sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Kirsikoita ja kynttiläillallisia


Istutimme neljä vuotta sitten pihallemme kirsikkapuun. Ensimmäinen sato ja oksat kirjaimellisesti notkuvat marjoista.


Unikkojen terälehdet alkavat olla historiaa...


Ilmasipuleita on runsaasti. Topsautan näitä pikkusipuleita maahan syksyisin, joten sipuleissa löytyy.


Mieheni ja minä?


Olokolon tyhjennyksen yhteydessä, sen uumenista löytyi edellisten asukkaiden muovikalusteryhmä. Pesin ja raahasin sen Pikku Metsän reunaan. Nurkissa oli pyörinyt myös puolikas matontamppaustelinettä. En ollut raaskinut panna sitä metallinkeräykseen, kun koko ajan ajattelin, että siitä syntyisi vielä jotakin kivaa pihalle. Noh, nyt Mies junttasi telineen koristeeksi kalusteryhmälle. 

Koriste tosin näyttää hieaman satulatelineeltä. Nyt ei puutu muuta kuin Poni. Meinaan tuli mieleen Hyacinth Bucketin kuolemattomat sanat "...and room for the pony...".  Että pitäisiköhän tässä järjestää naapureiden iloksi kynttiläillallisia, hih hih.

32 kommenttia:

  1. Aah, ihananvärisiä kirsikoita. Meillähän aikoinaan, kun vielä oli pari kirsikkapuuta, ampparit söivät koko sadon. Ja puut suorastaan hehkuivat punaisena. No, happamiahan ne olivat, mutta harmitti silti.

    Hyasintti on vallan mainio tapaus, aikoinaan niitä tuli enemmänkin katsottua, nykyään silloin tällöin kun ovat uusintoja. Aina se vaan jaksaa naurattaa. Aamulla luin tekstiuutisista että Onslovia näytellyt henkilö olisi kuollut. Harmi, kun koko sakki oli kyllä niin värikästä ja hauskaa. No, vaikken ihan naapurissa asukkaan, niin pääsiskö vaikka näin virtuaalisesti niille kynttiläillallisille? ;D Seuraisin sitten kuinka Hyasinttimaisesti Nettimartta käyttäytyy ;DDD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieman karpalonmakuisia nää kirsikat ovat, mutta maistuvat silti ihanilta. Yritän popsia niitä mahdollisimman paljon, ennen kuin joku lintuparvi huomaa ne. Ampparit! Pelottava ajatus, olen meinaan tosi allerginen niiden pistoille.

      Hyasintti tosiaan jaksaa naurattaa vuodesta toiseen. Karismaattiset näyttelijät ja hieno ympäristö, eipä juuri muuta voi sarjalta toivoa. Joo, ja niin elämän makusia ihmisiä, hih hih. Mies just kertoi, että Onslow on kuollut.

      Mua harmistuttaa, kun Vuodatuksen blogi ahmi kitusiinsa kaikki mun kuvani. Olisin muuten voinut näyttää sieltä puolelta, kun mulla oli outdoors-indoors-suihkulähde Hyasinttimaisesti olkkarissa, hih hih. Tervetuloa virtuaali-illallisilleni!

      Poista
  2. Katselin tuossa yhtenä päivänä ikkunasta kun yksi mies oli tien toisella puolella taloyhtiön pihan puskan kimpussa ja söi jotain. Kun seuraavan kerran vein koiran ulos kävin katsomassa mikä puska se on. Oli kirsikka - ja tosiaan ison puskan näköinen, aivan täynnä kirsikoita.

    VastaaPoista
  3. Tänä kesänä on tullut ihan mukavasti kirsikoita.:) Meillä on kaksi hapankirsikkapuuta, kaksi hapankirsikkapensasta, yksi makeakirsikkapuu sekä suklaakirsikkapensas. Happamat ovat hapahkoja, mutta mehukkaita. Ihan mielellään niitä syö sellaisenaankin.:)

    Nyt alkaa illat jo taas olla aika hämyjä, joten kynttiläillalliset ei olisi ollenkaan hassumpi idea.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla onkin puu ja puska poikineen. Mitä sä teet kaikilla niillä kirsikoilla? Hämyisät kynttiläillalliset muovipöydällä kera tuolien, koristeena puolikas mattoteline. Täydellistä! :D

      Poista
  4. Meikäläisen vanha kirsikkapuu ei leveile tuotannollaan, laskin eilen kymmenkunta marjaa.... tosin onhan muutama pudonnut jo maahan ja ehkä jokusen linnut napanneet. Meillä on myös uusi kirsikkapuu kasvamassa.
    Vai että tuollainen tonttupari te olette ;) Me ollaan husbendin kanssa vanhat varikset ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuu tänne syömään, näitä kirsikoita riittää, hih. Luumuja ei sitten ole ainuttakaan. Ovat saman ikäisiä kuin tämä kirsikka.

