sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Kiva kun olet täällä

Kiitos teille kaikille tervehtymistoivotuksista!
Tulin iloiseksi kaikista tsempeistä ja käsi parani nopeasti.
Jatkossa kirjoittelen blogiini sunnuntaisin.
Tänä keväänä en keskity taimikasvatuksiin, vaan opiskeluun.
Seuraan ja nautin teidän puuhianne.
Multaista, lämmintä ja herneenvihreää keväänodotusta!

Tammikuussa innokkaimmat viherpeukalot ovat kylväneet jo latva-artisokan, munakoison,pelakuut ja heliotroopin. Maaliskuussa kylvötyöt alkavat toden teolla. Silloin on mm. purjon,sellereiden, chilien, paprikoiden ja tomaatin vuoro. Huhtikuussa kylvämme useimmat yrtit jakoristekasvit. Vapun tienoolla kylvetään kaalit, kurpitsat, kurkut ja maissi. Perunan idättäminenkin on tavallaan esikasvatusta. Sillä nopeutetaan kasvuun lähtöä ja aikaistetaan satoa.
Ohjeet: Anu Ranta, Hyötykasviydistys ry.


Sain äidiltäni nämä erikoiset orkideat.


Varjot lyhenevät eli aurinko paistaa.





Sain ystävältäni Vekiltä sieniä, jotka odottavat asetelmaan pääsyä.
Eivätkö olekin aidon näköisiä?


Pasuunani ovat edelleen täydessä lehdessä.



Kiitos, between, tunnustuksesta!
Olen samaa mieltä...

23 kommenttia:

  1. Mukavaa, että olkapää alkaa rauhottua. Opiskelehan ahkerasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äkkiä nää kuukaudet, vuodet, kierii ja vierii. Muutama kuukausi ja ollaan huhtikuussa ja sillon pitäisi olla opiskelut paketissa. Uskon kyllä vasta sitten, kun viimeinenkin tentti on suoritettu. Toukokuussa voi vielä uusia tenttejä. Toivottavasti kesälle ei jää tentittäviä, mulla on meinaan semmonen ongelma, että yhtä tenttiä ei ole ollenkaan tänä vuonna ja yritän sitä tenttiä näytöin. Katotaan miten käy.

      Olisin sulle ojentanut tuon betweenin antaman tunnustuksen, joten ota, jos haluat.

      Poista
  2. Sienet on todella aidon näkösiä! Pasuunatki on niin vehreitä, toisin, kun minun kukanraavot. Tsemppiä opiskeluun, vaikka sulla se sujahtaa tuosta vain, niinku kaikki muukin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää Savi-Heinä Puodin Susanna tekee näkösiä sieniä, tonttuja, kissoja, mitä nyt saven sisällä sattuu kulloinkin asumaan. Mä hämmästelen näitä pasuunoita, että meinaavatko ne sinnitellä noitten lehtien kera kesään.

      Maarit, ny sulla on kyl ihan liian osaava käsitys musta, hih. Muuten, pitäskö meijän pitää taas oppituokio savolaisista sanoista?

      Poista
  3. Hienoa, että vaiva meni näin nopeasti ohi!:) Keskity vain rauhassa opiskeluun. Loppusuora häämöttää.:)

    Minä aion chilit ja paprikat kylvää jo kohta puoliin. Kasvavat niin hitaasti, että maaliskuu on vähän myöhäinen. Vaikka onhan Suomen kesä nykyään pitkä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, mulla on tämmönen (omituinen) ominaisuus lähtee kaikessa liikkeelle sata lasissa, pam ja pum, ja sitten taas heti uuestaan liikkeelle. Ei mitään hissutteluja, ei ees kipeen paikan kohdalla. Aattele, Katja, kaks vuotta sitten alotin opiskelut, eiks ookin aika sujahtannu nopeesti.

      Kylvä sä siemeniä ja paa blogiis, niin me muutkin saadaan kasvusta energia. Sulla on herkkuja blogi pullollaan, niin ruuat ku kuvat. Nautittavaa!

      Poista
  4. Mukavaa, että olet palannut ja kätesi parani nopeasti!
    Ensimmäisen kuvan Ludisia-orkidea on yksi suosikeistani (tosin nykyään meillä ei voi mitään kukkia pitää -kissat).

