perjantai 3. tammikuuta 2014

Katsaus vuoteen 2013

Pieni vilkaisu viime vuoteen.

 

Tammikuussa vihreydestä nautittiin sisätiloissa.
Helmikuussa pihapenkillä oli paksut lumikerrokset.

 

Maaliskuussa nautittiin upean värisistä tulppaaneista.
Huhtikuussa pellot olivat vapautuneet lumesta.

 

Huhtikuussa kukki myös lyijykukkani ja ulkona sipulikasvit

 

Toukokuussa kaadettiin viimeiset 100 vuotiaat puut ja
pelastelin linnunpesiä.

 

Kesäkuussa pihalla oli väriloistoa ja niin kukkeaa, että huimasi.

 

Heinäkuussa oli kuumaa ja
tein betonitöitä.

 

Elokuussa oli Kesäkeittiön harjakaiset ja
ruusut kukkivat aivan villinä.

 

Syyskuussa väriskaala taipui keltaiseen ja okraan.
Sinnikkäitä kukkijoita riitti silti.

 

Lokakuussa Amazonin lilja kukki, ties kuinka monetta kertaa.
Ulkona saniaiset olivat vielä vihreitä ja pirteitä.

 

Marraskuuta varjosti Tuisku-koiramme sairaus.
Ensilumi tuli ja suli.

 

Joulukuu oli pimeä ja märkä.

Erinomainen vuosi puutarhassa ja pihalla.
Opiskelut sujuivat mallikkaasti ja enköhän tänä vuonna valmistu.
Tuisku voi hyvin ja onni kukoistaa.

Ystävät ja perhe ovat elämässä tärkeitä,
ilman heitä en olisi jaksanut.

17 kommenttia:

  1. Hienot kollaasit hienosta puutarhavuodesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hellettä riitti ja vesi loppui välillä tynnyreistä, mutta kaikki kukki. Ai, kuvista puuttuu Pikku Metsän ja toukkapuiden kaataminen.

      Poista
  2. Kivat kuvat, kyllä on kaunis vuosi sulla paitsi nuo haavajupinat. Betonitalkoita muistelen lämmöllä, oli kyllä kivaa :) Ja tuotoksetkin hienoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis ja vähän raskas, kun oli niitä puutalkoita ja kesäkeittiötalkoita ja kattotalkoita ja huh huh. Siinä sitten "sivussa" tentin 4 eri oppiainetta, joten vipinää riitti. Onneksi en käynyt lisäksi töissä, vaan sain olla kesän kotona. Betonitalkoita jatketaan, mulla olis tarkoitus yrittä sitä penkkiä ja pöytää...

      Teil oli hieno Kiinan matka. Kuvat on upeita.

      Poista
  3. Kivasti esitetty vuosikatsaus! Toistan taas itseäni, kun muutakaan en voi, elikkä kuvat ovat niin värikylläisiä, elegantteja ja kauniita, että "oksat pois". Kuinka nautinkaan laatukuvien katselemisesta ja tykkään myös siitä, että luodaan katsaus menneeseen. Olet onnistunut molemmissa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis, HooPee! Mulla on kyl blogimaailman parhaimmat lukijat ja kommentoijat.

      Minä olen tämmönen rehevä tyyppi, niin henkisesti kuin ruumillisesti, niin tykkään runsaasta ja värikkäästä ja kiiltävästä, hih hih.

      Poista
  4. Tuo kesäkeittiö... Olisipa kesä tuplasti pidempi ja vain pikkuinen kunnon talvi välissä. Sitten voisin asua sen lämpöisen ajan tuollaisessa kesäkeittiössä. Tai ainakin istuskelisin siellä piiiiitkääään....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti ensi kesänä on aikaa istua ja keinua kesäkeittiössä ja laittaa ruokaa ja tunnelmoida. Toivon sulle samaa eli aikaa ja lämmintä kesää ja omaa kesäpaikkaa.

      Poista
  5. Kiva postaus ja kauniit kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Pirjo! Mä käyn aina ihailemassa sun kuvias, joten vuoroin vieraissa. :)

      Poista
  6. Monta asiaa olet ehtinyt tehdä! Kauniita ovat kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, Taina T! Koko kesä oli kieltämättä tiukkaa tekemistä. Syksyn saapuessa uskalsin ekan kerran hengittää vapaasti ja olin helpottunut, kun aikaa jäi vähän muuhunkin, kuin pihan raivaamiseen.

      Keväällä taas uudella innolla/raivolla oksakarahkojen kimppuun ja metsäpohjan raivaamiseen. Sisulla. :D

      Poista
  7. Kaunis vuosikatsaus! Eipä meistä kait kukaan tulisi toimeen ilman perhettä ja läheisiä ystäviä. Hyvää jatkoa teille kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime vuonna tahahtui pajon, kuvakavalkaadista jäi pois mm. kuinka alapiha kaivettiin auki ja sähkölinja vedettiin maan sisään ja Pikku Metsä kaadettiin toukkapuineen. Ne teetettivät kovasti hommia, meinaan kun siivosin jälkiä. Tenttasin kaiken tohinan keskellä 15 opintopistettä. Laitoin ruokaa työmiehille, tarjosin kahdet kahvit, yhdet teet välipaloineen. Hyvin kuitenkin kaikki meni, vaikka välillä meinas itku päästä, kun tuntui ettei millään voimat (henkiset, hih hih) riitä kaikkeen.

      Sari, tässä kun tilitän, niin myös te blogikaverit olette minulle henkireikä. On todella palkitsevaa, että jaksatte lukea ja kommentoida, Tämä blogi toimii minulle myös päiväkirjana.

      Poista
  8. Oikein mukava tiivistelmä menneestä vuodesta. No, lemmikin sairasu ei tietysti ole kiva asia, mutta loppu hyvin, kun Tuisku parani.
    Sinulle menestystä opiskelun loppusuoralla ja muutenkin mukavaa tätä viikon vanhaa vuotta 2014

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos oikein paljon, aimarii! Sulla on lunta ja muutenkin (oikean) talven näköistä. Mukavia hiihtohetkiä ja kauniita retkiä!

      Poista

Kiitti kommentistasi, se julkaistaan tarkistuksen jälkeen, joten malttia...