torstai 7. tammikuuta 2021

Alkuja

 Teitkö lupauksia uuden vuoden kunniaksi?
Minä en, mutta olen aloittanut uusia asioita.

Kylvin chilit, paprikat ja miljoonakellot.
Niin, vaikka vannon joka vuosi etten aloita mitään siemenkasvatuksia.

Muutin ruokatottumisiani lisäämällä kasvisten ja vihannesten määrää.
Aloin korvaamaan lihaa kasvispohjaisilla tuotteilla.


Kasvispainoitteinen ruokavalio johtuu herra Y:stä,
sillä hän on ollut kasvissyöjä jo 45 vuotta.
Turha laittaa kahta erilaista ruokaa,
kun voimme mukailla molemmille sopivaa pupellettavaa.
Oletko kokeillut kasviksista valmistettua jauhislihan korviketta?
Maukasta. Jopa tämmöisen tumpelokokin laittamana. Suosittelen.
Tosin minun pitää olla tarkkana tuoteselosteiden kanssa,
koska en voi syödä vehnää, kauraa, selleriä yms.


 Alkoi sataa lunta.
On taas valoisaa ja raikasta.

Aloin miettimään eteiskäytävään tapettia.
Vihreän värin pariksi jotain rauhoittavaa.
Ripustelen tapettimalleja seinään ja annan asioiden hautua.
Paras löytyy, kun asiat muhivat alitajunnassa.

Olen auttanut jo vuosia muutamia yksinyrittäjäkavereitani,
tekemällä heille nettimainoksia.
Palkatta, ihan vaan omaksi ilokseni, että pysyvät taidot tallessa.
On hieno asia, että tuttavani Jenni aloitti uuden vuosikymmenen yrittäjänä.

Onnea ja menestystä!

Loppumärinät, eli on alkanut voimakkaasti ärsyttämään blogipohjan toimimattomuus.
Muotoilut eivät pysy, kuvat tulevat erijärjestyksessä kuin olen määritellyt.

Yms...

15 kommenttia:

  1. Kasviksia oon syäny jo hetken entistä enemmä. Joo, ei ploki toimi niinku enne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Navettapiika, nykyään on hyvät valikomat hevi-osastolla, on niitä valmiiks pilkottujankin eli pienempiä eriä yksinäiselle/kaksinaiselle. :)

      Poista
  2. Onnea sinun uusille aluille ja uudelle vuodelle!
    Minä en ole vielä aloittanut kylvöjä, toivottavasti sinun taimesi lähtevät hyvin kasvuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Päivi, onnea sinun vuoteesi myös!
      Löysin vanhoja siemeniä, joten kokeillaan, on niin mukava näin tammikuussa turata mullan parissa.

      Poista
  3. Täälläkin on jo vuosia pyritty syömään kasvispainotteisesti ja lihan syöntiä oleellisesti vähennetty.
    Kylvöt saavat täällä vielä odottaa. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kruunuvuokko, kasvispainotteinen ruokavalio kuulostaa terveelliseltä. Saas nähdä tuleeko näistä minunkaan kylvöistä mitään.

      Poista
  4. Sais jotenki hengissä nuo entiset karahkat talaven yli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maarit, kyllä ne karahkat siitä kummasti virkoo, kuhan taas saavat valoo.

      Poista
  5. Hyvä idea ripustaa tapettikaistaleita esille mietinnän pohjaksi.
    Kasvipainotteisen ruoan lisääminen on fiksu asia. Meillä lihaa on jo pitkään vähennetty ja korvattu vihanneksilla sekä kalalla, josta pidämme kovasti.
    Ahaa, olet jo ehtinyt kylvöhommiin. Sama on täällä suunnitelmissa, mutta ensin pitää saada vanhusasiat järkevään jamaan.
    Mukavaa viikonloppua sinulle ja tietenkin myös herra Y:lle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Between, on mainiota, että kaupasta saa mukaan väri- ja tapettimalleja, sillä valaistus muuttaa hurjasti sävyjä.
      Kala on terveellistä, valitettavasti olen allerginen kaikelle, mikä polskii vedessä.
      Oli mukava viikonloppu. ;)

      Poista
  6. Uuden vuoden lupauksia en minäkään koskaan tee. Uusista aluista pidän kyllä, kuten tämä uuden vuoden alku! Minäkin olen lisännyt kasvisten määrää ruokavaliossani, maistuvat hyvälle. Onnea tästä herra Ystä, joka tuonut iloa elämääsi! Hyvät ihmissuhteet ovat tärkeä juttu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, Kivisen Vilma, hyvät ihmissuhteet ovat elämisen ehto. Onneksi minulla on ihania ystäviä ja sukulaisia. Herra Y on tosi mukava ja charmantti puutarhaharrastaja.

      Poista
  7. Onnea uudelle alulle ja ruokavaliolle. Ihanaa kun tekin olette saaneet lunta. Talvinen maisema on niin kaunis. Kaikkea hyvää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, Anneli A! Kaunis talvimaisema ilostuttaa meitä kaikkia.

      Poista

Kiitti kommentistasi, se julkaistaan tarkistuksen jälkeen, joten malttia...