perjantai 18. toukokuuta 2018

Nainen (sää)kuvien takana

Sadetta mä kuuntelen
joka yltyy vaan...
(Markku Suomisen hitti, Sade, vuodelta 1971.)

Kuinka onnellinen voikaan ihminen olla sateesta!
Polttavan helteen jälkeen sade oli enemmän kuin tervetullut.

Kiersin puutarhaliikkeitä läkähdyttävässä helteessä,
lopuksi poikkesin ruokakauppaan,
kun tulin ulos, niin taivaalliset vesihanat oli väännetty auki,
ukkonen jyrähteli ja salamoi.
Ihmiset seisoivat räystäiden alla suojassa,
mutta minä lähdin lykkimään kärryjäni autolle,
nauttien vilvoittavasta sateesta,
kumarruin välillä kuvaamaan sadepisaroiden hyppyjä.
Kuva päätyi Ylen 20.30 uutisten sääosuuden taustakuvaksi.



Useimmat maisemakuvani napsin edelleen kännykällä,
sillä varsinainen kamerani on melko painava kannettava.
Kuvia tulee otettua varsinkin,
kun olen lenkillä lähimaastossa kolmen mäyräkoiran kanssa,
jolloin ymmärrettävästi käteni ovat hyvinkin varatut,
eikä kamera mahdu joukkoomme.
Olen opettanut koirani odottamaan,
kun napsin kuvia, ja usein ne päätyvät itsekin kuviini.


Olin kuvaamassa toukosiunausta,
kipinämikko ja matkavastaava
Pauli Korvensyrjä napsaisi minusta tilannekuvan.

Kiitos, Pauli!


14 kommenttia:

  1. Tilannekuva onkin sinusta oikein edustava! Kuvaaja rakkaan harrastuksensa parissa! Enpä olisi muuten arvannut, että kuvaat puhelimellakin - kuvat ovat tosi laadukkaita!

    Vai tuli siellä noin paljon vettä ja ukkonenkin vielä kaiken lisäksi! Meillä satoi eilen kymmenen pisaraa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kivipellon Saila!
      Suurin osa kuvistani on kännykkällä otettuja, katsos hyvä blogiystäväni, ei ne välineet vaan kuvakulmat, tekevät kuvista mielenkiintoisia.
      Vesi oli tarpeeseen, toivottavasti teilläkin sataa, yöllä lempeästi, että siitepölyt laskeutuvat ja ilma raikastuu.

      Poista
  2. Siis mitä, kuvia kännykällä! Tämä oli lohdutrava tieto. Taito on tärkeämpi kuin kuvausväline ja sitä sinulla on riittämiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, sadekuvakin on otettu kännykällä, Ansu, joten kyllä kännykällä saa kelvollisia kuvia. En ole välineurheilija. ;)

      Poista
  3. Hah! Minäpä näinkin tuon sadekuvan uutisissa :) Ilahduin ja iloitsin puolestasi!

    VastaaPoista
  4. Hienoja kuvia olet ottanut ja kiva kun kuvasi päätyi tv.hen! On tuo mäyräkolmikko vaan ihana ja niin on nainen kameran takanakin:)♥ Mukavaa viikonloppua sinne teille♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista palautteestasi, Päden paja, ja oikein mukavaa viikonloppua teille kaikille.

      Poista
  5. Ei sitä autoakaan kortilla ajeta, sanoi oma kamerakauppiaani, kun olin hankkimassa nykyistä kuvakonettani. Kuvakulmat, oma näkemys ja omintakeisuus tekevät hyvän kuvan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta turiset, Vanha rouva, kuvataan tunteella, siitä ne taidotkin kasvaa.

      Poista
  6. Joskus vesisade ilahduttaa kovasti! minä olen huono kuvaamaan kännykällä...jotenkin koen ne kuvat huonoksi. Toisaalta kamera on vaikea kuljettaa mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tanja, känny on aina mukana, joten kuvaaminen on helppoa. Yritä sitkeästi kännykuvaamista, niin onnistut ja saat mieleisiä kuvia. Minusta varsinkin maisemakuvat onnistuvat erityisen hyvin kännykameralla.

      Poista

Kiitti kommentistasi, se julkaistaan tarkistuksen jälkeen, joten malttia...