      Tonttuja ollaan, mulla ei tosin ole ihan noin pitkä parta, kih hih.

      Poista
  5. Juu, ei muuta kuin kynttiläillalliset pystyyn. Puitteet on ainakin kohdallaan ja jos peräti alkudrinkit ajattelit tarjota, niin ihanaiset kirsikatkin on koristeeksi valmiina :)

    Minä sain etuoikeuden herkutella tänä vuonna yksin koko valtaisan kirsikkasatomme. Viime vuonna hakittu suklaakirsikka kun teki yhden ainokaisen kirsikan. Aromi oli jännittävä. Tuli tosiaan vähän mieleen tumma suklaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä idea toi kirsikoilla koristeltu alkutrinksu. Suklaakirsikkaa oli viime vuonna kovasti myynnissä, mutta kun olisin sen sitten hankkinut, niin kaikki taimet olikin myyty. Suklainen kirsikka, kuulostaa kyllä täydelliseltä maulta.

      Poista
  6. Heh, hei vaan Haisintti! Mä katon aina vain niitä osia, vaikka olenkin ne jo monasti nähnyt vuosien varrella. Vai kynttiläillallisia royal doultoineen! Kuule...en nyt muista, mutta jossakin lehdessä oli pyyntö, että joku ilmoittaisi kasvattavansa ilmasipuleita, kun niitä kasvatetaan vähän eli harvassa on kasvattajat ja joku haki perinnetietoutta. Kuulostaa tekstini nyt onnahtavalta...mutta jotakin tuonne päin!

    Kuule...laita mulle jemmaan vaikka kaksi sipulia!! Mummani kasvatti aina näitä ja minä olen saanut omani häviämään!!! Mulla ei ole kuin kukkapenkki, mutta laittaisin sinne 2 sipulia!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haisinttipa panee sulle jemulaan pari ilmasipulin mukulaa. Tuukko hakeen vai paanko postissa?

      Mäkin luin joskus, että ilmasipulikanta oli hiipumassa, en tiedä tarkemmin. Tämä ilmasipuli on Mökön (äitini) peruja mökkipihaltamme. En tiedä mistä se sinne on tuotu.

      Poista
  7. Siihen sun 'satulatelineeseen' voi hyvin ripustaa kynttilälyhtyjä tai jotkut "jouluvalot". Tai kyllähän siihen sen hevosenkin voi sitoa. Siis ihka aidon suomenhevosen :). Kirsikoista tulee älyttömän hyvää kirsikkalikööriä. Parempaa kuin kaupasta. Tein yks vuosi. Ainut jolloin sain mieheltä apua noukkimisessa. Meidän kirsikka puu on niin korkea ja minä persjalkanen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erinomainen idea noi lyhdyt ja jouluvalot. Hevosta nyt ei kuitenkaan aio hankkia, ku mä vähän pelkään niitä, jopa poneja. Persjalkasta sukua minäkin olen, siksipä hankin tuon 190 cm miehen, että joku ylttää latvukseen asti, hih. Kirsikkalikööri on varmasti makosaa.

      Poista
  8. Kirsikoista voi tehdä hilloa, likööriä... Säilöä rommin ja sokerin kanssa... Clafoutista eli sellaista pannarin tapaistakin olen kirsikoista tehnyt. Ja mikä etteikö niistä voisi keittää ihan mehuakin.;)

    Blogger on vaikea!:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, paitti että mä oon Euroopan huonoin mehun ja hillon rustaaja. Clafoutis??? Piti oikein kuuklettaa ja makosalta pannaritortultahan se näytti. Ehkä toi vois just ja just onnistua.

      Blogger on aluks vaikee, mutta kyllä se siitä sitten. Mikä ongelma sulle on meneillään?

