keskiviikko 4. maaliskuuta 2020

Hiiri ja japaninruusukvitteni

Onneksi satoi yhtenä päivänä lunta,
niin näin tämän pienen vipeltäjän puutarhassa.
Hiiri haki ahkerasti hedelmiä japaninruusukvittenistä.


Vaikka lunta oli vain sentti, niin sekin tahtoi olla liikaa pikkuruiselle hiirelle,
mutta ahkerasti se siirteli hedelmiä omiin piiloihinsa.


Lumi tuli ja suli,
mutta onneksi sain napattua tämän kuvan,
kelpasi jopa sääkuvaksi Ylelle ja Hämeeseen.


26 kommenttia:

  1. Sinä olet kyllä taitava saamaan erilaisia eläimiä kuviisi, hiiren kuvaaminen ei taida olla ihan helppoa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiiri on vilkaskinttuinen ja pikkuinen, että tosiaan saa olla hollilla kameransa kanssa, että saa sen ikuistettua vauhdissa. Nytkään ei valo ihan riittänyt pysäyttämään se vauhtia, mutta tämmöiset tilannekuvat on tosi hauskoja.

      Poista
  2. Hiirellä onkin urakka ravinnon raahaamisessa. Hienoa, että vaihteeksi sinun kuvasti kelpasi Ylelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oliskohan sillä jo pesä ja poikaset, Between. Onkin pitkä aika siitä, kun kuviani on näytetty Ylen sääosuudessa.

      Poista
  3. olipas hiirellä vauhti päällä, kiirus on varastoja täydentää, ettei joku muu ehdi ensin. mul meni taas sääkuvat ohi, hieno kuva, mukavaaa kun julkaistiin, onnittelut!
    aikamoinen kolli ja tuo ilme kertoo kaiken! meidän kisut oli tänään leikattavina ja sirutettavian. kovasti eläinlääkäri varoitteli, et ruokamääriä pitää tarkkailla etteivät pääse lihomaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilona, kylläpä teijän kissimiskat kasvoivat nopeasti! Vien Wiiman sterkattavaksi parin viikon päästä, ruokaa pitää tosiaan sitten tarkkailla.

      Poista
    2. tsemppiä Wiimalle, toivotaan kaiken menevän hyvin:))

      Poista
  4. Hienoja kuvia! Eipä siis ihme, että YLE käytti kuviasi sääkuvina. Täällä alkaa säätiedotuksen mukaan satamaan lunta yön aikana. Tiedossa siis lumikolajumppaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumikolajumpat ovat tänä talvena olleet olemattomat, Tarja K, kunto ei ole päässyt kasvamaan. :)
      Kiitti kehuista!

      Poista
  5. Voi vitsi mitä hiirikuvia :D Ei kyllä joka kamerahan osu. Hiano sääkuva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Navettapiika, ilman lunta en olisi hiirtä edes erottanut. Onhan se hyvä, että kvittenin hedelmille tulee hyötykäyttöä. Kiitti, blogiystäväni!

      Poista
  6. OLit oikealla hetkellä kamerasi kanssa. Melkein näyttää, kuin hiirulaisella olisi liian iso herkkupala.
    Tinttikuva on ansainnut esittely Ylessä. Se on hyvä, josta isosti onnea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kvittenin hedelmä painoi varmasti enemmän kuin hiiri, aimarii, hyvin kuitenkin viedä retuutti hedelmät piiloonsa.
      Lämmin kiitos!

      Poista
  7. minäkin katselin yhtenä talvipäivänä ikkunasta pihalle,kissa sylissä. arvaas kumpi ensiksi huomasi pikkuruisen hiiren hangella lintulaudan alla tähteitä etsimässä? kissassa ei ollut pitelemistä, niin kiire sille tuli ulos että hyvä kun koko kissanluukku ei irronnut raameistaan. hiiri ehti piiloutua;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanna Helena, meillä koirat näkevät ja kuulevat kaiken ja vähän ylimääräistäkin. Kissa lähti kuin ammus. :)

      Poista
  8. Hienot kuvat! Olen miettinyt, onko naapurin kissa käynyt syömässä kaikki hiiret, kun kertaakaan en ole koko talvena nähnyt hiirtä hakemassa siemeniä lintulaudan alta. Oma kissa viihtyy ulkona yleensä vain muutaman minuutin, niin en usko sen pitävän hiiriä kurissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, Eeva, ja tosi mukavaa, että tykkäät kuvistani. Onneksi naapureilla on hiirenpyydystäjiä!

      Poista
  9. Kivoja, eläväisiä kuvia! Viimeinen on todella tyylikäs!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, Sirkku! Eläväisiä kuvia on hauska ja haasteellista ottaa.

      Poista
  10. Hyvät kuvat hiirestä ruusukvittenin hedelmiä saalistamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulipa kvittenin hedelmille lopultakin hyötykäyttöä, Katja. :)

      Poista
  11. Ihan mahtavia nuo hiirikuvat! Näkee oikein tuon vauhin millä se vipeltää 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun tykkäät hiirukuvistani, Teija. Vipellyksessä löytyy!

      Poista
  12. Mukavia kuvia hiirulaisesta ja upea sääkuva, onneksi olkoon.

    VastaaPoista

Kiitti kommentistasi, se julkaistaan tarkistuksen jälkeen, joten malttia...