perjantai 23. heinäkuuta 2021

Pientä, suurta ja sirkushuveja

 Avomaakurkut kasvavat kohisten.
Jättiläiskurkkuja löytyy kasvin uumenista,
jos ei muista joka päivä kurkistella lehtien alle.


Saan toukokuussa synttärilahjaksi jalohortensioita.
Istutan ne syksyllä maahan, ja hyvin kasvavat, yleensä.

Tämä pikkuruinen on korkeudeltaan noin 15 cm,
mutta kuivuudesta huolimatta ryhtyi kukkimaan.


Daaliat, Rengon punaiset, aloittelevat kukintaansa.


Sirot viinikärhöt kukoistavat myös.


Sain nämä viinikärhöt herra Y:ltä.
Toisen piti nimilapun mukaan olla väriltään valkoinen ja toisen sininen.
Väri kuin väri, somia ovat.


Pasuuna kurkottelee jo kattoon.
Nuppuja odottelen.


Kävin avustettavani seuralaisena sirkuksessa.
Esiintyjiä oli yhdeksästä maasta.



 

8 kommenttia:

  1. Oi kun sattuikin ihanan väriset kärhöt vaikk atuli "vääriä värejä"!

    VastaaPoista
  2. Kurkkusato on ollut tänä vuonna hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, Katja. Melkosia köllyköitä tulee, jos ei joka päivä kerää.

      Poista
  3. Ihania kukkia, hortensiaan näyttäs tulevan valtavasti kukkia!
    Muhkeita ovat kurkut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maarit, pikkuinen hortensia on suorastaan kukkiva ihme.

      Poista
  4. Meilläkin kurkut ovat olleet melkoisia möhkäleitä, mutta kastella on pitänyt usein.
    Kauniita kärhöjä sinulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, vettä ne kovasti vaativat kasvaakseen, Hitunen. Kärhöt ovat suloisia.

      Poista

Kiitti kommentistasi, se julkaistaan tarkistuksen jälkeen, joten malttia...