tiistai 5. maaliskuuta 2013

Paavalinkukkia ja paluu koulunpenkille

Hiihtoloma vietetty, enkä edes ottanut suksia alas vintiltä. Tein vähän, tosi vähän, läksyjä, vaikka niitä olisi pitänyt tehdä paljon. Huono omatunto kolkutteli, joten laiskuuteni ei muuttunut rentoutumiseksi. Tyhmä minä. Kirjoitin yhden tarinan, jonka lähetin kilpailuun. Syksyllä tulee tieto pärjäsinkö.

Sain Riihimäen, Tammelan ja Forssan kirjastoista tietoa, että kirjani ovat olleet lainassa lähes koko ajan. Jippijaijei! Tuosta minä tykkään. Ja jos oikein ymmärsin, niin kirjani löytyy myös Oulun kirjastosta, kiitos Aikun.

Kevätkylvöt ovat tekemättä ja pelakuut odottavat pistokkaiden ottamista kellarissa. Ehkäpä ensi viikonloppuna...

Ostin kuitenkin Paavalinkukkia, kun entiset kehittelevät voimiaan, ovat melko raakun näköisiä, kukkiakseen. Hurjan paljon erilaisia väriyhdistelmiä tarjolla. Tämäkin on helppohoitoinen kukka. Niukasti multaa ja ravinteita, eikä vettäkään auta lotrata. Kukkii pitkään ja usein.


11 kommenttia:

  1. Paavalinkukat ovat kauniita. Mullakin on muutama. Kiva, että kirjaasi lainataan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on esikoitakin kaupan, mutta kun ne eivät kestä lämpöisessä kuin hetken, enkä ole koskaan onnistunut pitämään niitä hengissä kesään asti, että olisin päässyt istuttamaan ne pihalle. Joten Paavalinkukka on hyvä kukka. :)

      Poista
  2. Kirjasi löytyy Oulun lisäksi Muhoksen ja Iin kirjastoista.

    t. Aikku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikku, muistelin, että sanoit tehneesi esityksen kirjan hankinnasta, mutta todella messevää, että niitä on tilattu. Kiitos!

      Laitoin tietosi talteen tulevaisuustta silmälläpitäen...

      Poista
  3. Hienon väriset kukat valitsit! Nuo "helppohoitoinen" ja "kukkii pitkään ja usein" ovat vaan sellaisia juttuja, joita itse en kyseisen kukan kanssa ole vielä koskaan päässyt sanomaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Purlina, olisko niin, että hoidat niitä liikaa, hih.

      Poista
    2. Voi hyvinkin olla, mulla on välillä niin kauhea kastelupakkomielle, että väkisin pitää jarrutella sitä kannua :D

      Poista
  4. Paavalinkukat ovat oikea lopputalven ilo ja pelastus. Ne ovat niin kauniita ja todellakin nykyään niitä saa monenmoisina väreinä. Ja sitkeäkin on kun mikä. Ei pienestä kuivuudesta ole moksiskaan. Muistan kerran, aikoja, aikoja sitten ,että meille jäi yksi st.paulia olohuoneen ikkunalle ( kaikkein kuumin paikka) melkein kuukaudeksi, kun olimme poissa, tullessani kotiin, se oli aika surkea ilmestys, mutta mä tyrkkäsin sen juurelle vaan vettä ja unohdin taas vähksi aikaa. seuraavan kerran kun kukan näin, se oli ihan täynnä nuppuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri noin kestävä Paavalinkukka on. Ei hätkädä kuivuudesta, mutta märkkyytä se ei kestä. Meitä on näköjään useita, jotka fanitamme Paavalinkukkaa.

      Poista
  5. Eipä ole yhtään ihme, että kirjaasi lainataan :) Sehän on ihan selviö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Himpulan pimpula, kun oon onnellinen, ku mulla on niin messevän mukavia blogikamuja, jokka ovat aina kehumassa. :)

      Poista

Kiitti kommentistasi, se julkaistaan tarkistuksen jälkeen, joten malttia...