    Voimia loppurutistukseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Menen ultraukseen ensi kuussa, mutta käsi on jo nyt käyttökunnossa, kunhan en venytä sitä. :D

      Kiitti, AnnaS, orkidean nimestä. Ludisiassa on kauniit lehdet, tumman vihreät ja niissä on nätit pystyviivat. Loppurutistusta tosiaan tarvitaan ja tuijotan (lasittuneesti) määränpäätä, hih.

      Poista
  5. Vai että sunnuntaibloggaaja ;) Kiva, että palasit joukkomme! Ota nyt kuitenkin varovasti, ettei kipeydy uudestaan.
    Upeet nuo orkideat! Mä olen niissä niin onneton aina, menee ihan kertakäyttöisinä -mutta onneksi niinkin kestää aina todella pitkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on, musta tulee sunnuntaibloggaaja. Mulla ei puutarhapuolella ole tapahtumia, eikä kyllä muutenkaan. Ihan samaa koulunkäyntiä ja muita tylsiä juttuja ja jaarituksia. Säästän kättäni ja lukjoita. :D

      Kertakäyttösiä noi orkideat on mullakin. Onneks ne kestää tosi piiiiiiiitkään.

      Poista
    2. Sun juttus ei kyllä koskaan oo tylsiä jaarituksia! Pah! Ilmoitan vastalauseeni.

      Poista
    3. pirkko, hyvä blogiystäväni, kiitos lempeistä sanoistasi, sydämeni tuli hyvin iloiseksi.

      Poista
  6. Kiva kuulla, että olkapää alkaa olla kunnossa! Ja opiskelupostauksia odottelen ihan oikeasti. Tsemppiä ja ihanaa valoa tammiauringon pilkotellessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tattista toivotuksista ja toiveista, Lady! Ulkona on pirteen kirpee keli ja mäyräkoirien punaiset töppöset viipottavat, näin pysyy vilu pois tassuista. Kohta aurinko alkaa lämmittämään. Jee!

      Poista
  7. Kiva kun olet taas "pelikunnossa"! Tsemppiä kevään opinnoille, puutarhanhoitoa ehtii tehdä vielä vuosia, mutta asiat pitää joskus laittaa tärkeysjärjestykseen. Ja kyllä blogiakin aina silloin tällöin ehtii kirjoitella. Itselläni vain tuntuu olevan tosi harvassa nuo hetket kun kotona enää viitsin koneella istua. Yritän taas viitsiä, kun juttua kuitenkin olisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sari, pitää säästää kättä ja kirjotella koulu- ja työjuttuja, vaikka kuinka haluttas täällä blogissakin kirjotella teijän blogeissa kommentoida. Nyt kun käyn töissä, opiskelen ja teen opparia, niin ei vaan aikaa ja energiaa riitää kaikkeen.

      Kirjotellaan sen verran ku keritään!

      Poista
  8. Voi, sulla on ongelmia olkapään kanssa. Ei kiva juttu ei. Mä sain terveen (?) olkapään sillä, kun kävin kansanparantajalla ja hän paineli nätisti kaularankaani ja alaselkääni...1 vk olin rauhallisesti ja sitten naps, kaikki oli kunnossa! Onnea opiskeluun ja jaksamista! Taimikasvatukset voisi mennä siinä ihan sivussa. Musta tuntuu, että mä kasvattelen vain...ympärysmittaani. Huoh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olispas täälläkin joku kansanparantaja! Hyvä, että olkapääs tervehty, mun on vielä vaiheessa.

      Kävin tänään pitkästä aikaa kirjottajaillassa, se on semmonen harrastelijaporukka ja muut on mahdottoman hyviä kirjottelemaan. Heiltä syntyy lennossa runoo, hajatelmaa ja tarinaa. Mä aina virkistyn siellä, vaikken tykkää lukee omia raapustuksiani.

      Vielä pari kuukautta opiskeluja ja sitten se olis pulkassa. No kuule, vilukissi, ympärysmitta se vaan jaksaa kasvaa, vaikkei sitä yhtään yrittäs. :D

      Poista
  9. Pellonperän emäntä-blogissa on sinulle "kahvikutsu" jos haluat osallistua haasteeseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, Reeta, kahvikutsusta! Ilman muuta otan haasteen vastaan. Mä ookin melkoinen kahvikissa. :D

      Poista

Kiitti kommentistasi, se julkaistaan tarkistuksen jälkeen, joten malttia...