maanantai 8. elokuuta 2016

Vartin hommaan menee 2 tuntia

Olin aina siinä luulossa,
että olen aikaansaapa ja tehokas ihminen.
Harhaa!

Luin, että montaa hommaa yhtä aikaa tekevät ovatkin tehottomampia
kuin ne ihmiset, jotka keskittyvät yhteen tehtävään kerrallaan.
Päräyttävää!
Minä olen koko ikäni ollut multitaskaaja.
Tässä esimerkki:

Todettakoon, että kaikki työt vien aina loppuun saakka,
vaikka aikaa saataakin kulua kaikkien sivupuuhastelujen vuoksi.

Maltatko sinä tehdä yhden asian kerrallaan vai multitaskaatko?

Sunnuntaiaamuna oli kaunista sumua.



Päivällä puolestaan jylhiä pilviä ja auringonpaistetta.





24 kommenttia:

  1. Hah, on melekein, kun minun lista :) Onneks mulla eijoo noin paljon vaihtelurikkaita töitä :)

    VastaaPoista
  2. Noin se menee. Oli homma mikä tahansa. Multitaskaaminen hoituu muuallakin, kuin keittiöhommissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Between, lohdullista kuulla, mut kuhan hommat hoituu.

      Poista
  3. Tutulta kuulostaa. Jos olisi ollut minun projekti, niin kohdassa 27 olisi voinut lukea esim. että "kannon ympäristön kitkeminen siirtyi suosiolla huomiselle". (Paljon muuta valmista on saattanut tulla siinä sivussa, mutta ei välttämättä se asia mitä alkoi tekemään :-)

    VastaaPoista
  4. Ai, sitäköseon, ku suhaa jokapaikas yhtä aikaa, multitaskaamista ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, eiks ookin hieno nimi asialle, joka tarkottaa jokapaikassa härveltämistä, Navettapiika.

      Poista
  5. Multitaskaaja täälläkin, mutta usein jääkin monta hommaa vaiheeseen. Niitä sitten parsitaan jossain aikataulussa. Jotkin jää levälleenkin.

    Komiat on maisemat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tita, sitten kun niitä vaiheessa olevia hommia tulee liikaa, niin ryhdistäydyn ja teen yksi kerrallaan pois (ilman multitaskausta). Näyttää naapurin maanviljelijä virittelevän viljakuivaamoansa, joten puintiaika lähenee.

      Poista
  6. Kyllä mäkin vähän tuollainen multitaskaaja olen, vaikka yritän kyllä mennä homma kerrallaan. Aina ei vain onnistu. Upeita nuo peltokuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sari, mies tekee mielellään yhden hommaan loppuun ja hän hermostuu, kun menen selittämään jotain toista työtä. 20 vuotta silti ollaan toimittu yhdessä. :D

      Pellot ovat taas kyllä niin upeita että vallan. Kiitos!

      Poista
  7. Multataskaaja täältäkin ilmoittautuu. Jotenkin musta vaan tuntuu päivän päätteeksi, etten sitten niistä monista eri hommista saattanut kunnolla loppuun yhtäkään. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KesäKukka, onneksi seuraavana ja sitä seuraavana päivän voi multitaskata lisää. :)

      Poista
  8. Minulle on nykyisin tyypillistä, että kaikki hommat jäävät vaiheeseen, tai lähinnä suunnittelun asteelle, D!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silloinhan ne hommat ovat jo puoliksi tehty, Sussi. :)

      Poista
  9. Taitaa mennä vähän tilanteen mukaan. Joskus pitää hajota moneen paikkaan yhtä aikaa jo siksikin, että kun tekemättömän homman huomaa niin parempi hoitaa alta pois samantien eikä vasta sitten, kun sen sattuu taas muistamaan. Mutta juu aika monta hommaa tulee yhtä aikaa hoidetuksi ja luulenpa, että arki ei toimisi jos niin ei olisi. :D Jos oikein yritän niin kyllä yksikin homma kerrallaan voi päivästä suoriutua. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria Luomulaaksosta, tuo on totta, että kun töitä kertyy kasakaupalalla, niin yksi kerrallaan ne on hoidettava pois. Teen usein listoja töistä ja sitten niitä ruksailen. Sekin muuten helpottaa, kun kirjoittaa asiat ylös, ei tarvitse rasittaa muista ahdinkoon saakka.

      Poista
  10. Tuommoinen kaltaisesi multityyppi minäkin olen, erotuksella, etten saa kaikkea aikomaani kuitenkaan valmiiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos et saa jotain hommaa ihan valmiiksi, niin se työ ei taida olla tärkeimmästä päästä ja tuikitarpeellinen, aimarii. Kesä on kumman lyhyt, kun sen ahtaa täyteen tekemättömiä töitä. :)

      Poista
  11. Naurattaa tuo listasi. Juuri noin kaikki menee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meitä multitaskaajia tuntuu olevan monta, enkulin käsityöt. Unohdin vallan listasta valokuvauksen, sillä kuviahan pitää ottaa ihan jokaisessa välissä. :)

      Poista

Kiitti kommentistasi, se julkaistaan tarkistuksen jälkeen, joten malttia...