      Poista
  9. No, näin alkuun ongelmaa tuottaa ihan KAIKKI!;) Mitään toimintoja ei meinaa mistään löytää, eikä mistään toiminnosta meinaa ymmärtää mitään. Jotain nyt sentään olen jo saanut aikaiseksi, mutta aika yksinkertaiselta kaikki näyttää. Ainakin on selkeää, kun ei ole mitään ylimääräistä.:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne toiminnot onkin useassa paikassa. Älähän hättäile! Mäkin tein ensin ihan peruspohjan, jota sitten pikkuhiljaa säädin. Kysy neuvoo. Mä autan, jos vaan tiiän.

      Poista
  10. Kyllä on upeita kuvia nuo. Hieman on eroa meikäläisen idioottivarman pikkukameran tummiin epäselviin otoksiin. Helenakin lähetti terveisiä ja samoin Lasse. Olivat kirsikoita syömässä ja punasia viinimarjoja keräämässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti kuvakehuista ja terkuista! Ai, joks viinimarjat alkaa kypsyy, täytyykin käydä vilkasemassa. Mulla on 2 punasta ja 1 musta. Pakastan marjat pikkupusseihin.

      Poista
  11. Juu, kyselen sitten, kun itsellenikin selviää, mitä pitää kysellä.;) Nyt jatkuvasti unohdankin mitä olinkaan tekemässä ja hakemassa, kun monenlaista säätämistä olisi. Kategoriat teksteille olisi ainakin kiva jostain saada... Mutta ehkä se tästä pikkuhiljaa. Koko ajan ainakin oppii jotain uutta.:)

    Minulla ei ole enää sähköpostiosoitettasi tallella. Jos haluat, voisin kyllä sinne vinkata, mistä tämä alkuräpellykseni löytyy...;)

    VastaaPoista
  12. No ilman muuta kynttiläillallisia ja kirsikkadrinkkejä! Ehkäpä virkkaat valkoisiin tuoleihin pitsipäällysteet ja kirjailet niihin talviot Royal Doultonia mallina käyttäen? :)

    Reipas kirsikkapuu teillä, meidän samanikäinen väänsi tänä vuonna 20 marjaa, joista 10 on jo lintujen syömiä... pöh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytynee odottaa hieman viileneviä iltoja, nyt on semmonen helle, että kynttilät sulaa, kuten tämäkin hyasinttimartta, hih. Ilman muuta täytyy virkata pitsipäällysteitä periwinkle-kuviolla. On se Hyasintti vaan niin mainio hahmo, ärsyttää ja huvittaa.

      Eipä sulla sitten ole tänä vuonna pohdintaa, että mihin säilöt monta kiloa marjoja. Mä taidan oottaa niitä lintuparvia, kun en enää jaksa syödä.

      Poista
  13. Täältä taas pukkaa ideaa: tuo tamppaustelineen osa on ilmiselvä köynnöstuki (jokin varjossa viihtyvä köynnös sopii siihen mainiosti) ja syksyllä siihen voi ripustella pieniä tuikkulyhtyjä tai vetää jonkin valoköynnöksen. Olis hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me taidetaan olla ajatussiskoksia, ku noita mäkin vähän aattelin. Tuikkulyhdyt syksyn hämyssä, aaah...

      Poista
    2. No tiätty ollaan, marttasisaruuden lisäksi. Kauan kadoksissa ollut kaksoseni ;-D

      Poista
    3. Hih hih, mulla ei ookaan siskoo, ei ajatus- eikä kaksosta. Kesän mukavin löytö!

      Poista
  14. Oih, mieki tykkäisin kynttiläillallisista, ainakin tuommosessa paikassa ;) Jos et ehi virkkaamaan hörhelöitä, niin heitä maton pätkät tuoleille ja joku lakana pöyvälle. Nettiksen bukee....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nettiksen bukee, aivan parhautta, hih. Maton pätkät ja lakana ovatkin käytännöllisiä ja kauniita ideoita. Ei muuta kuin kynttiläillallista suunnittelemaan. Virtuaalikutsun lähetän myöhemmin syksyllä...

      Poista
  15. Olipas kiva idea tuo tamppaustelineen uusiokäyttö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Mä aina pyörittelen kaikkia poisheitettäviä tavaroita hetken aikaa ja mietin saisko niistä (helposti) aikaiseksi jotain muuta, kuin ne alunperin on valmistettu.

      Poista

Kiitti kommentistasi, se julkaistaan tarkistuksen jälkeen, joten malttia...