit tähän viileään aaltoon tekemään pihatöitä, sillä eiköhän ne helteet sieltä taas palaa.

      Poista
  6. Kukkamaasi valmistumista odotellessani alan metsästää parruja ja käpyjä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanha rouva, teepä niin! Meidän pihlata löytyis vielä muutama parrunpätkä... Nuo kävyt ostin Hankkijalta.

      Poista
  7. Kukkamaasta tulee varmasti upea! Onpas hauskat nuo kävyt, hienot:) Suloinen on Wiima♥ Leppoisaa sunnuntai-iltaa ja mukavaa alkavaa viikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin, Päden paja! Kukkamaasta tulee riemunkirjava. :)

      Poista
  8. Noin iso alue ja kaikki käytettävävnä kukkasille, ihanaa! Upeat käpykoristeet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirkku, toivottavasti kukat toivottavat värikkäästi kaikki tervetulleiksi. Kävyt ovat kivat, varsinkin kun kuusia kasvaa ihan vieressä.

      Poista
  9. Uudesta alueesta tulee kiva. Tykkään noista pylväsjutuista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mehän, Kivisen Vilma, tykätään molemmat kivistä ja pylväistä.

      Poista
  10. Kauniit kävyt ja ihanat taivaan värit! On pääskynenki melkonen taituri pesän teossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maarit, hämmästyttävä viuhkakuvio ja tuo väri on vallan upea. Hämmästelen samaa kuin sinä, että miten pääsky saa pesän pysymään parin sentin reunuksella. Sen syljessä on ihmeliimaa.

      Poista
  11. Nyt tulee mahtavan kokoinen ja hyvin perustettu kukkamaa. En osaa edes kuvitella tuota kaikkea kompostin ja mullan määrää. Taitaa myös työn määrä olla melkoiinen. Nuo sementtikävyt on muutes hienon näköisiä, etenkin noin tolppien päissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pihan vuosi, onneksi mies kärräsi kompostit, hiki tuli hänellekin punnatessa kottikärryjä ylämäkeen. Töitä on paljon, mutta iloa vielä enemmän, sillä sitä jaksaa ahkeroida. Tolpat nostavat kävyt mukavasti esille.

      Poista
  12. Tuleepa taas hieno kukkamaa. Wiima näyttää olevan tarkka työnjohtaja vahtimassa mitä puuhaatte. Ettei vain menee tärkeää häneltä ohi.
    Meillä oli sunnuntaina oikein kauniit ristiäiset ja vauvasta tuli Aarne Oliver. Mieheni isä oli Aarne, joten olipa hieno yllätys meille, kun saimme uuden Aarnen perheeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sari, pikkumies sai perinteikkään nimen, oikein sointuva nimipari.

      Poista
  13. Kukkamaasta tulee hieno, uskoisin ;) Kiva odotella kuvia.
    Nuo kävyt ovat mahtavia, mitä ainetta ne ovat ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuija, kerään kukkamaahan tulevat taimet muista kukkapenkeistä, tietynlaista kierrätystä sekin. Toivottavasti ensi keväänä tulijoita tervehtii värikäs näkymä. Kävyt ovat betonia, mutta nostan ne kuitenkin vajaan talveksi, kun en usko niiden kestävyyteen, kun säät vaihtelevat niin paljon.

      Poista

Kiitti kommentistasi, se julkaistaan tarkistuksen jälkeen, joten malttia...