sunnuntai 28. helmikuuta 2021

Akvarelleja, mansikoita ja sääkuvia

 Viimeisiä muuttolaatikoita tyhjätessäni löysin muistoja 30 vuoden takaa.
Kävin kansalaisopistossa yhden syyskauden kokeilemassa akvarellimaalausta.
Jätin homman sikseen, kun en ollut tyytyväinen tuloksiin,
mutta nythän nämä ensimmäiset kyhäelmäni näyttävät ihan hyviltä.
Pitäiskö yrittää uudestaan...


Kävin läpi siemenpussivarastoni.
Löytyi paljon vihannesten ja juuresten siemeniä, osa vanhoja.
Täytynee kokeilla vieläkö ne itäisivät.
Kesäkukkien ja perennojen siemeniä on niin paljon,
että ostohaluja täytyy jarrutella houkuttelevien siemenpussitelineiden äärellä.
Lupasin kasvattaa herra Y:llekin taimia.
 


Ystäväni Pirkko oli kanssani viettämässä lauantain laatuaikaa.
Tein uunijuureksia ja paistoin halloumjuustoa.
Pirkko toi mansikoita jälkkäriksi.


Leivoimme gluteenittomia sitruunapullia.
Tai siis Pirkko leipoi, minä assaroin.
Yhdessä kyllä maisteltiin pullia ja hyviksi havaittiin.


Aurinko on hellinyt.
Lumet sulivat katolta hujauksessa.


Perjantaina Ylen Aamussa näytettiin Wiimasta ottamani sääkuva.


Illalla näytettiin Yle Hämeessä puistossa nappaamani kuva.
Että semmonen perjantai.


10 kommenttia:

  1. Sullon ihan selevästi taiteellisia kykyjä siveltimenki varres. Puistonpenkkikuvan satuun näkemähän. Hyvä sä! Hianua, että lumet o vähenny, vaikka osasta onki nii viätävän liukasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Navettapiika, pluikasta tosiaan on, mutta nastakengillä pärjää. Täytyy ilmeisesti ostaa värit ja lähtee uudestaan kurssille, harrastaa.

      Poista
  2. Hyvät ja varsin havainnolliset sääkuvat!
    Oi kun on hurmaavat nuo akvarellisi. Ei kun lisää maalaamaan.
    Onnea taimikasvatuksille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, Saila, niin munkin mielestä, varsinkin toi koirallinen kuva. Täytyy ostaa värejä, jos tuosta kehittyisi, niin voisi jotain tullakin.

      Poista
  3. Pitäs, tosi kauniita maalauksia!
    Onnittelut julkaisuista jää-Wiima-vesikkökuvista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti kannustuksesta, Maarit! Täytynee harjoitella lisää.

      Poista
  4. Kai kehystytät nuo akvarellit. Ovat yhdessä kiva taulupari.
    Onnittelet kuvista. On ihan jäätiköllä tiet. Meillä soratiet osa asfaltoiduistakin valkoisina aivan ja muutenkin lunta riittävästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidan sujauttaa akvarellit muistojenlippaaseen, aimarii, mutta kiitokset kannustuksesta.
      Teillä tulee talvi aikaisin ja lähtee myöhään. Olet valinnut ilmeisen mieleisen asuinpaikan.

      Poista
  5. tosi herkät tulppaaniakvarellit - raameihin ja paraatipaikalle asunnossasi - hyvä, ettet ole hävittänyt töitäsi! tykkään, kun on "märkä" jälki - niissä on akvarellin henki...

    hannah

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanna, oi oi oi, kiitos reippaista kehuistasi! Ehkäpä ostan uudet värit ja harjoittelen lisää. Muistan, että oli hauska harrastus, ehkä en nyt luovuta liian nopeasti ja vaadi itseltäni liikaa.

      Poista

Kiitti kommentistasi, se julkaistaan tarkistuksen jälkeen, joten malttia...