lauantai 29. kesäkuuta 2019

Voihan Mortonin neurooma!

Luulin koko kevään, että oikeassa jalkaterässä on vaivana vanha tuttu nivelrikko.
Lopulta kävely vaikeutui liikaa, ja kipu oli seuralaisena myös yöllä.
Menin lääkäriin. Harvinaista.
Varpaissa ei ollutkaan nivelrikkoa vaan Mortonin neurooma.
En ollut moisesta ikinä kuullutkaan,
mutta nyt otin aiheeseen lähikosketuksen.

Kysymyksessä on hermopinne.
Voin kertoa, että erittäin kivulias vaiva. 
Olen saanut varpaisiin kaksi pistosta,
ja lisäksi olen ostanut jäykkäpohjaisia kenkiä.
Ovat auttaneet. Pidän kenkiä myös sisällä.

Mietin, että mistä tämä hermopinne johtuu.
Syitä löysin parikin, eli puutarhatöitä tehdessä tulee helposti käveltyä
yli 20 000 askelta päivässä, rasitusvamma.
Lisäksi kumarrun aina oikean polven, on muuten pinttynyt ruskeaksi,
varaan, jolloin varpaat taipuvat ylöspäin.
Siinäpä se!
Nyt taivuttelen varpaita alaspäin,
 ja yritän opetella polvistumista vasemman polven varaan.

Eilen sain veljeni Teemun ja hänen vaimonsa Riitan apuriksi puutarhaan.
Riitta napsi kuivia oksia pensaista ja Teemu paukutti puulattian Olokolon eteiseen.
Minä vetelin trimmerillä pientareita siisteiksi ja hävitin sinne eksyneet lupiinit.
Voin julistautua lupiineista vapaaksi vyöhykkeeksi.




 Kävin joka kesäisellä retkellä Iittalassa ihailemassa naivistien teoksia.
Joukossa oli Heli Laaksosen oivaltavia luomuksia.

Eletään täyttä elämää!


10 kommenttia:

  1. Vai sellainen vaiva! Minäkin polvistun aina samalle polvelle pihatöissä. Hyvä muistaa sinut varoittavana esimerkkinä!Paranemisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivisen Vilma, ei sitä tule ajatelleeksi ennen kuin on hieman myöhäistä, että pitää vaihdella työasentoja riittävän usein. Kyllä tämä tästä. Kiitti.

      Poista
  2. Paranemisia! Taitaa olla ahkeran ihmisen vaiva :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maarit, kiitos! Onneksi en ole ahkera, joten eiköhän tämä vaiva parane, kunhan maltan välillä huilia. ;)

      Poista
  3. Onneksi vaivaasi löytyi heti apua! Heli Laaksonen on mainio tyyppi, enpä tiennyt hänen tämmöistäkin tehneen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eeva Viherrin, diagnoosi napsahti heti kohdilleen, joten sain asianmukaiset ohjeet. Laaksosen Heli on monipuolinen taiteilja, niin sanallisesti kuin kuvallisesti.

      Poista
  4. Itselläni tämä vaiva tulee ja menee. Voi kipuilla 3-4 vkoa ja katoaa itsestään. On pois jopa kuukausia ja sitten se taas iskee. Olen huomannut, että jos pidän kovin kapeakärkisiä kenkiä, niin vaiva tulee varmemmin. Myös paljon kävely vaikkapa lomareissussa voi sen laukaista. Sitten mennään kantapää edellä askeltaen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tillariina, voi voi voi, harmillinen vaiva, kun paukahtaa päälle rasituksesta. Eipä olisi kiva konata kantapään varassa lomareissulla, huh.

      Poista
  5. Vaivan nimi kuulostaa paremmalta, kuin itse vaiva. Toivottavasti paranee pian. Vuosi sitten kärsin peukalon ojentajajänteen tulehduksesta tai kuten lääkäri sanoi de Quervainin oireyhtymästä. Oli niin vietävän kipeä, eikä meinannut kolmellakaan piikillä ja levolla parantua. Lääkärin mukaan monet nivelvaivat ovat usein tekevän ihmisen ongelmia. Kun ei mitään tee, ei tule vaivojakaan. Se lohdutti. Ei kuulemma tekemistä tarvitse lopettaa, kunhan saa vaivat kuntoon. Jatketaan siis trimmaamista, kumartelua ja muuta touhua niin putuarhan kuin muunkin elämän parissa.
    Hyvää viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Between, näinhän se menee, että nämä hermo- ja jännevaivat tulevat rasituksesta. Kesällä tulee kyykittyä, käveltyä ja venyttyä äärimilleen, joten ei ihme, että VANHAN ihmisen nivelet ja jänteet joutuvat koutukelle. :D
      Kyllä, yritetään muista levätä välillä, kaunista viikonloppua, hyvä blogiystäväni!

      Poista

Kiitti kommentistasi, se julkaistaan tarkistuksen jälkeen, joten malttia...