torstai 5. marraskuuta 2020

6 kesäkuvaa -haaste

 Kiitos kaunis, Navettapiika, kesäkuvahaasteesta!
Tulikin sopivaan saumaan, sillä aika ja aiheet ovat olleet hakusessa.

Minulla on ollut monipuolinen kesä,
sillä minusta tuli uusioneiti ja ostaa päräytin
itselleni ja korilleni pikkuruisen talon.

Talossa ja puutarhassa on riittänyt puuhaa ja puurtamista.
Onneksi veljeni Teemu ja suuri joukko ystäviä on ollut auttamassa.
Rakkaudellinen kiitos!

Talon pihalla oli vanha omenapuu, valitettavasti jouduin kaadattamaan sen,
sillä puu oli kiinni seinässä ja oksat katolla.
Sain kuitenkin ihailla sen viimeistä kukintaa.
Kukat olivat suurenmoisia.


Kesä ei sentään mennyt pelkästään puurtamiseksi.
Kuljin välillä geokätköilemässä ja retkeilemässä.


Sielukin lepäsi, sillä kävin ystäväni Pirkon kanssa tuttuun tapaan
ihastelemassa naivistitaiteilijoiden näyttelyä Iittalassa.
Nauroimme makeasti, sillä monen taulun nimikin oli humoristinen.
Tämä taulu oli kuin sieluni,
kevyt sekä kesäinen.


Remontti edistyi mukavan joutuisasti, ja pääsin muuttamaan aikataulun mukaisesti.
Paljon jäi tekemistä talveksikin esim. ovien ja karmien maalaus sekä listoitus.

Tässä vaiheessa remonttia yleensä tulee itku,
sillä väsymys iskee eikä loppua näy.
Hyvin nukutun yön jälkeen sitä piristyy
ja innostus palaa lomiltaan.


Sateisinakin päivinä hymyillytti.
Olen onnellinen pitkästä aikaa.
Oma tupa, oma lupa.


Kesääni sisältyi itkua ja naurua, onnistumisia ja muutamia epäonnistumisia,
punnaamista multasäkkien ym. kanssa, siitä on hyötynä piukat pakarat.
Vapauden tunne on korvaamaton, samoin ystävät ja sukulaiset.

Kesäni oli huiman ihana!



14 kommenttia:

  1. Elämän rikkauden ylistys oli kesäsi :) Oi, miten ihana taulu, herkkä ja kevyt!

    Mukavaa marraskuun jatkoa Nettis!

    VastaaPoista
  2. Sulloli miälehenpainuva kesä. Omenapuulla oli valtavat kukat. Mikähän liä ollu nimeltänsä. Oi, mikä taulu, ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Navettapiika, omenapuun laatua en tiedä, kukat tosi valtavia, harmi kun oli niin hankalassa paikassa.

      Poista
  3. Hienosti kiteytetty kesä!
    Minäkin tykkään tuosta kesäkukkataulusta. Naivistien näyttelyssä teosten nimi täydentää teosta, joten lukematta tekstejä ei kannata tauluja ja patsaita ohittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Between, outo vuosi kaiken kaikkiaan. Kaikkea sitä kokee, kun tarpeeks vanhaks elää! :D

      Poista
  4. Mukava kuulla, että kesäsi oli haasteineen onnistunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, aina kun muistaisi, että ne mustimmatkin hetket vaalenevat muistoissa, Kruunuvuokko, niin olisi helpomi elää.

      Poista
  5. Kiva lukea sun vaihtelevista kesä tunnelmista ja kuulumisista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli nyt tämmönen kesä, Maatuska. Sitten joulun kautta uuteen kevääseen...

      Poista
  6. Muutokset elämässä ovat sielua puistelevia. Toisaalta vievät jotain, mutta toki tuovat uusia, itse valittuja asioita. Sitä tasapainoa hakiessa kuluu tovi jos toinenkin. Lopputulos ratkaisee, ja sujuva polku sinne merkitsee paljon. Ehkä paljon elettyä pitää surra pois, että tulee tilaa uusille ajatuksille. Sitten on kevyt jatkaa elämän varsipolulla kulkua, kun löytää sen oikean polun. Iloa ja Valoa poluillesi, WebMatha!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tita, nasevasti tiivistit tunteita ja tuntemuksia, kiitos!

      Poista
  7. Uusi lehti on kääntynyt elämässäsi ja kaikki on mahdollista! Teet kodistasi juuri sellaisen kuin haluat ja siinä tahdissa kuin parhaiten sopii. Koiruudet maadoittavat sinut uuteen paikkaan, joka varmasti tuntuu jo kodilta. Onnea ja onnistumisia, terveyttä ja voimia sulle ihana Puhurien emäntä, upea Nettimartta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suloiset kiitokset, Palvelijatar ja Wiiman iskäkoira! Kyllä, kirjoitan uutta lukua elämänkirjaani. Koti tuntui kodilta heti muutettunani, ja koiratkin tottuivat hetkessä uuteen paikkaan. Tästä on hyvä jatkaa...

      Poista

Kiitti kommentistasi, se julkaistaan tarkistuksen jälkeen, joten malttia...