sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Mietteitä omakustanteesta

Kuukausi sitten julkaisin, Jenny Cotton ja Kepponen, dekkarinovellikokoelmani omakustanteena. 50 kirjaa meni blogikavereille (ja heidän kavereilleen) ja 20 kirjaa on ostettu suoraan Bod:sta. 70 kirjaa kuukaudesta ilman markkinointia ja hulabaloota on mielestäni upea tulos. Kiitos! Nyt mietin, että pitäisikö vielä tilata lisää…

Kannustan kaikkia kaivelemaan laatikoistaan käsikirjoitukset ja julkaisemaan, jos yhtään kiinnostusta on aiheeseen. Rohkeasti! Kirjaa voi painattaa vaikka vain yhden kappaleen. Ajatelkaa kuinka ihana olisi antaa lahjaksi tarinoita omasta suvusta tai omia runoja. Minulla oli niin hauskaa kirjoittaessani novellejani, että halusin muidenkin pääsevän lukemaan niitä. En jäänyt suremaan sitä, etten kelvannut kustantajille.

Kokemuksiani Bod kustantamosta: Kaikki on mennyt hyvin. Kustantajan sivuilla on selkeät ohjeet kuinka toimit. Voit perustaa maksuttoman kirjatilin, mutta sinun ei ole pakko silti julkaista käsikirjoitustasi. Voit siis kokeilla ja harkita rauhassa.


Kirjoitin käsikirjoitukseni MS Wordilla, minulla ei siis ole taitto-ohjelmaa. Sivumäärä pitää olla jaollinen neljällä. Ota malliksi joku pokkari, niin näet miten tekstit tulevat. Kirjoitus alkaa sivulta neljä. Ostin ISBN numeron ja se maksoi 99 euroa. Siihen hintaan Bod toimitti vapaakappaleet arkistoon yms. ISBN numero on tarpeeton, jos et aio myydä kirjojasi. Perustin myös kirjatilin, ettei tule epäselvyyttä verottajan kanssa.

Kustantajalla on kolme palvelupakettia, BoD Fun, BoD Classic tai BoD Comfort. Valitsin Classicin, koska tein taiton ja kannen itse. Kustantajalla on myös valmiita kansiratkaisuja, joihin voit halutessasi panna omia kuvia. Sivuilta löytyy myös hintalaskuri, jolla voit laskeskella miten valokuvat tai kovat kannet vaikuttavat hintaa. Hintoihin lisätään myös rahtikulut. Paketti toimitetaan kotiovelle.

Kannattaa laskea älypäässä kuinka monta kirjaa tilaa. Minulle kävi (tosi noloa insinööriopiskelijalle), että toinen tilaukseni 20 kpl, tuli kalliimmaksi kuin ensimmäinen 30 kpl tilaus. Hohhohhoijaa, minun kanssani.

Nyt kipinkapin käsikirjoituksia kustantamaan! Ehtii vielä pukinkonttiin.


16 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista lukea kokemuksia, vaikka mulla ei mitään pöytälaatikossa odotakaan. Melkoinen kokemus sinulla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylläpä tämä taitaa tässä olla minunkin kohdalla. Yhtä kokemusta rikkaampana. Ehkä noista Tuulisista Pojista jotain vielä väsään...

      Poista
  2. Kiva kuulla kokemuksia ja ihan puhdasta infoa tuosta omakustannekirjasta. Olen harkinnut sitä, kun kirjoitin joitakin vuosia sitten lapsuusmuistelmani ikävuosilta 0-16. Olisin tilannut kirjoja sen verran kuin minulla on jälkeläisiä. Heitä kun nuo asiat eivät kiinnosta tällä hetkellä pätkääkään ja sitten kun alkavat kiinnostamaan, niin en ole enää kertomassa. No, omat muistelot on kirjoitettu, mutta eivät ole kirjan muodossa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paa ihmeessä tarinasi kansien väliin. Varmasti jälikasvusi arvostaa niitä. Kirja on nätimpi kuin tulostusnippu ja voit vaikka kanteen laittaa nuoruuskuviasi?

      Poista
  3. Kirjasi oli ihan hauska ja kuitenkin jännittävä, vaikkakin hiukan pitempään olisit saanut pitää jännitystä yllä ja hiukan enemmän laittaa kiemuroita juoneen:)-jos näin pilke silmäkulmassa saan "arvostella". Romantiikankin olit sovittanut tähän kirjaan, kyllä Jenny Cotton on oikea salapoliisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainahan sitä voi arvostella, niistä saa hyviä vinkkejä, jos joskus uudestaan intoudun kirjoittamaan. Kiitos!

      Poista
  4. Kyllä nykyään kirjan julkaiseminen on helppoa. Sen voi vain itse päättää ja maksaa, no ei sentäs niin paljoa enää nykytekniikan avulla. Suosittelen!!
    Olen painattanut äitini päiväkirjan sukulaisilleni omakustanteena, joten kokemusta on. Mukanahan tulee taitto-ohjelma.

    Ja täällähän me aikamoista romaania tai historiikkia kirjoittelemme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitto-ohjelma! Ja minä en semmoista ollut hoksannut. Voi minua poloista poik... tyttöä. :)

      Sukulaisesi olivat varmasti tyytyväisiä päiväkirjakirjasta.

      Totta, näistä blogeista on jotkut saaneet oikein ammatin ja kustannussopimuksia. Hurraa heille!

      Poista
  5. Todella kiva kuulla, että kokemuksesi olivat positiivisia. Kunhan saan kässärini valmiiksi, niin seuraan esimerkkiä.

    VastaaPoista
  6. Mielenkiintoista lukea kokemuksia kirjan julkaisuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haluan kannustaa ihmisiä julkaisemaan kässäreitään.

      Poista
  7. Joko kirjat myytiin loppuun? Olisin tilannut Paavon mummulle joululahjaksi, mutta en viitsinyt ennen muuttoa tilata sitä muuttokuorman painoksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 2 kirjaa on vielä jäljellä, joten tilaus onnistuu hyvin.

      Voit myös tilata täältä:
      http://www.bod.fi/index.php?id=1257&bod_nr=&objk_id=878558

      Lisää ostoskoriin ja sitten vaan annat tietosi. Tulee mielestäni viikossa.

      Poista
  8. nettimartta!
    sä olet aarre!
    kiitos vinkistä, jonka parissa viihdyinkin aikas pitkään.

    sanoisinko että perästä kuuluu....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistavaa! Siis tätä mä just tarkotin, että moni rohkastus kustantamaan kässäreitään. Mä oon NIIN ilonen ja täpinöissäni odotan...

      Poista

Kiitti kommentistasi, se julkaistaan tarkistuksen jälkeen, joten malttia...