torstai 7. tammikuuta 2016

Kuu, tähti ja aurinko

Aamulla pakkasta rapsakat 25.
Taivaanranta loimusi loistavan punaisena.
Yksinäinen tähti piti seuraa kuulle.

Onneksi saamme nauttia myös auringonsäteistä.
(Pölyjä ei kannata silmäillä...)


22 kommenttia:

  1. Täälläkin oli tuollainen upea aamun puna taivaanrannassa ja sitten nousi aurinko koko komeudessaan. Pölyt iskivät silmään, kostean rätin kanssa yrittelin niitä taltuttaa, muutama hiukkanen jäi vielä siemeneksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivipellon Saila, aurinko möllötti oranssisena, matalalla, kuusten takana. Oli komeeta katsottavaa. Kannattaa taiten pyyhkiä pölyjä, ettei ihan sukupuuttoon vähene. ;)

      Poista
  2. Meilläkin oli aamulla 27 astetta. Koiran varpaita paleli, kun käväistiin pikaisesti ulkona. Sääli lintuja ja muita luonnon eläimiä. Lintulaudallani käydään ahkerasti. Reppanat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vilma, pahaa pelkään, että rikotut pähkinät ja rasvapötkylä ovat niin kivikovajäässä, että lintusilla kuluu enemmän energiaa takoessa kuin saavat eväästä. Muuta me ei voida tehdä, kuin evästää ja toivoa parasta.

      Poista
  3. Olen ihan "myyty".
    Tuo kuva taivaalta, kuu ja yksi tähti, puita alareunassa, se on aivan mahtava kuva! Olisipa se minun ottamani, niin halkeaisin onnesta, mutta ehkä parempi näin, niin en sentään mene "kappaleiksi".
    Siis tuo kuva otti ja vei minut kyllä mennessään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanne, kiitos, kiitos, kiitos ja ole hyvä! Usein ajattelen, että olenpa minä onnekas, kun ei tarvitse mennä omia portaita pidemmälle, kun jo on tämmöisiä luonnonilmiöitä tarjolla. Toivon, että jatkossakin pystyn sinua haltioituttamaan kuvillani.

      Poista
  4. Oi oletpa saanut napattua ihanan maisemakuvan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuulikki, aamuisin pitää olla kärppänä tiirailemassa ikkunoista, että sataako vai paistaa. :)

      Poista
  5. Kuutamo oli tosi kaunis tänä aamuna. Upeat kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sussi, kuunsirppi ja pieni tuikkiva tähti, siitä se ajatus sitten lähti... :)

      Poista
  6. Sait hyvän kuvan aamurusotuksesta kuun ja tähären kera. Kattelin samallaasta näkymää, ku tulin aamulla navetasta sisälle. Meinasin ottaa kans kuvan, mutta unohrin sen ku tulin sisälle. Tais olla -29 asteen pakkaasella jotaki osuutta unohruksehen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Navettapiika, mulla kamera hyytyi parin kuvan jälkeen ja piti käydä sisällä lämmittelemässä, sekä mun että kameran. Onneksi näit aamurusotuksen, vaikket sitä nyt tällä kertaa saanutkaan tallennettua muuta kuin muistoihin.

      Poista
  7. Ihanaa, kun aurinko taas löytyi, yhden pilvisen viikon aikana sitä ehti jo kaivata tosissaan. Ja silti nyt meitä on oikein hemmoteltu, aurinkoa on minusta ollut paljon tavanomaiseen vuodenvaihteen aikaan nähden (tai sitten muistan väärin). Ihana taivaan väri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila, olen samaa mieltä kanssasi (tai huonomuistinen), aurinko on paistanut harvinaisen herkullisesti. Ollaan saatu nauttia poikkeuksellisen koreista ruskoista.

      Poista
  8. Eikös tuo tähti ole Venus, joka aamutaivaalla pitää kuulle yleensä seuraa - ja erityisesti vielä silloin kun kaikki muut tähdet ovat jo aamuauringossa "sammuneet".

    Katsoin tuota samaa tänään aamulla itsekin (tosin ilman kameraa), ja jäin miettimään, että tällä kertaa harvinainen näky sikäli, että kuun sirppi ei avaudu suoraan Venusta kohden, niin kuin se yleensä tekee. Ja niin kuin asia Turkin lipussakin on kuvattu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mika, kiitti tiedoista! Mietinkin, että minkäniminen tähti mahtaa olla kysymyksessä. Tiesin ainostaan, että Pohjantähti se ei voi olla. Ihaillaan ilmiöitä!

      Poista
  9. Taivaalle kurkkijalle on nyt esitelty monta hyvää näytöstä..ihan on niskat kipeenä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. TainaT, silmiä saa siristellä ja niskat saavat hyvää taivutusjumppaa, totta. :)

      Poista
  10. Hieno kuva! Pakkasta on jo liikaa makuuni. Meillä nyt aamusta -30 c. Lintuja käy sääliksi, mutta onneksi pitäisi vähän lauhtua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurjenkello, olikin niin lämmintä jouluna, että outoa olisi, jos pakkaset eivät olisi saapuneet. Huomaatko, kuinka nopeasti sitä tottuu lämpimään, kun taas normipakkaset tuntuvat hirveiltä. Eipä käy kuhina lintulaudalla...

      Poista
  11. Jestas, mitä valokuvia!!! Olen kanssa ihmetellyt tyhjää lintulautaa, siis linnuista tyhjää. Meillä oli eilen pakkasta n -30, nyt kuulemma enää -17. Tunnustan, että mua ottaa kupoliin ihmiset, jotka nyt taivastelee pakkasia. Koskaan ei ole huonon hyvä. Pakkaset kuuluvat ilmastoomme, kuin sekin, että emme yhtään tiedä sataako jouluna lunta vaiko vettä?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä ole muistini mukaan ollut yhtään pakkasetonta talvea, vilukissi. Meil on sentään hyvät ulkotamineet, joten pysytään sulina. Meillä pakkasta enää 15 eli tuntuu ihan lämpöseltä. :)

      Poista

Kiitti kommentistasi, se julkaistaan tarkistuksen jälkeen, joten malttia...