perjantai 1. maaliskuuta 2013

Aforismeja

Olin eilen iltapuolella aforismiopissa. Kirjailija Pertti Munck yllytti meitä heittäytymään aforismien maailmaan. Taitaa olla useita vuosikymmeniä kun olen viimeksi lukenut aforismin, tietoisesti.

Sen opin, että aforismi on lyhyttä, suorasanaista tekstiä ja pituutta sillä on maksimissaan kaksi riviä. Lisäksi tekstin pitää olla tiivistä, tyylikästä ja painokasta. Munckin neuvo: havainnoi, kirjoita ja kiteytä. Yllättävän vaikeaa näin äkkiseltään.

P. Munck antoi meille aluksi sanan Valo ja siitä piti kirjoittaa kaikkea mitä mieleen juolahtaa ja juolahtihan sitä. En nyt väittäisi, että aforismiksi asti, mutta ideaa syntyi. Munckin tuotos oli "Tähden valo verkkokalvossa on matkansa puolessa välissä". Omat kyhäelmäni eivät kestä päivänvaloa. <-- Tuo ei siis ole aforismi, vaan toteamus taidoistani.

Toinen sana oli Onni ja aloin päästä vauhtiin. Tässä tulos: ONNI - INNO. Repikää siitä. Seuraavaa kertaa varten meidän pitää makustella sanoja Nyt/Nykyisyys ja Muisto. Saas nähdä mitä meikämartta saa aikaiseksi. Yrittää kyllä aion.


Pertti Munck kirjoitaa omistuskirjoitusta aforismikokoelmaansa nimeltä Valkoinen on mustaa.
"Sulkakynäni sulka on lentävästä siivestä."


Valoa, varjoja ja onnea omalla pihamaalla.


14 kommenttia:

  1. Haastavan homman sait, mutta kyllähän sä Marttana tostakin selviät kunnialla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ja eihän tässä tarvii edes onnistua, kuhan on mukavaa meininkiä. :)

      Poista
  2. No tuosta ei enää aforismi lyhene :-D
    Kuules Nettimartta, ja Myrsky ja Tuisku, mulla on sellainen ikävä uutinen, että en millään löydä sen mäyräkoiramosaiikin kuvaa! Olen käynyt Great Dixterissä niin monta kertaa, että niitä kuvia on vähän monessakin paikassa, ja olen mielestäni sen mosaiikin kuvannut - mutta. Ei löydy ei. Voi olla, että osa vanhoista kuvistakin asuu yhä edelleen Ranskassa. Mutta mosaiikista varmaan löytyy joku kuva netistäkin...
    hakee...
    esim. täällä:
    http://www.gardens-to-go.org.uk/great_dixter_wallgarden.htm

    VastaaPoista
  3. Parhaimmillaan, kuulema, aforismi on yksi sana, joten täytyy vielä tiivistää. :D

    Saila, blogiystäväni, kiitos kovasti vaivannäöstäsi. Mäyräkoiria voi tehdä joko pikkukivistä tai mosaiikkipaloista, miten tahansa, kunhan aiheena on mäyräkoira. Upeeta!

    VastaaPoista
  4. Eipä kuulosta helpolta. Ensin pitää saada oivallus ja sitten vielä tiivistää. Jää kyllä minulta aforismien tekeminen väliin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oo helppoo, ei ja mä luulen, että runoilevat ihmiset synnyttävät myös aforismejä. Voin olla kyl väärässäkin, kun en itse omaa kumpastakaan taitoo.

      Sananlaskuja ja sutkauksia kyllä irtoo. ;D

      Poista
  5. Aforismeja tuli kovasti luettua nuorena, taisivat silloin ola enemmän muodissakin. Tuo valkonen on mustaa, herättää kyllä ajatuksia. Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Justiinsa, ajatuksia aforismien tarttiskin herättää ja siinä se vaikeus. Upeeta kun jotkut osaa ja voidaan niistä nauttia.

      Oikein ihanaista viikonloppua!

      Poista
  6. Hehe, meillä asuu välillä hullunkurinen perhe, jossa on vanhemmat Itiä ja Äsi, ja sitten löytyvät lapset Ailuj, Ohuj ja Inno. Ne ovat semmoisia hutiluksia ja sotkijoita. Syytämme aina nurinkurinperhettä, kun huusholli on sotkussa ja tavarat hukassa tai jos muuten vain on hullunkurinen olo.

    VastaaPoista
  7. Ei olisi minusta aforismin kirjoittajaksi. Teininä yritin haikuja mutta eihän siitäkään mitään tullut. Haikut voivat olla tosi kauniita ja olen niitä joskus jostain löytänyt ihan luettavaksi asti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä minustakaan, mutta tämmöset kokeilut on tosi hauskoja ja aina saa jonkun ajatuksen tulevaisuutta varten.

      Haikut ovat kauniita. Missasin meidän kirjottajapiirin haikuillan, mutta mulle on luvattu, että nyt keväällä pidetään uusi.

      Minä en osaa kirjoitaa runoja, joten ehkä näihin aforismeihin ja haikuihin tarvittaisiin runosielu?

      Poista
  8. Aamu yö.--Yö musta iloton,mieli musta,valoton.Olet valo pimeään,loistat pihaan valottomaan,olet valo auringon,hehkut lempeyttä iloa.Tuot voimaa voimattomalle,iloa ilottomalle.Annatko kaikkesi toivottomalle,täällä murheen laaksossa kulkevalle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno, Anonyymi! Oletko kiinnostunut aforismikilpailusta: http://netticolosseum.tieteiskirjoittajat.net/viewtopic.php?f=6&t=1863&sid=fa669e454ad1b2f31e1a6b962f927c80

      Poista

Kiitti kommentistasi, se julkaistaan tarkistuksen jälkeen, joten malttia...