sunnuntai 6. elokuuta 2017

Polvisuojat, kottikärryt ja joustinpatjaköynnöstuet (+ 1 sääkuva)

Viikon varrella on ollut monenlaista säätä.

Tiestitkö, että sää ja keli ovat eri asia?
Arvi Lind: "Keli on, jopa suomen kielen perussanakirjan mukaan,
säästä johtuva teiden ja maaston kulkukelpoisuus."

Kuu pönötti taivaankannella melkein koko komeudessaan.
Kuva otettu alapihan rapuilla seisten, yöpaita päällä.


Sade on ollut herkässä,
mutta se hyöty sateesta on ollut, 
että kastelukannu on saanut lomailla.



Alla oleva omppukuva näytettiin Yle 1:n sääuutisissa 3.8. torstaina.
Sääkuvista kolme oli säkenöivän värikästä auringonlaskua,
yksi komea tikka ja viimeisenä minun rupiset omenat kotipihalta.
Mieltäni lämmitti, että tavallinenkin voi olla mielenkiintoista ja kaunista.



Sade ryöpsähteli kuuroina, ja juoksin välillä Kesälään huoltamaan pelakuitani.


Ilostutin itseäni ja ostin uudet polvisuojat.
Löysinkin pehmeät ja tarpeeksi isot suojaamaan nivelrikkoisia polviani.
Lisäksi ostin uudet vankat kottikärryt,
joihin mieheni ei saa koskea,
sillä hän höykyttää vankimmatkin kottikset muhkuraiseen kuntoon,
lastaamalla ne täyteen kivenjärkäleitä ja kivituhkaa.
Väkivahva mies!


Onni potkaisi syylingillä,
sillä sain kokonaista kolme joustinpatjaa,
kaksi 80 cm ja yksi 120 cm hakupalkalla.
Ensi kesänä saan monta uutta köynnöstä kasvuun.
Terveisiä Humppilaan ja kiitos!

 

Kaksi pihlajaa syleilee toisiaan pihallamme.
Kieputin kahta pihlajaa monta vuotta sitten toistensa ympäri ja sehän toimi!

Kävimme lauantaina naapurikaupungissa ja
löysimme uuden koirantalutusreitin kauniin joen varrelta.

 

18 kommenttia:

  1. Joustinpatjat ovat erittäin monikäyttöiset ja hienot ruostuneina varsinkin. Komea kuukuva. Ai sullakin on nivelrikko polvissa. Mullakin, ei kovin paha tosin. Vanhuus ei tule yksin, sanotaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivisen Vilma, nivelrikkoa on ollut melko nuoresta lähtien, sen kanssa pitää vaan oppia elämään. Oikeasta peukalosta poistetaan parin viikoon päästä pieni luu, joten puutarhahommat jäävät sikseen, kipsikädessä ei ihan heti heiluta pihalla. Kuu on komea ilmestys.

      Poista
  2. Huomenna taitaa olla täysikuu ja hienosti tuo näyttää jo möllöttävän teidänkin taivaalla.
    Polvisuojat minunkin pitäisi hommata, kun en millään voi olla polvieni varassa. Sisällä laitan tyynyn polvien alle, jos pitää jotain vaikka sängyn tai kaapin alta kumartua hakemaan. Pihalla pystyn kyllä aika hyvin työskentelemään kyykyssä niin, ettei tarvitse polvilleen maahan mennä. Vielä ei ole polvien takia lääkärissä tarvinnut käydä, mutta oireilevat kyllä. Sormissa on nivelrikkoa ollut jo pitkään. Lääkäri neuvoi pitämään nivelet liikkuvina ja niinpä sitten kudon villasukkia ynnä muuta. Se on auttanut ja sormet ovat nyt aika hyvässä kunnossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän sitä sanotaan, että liike on lääkettä nivelille(kin), Between, ja totta se onkin, siis minkä kivuiltaan vaan sietää ja kestää. Hyvä, kun pääset kyykkyyn, minä en ole niin notkea, toisen polven varassa yleensä olen tai molempien polvien ja silloin polvisuojista on kyllä ihanasti apua, pehmoisempaa. Peukalo on sanonut sopimuksen irti, eikä siihen kipuun auta enää Maamme laulukaan, leikkaukseen on pakko mennä, kun peukulla ei voi tehdä oikein mitään ja jomottaa jo rannettakin. Onneksi Suomessa on hyvät kirurgit.

      Poista
  3. Jännä tuo pihlajien punominen, hieno! Ihana jokimaisema ja taas on niin kuvaava sääkuva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sari, kannattaa kokeilla, kun ei koskaan voi tietää varmasti, mikä onnistuu ja mikä ei. Leikkaan muutaamaa pihlajaa, joita muuten kasvaa meillä luontaisesti paljon, pyöreäksi. Toimii hyvin, mutta nyt pihlajat alkavat olla semmoisessa mitassa, että en tahdo ylettää latvaan korkeimmilta A-tikkailtakaan. Pah!

      Poista
  4. Upea kuu! Heh...mä olen luullut, että sää ja keli on sama asia =).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu V, sattui tuommoinen selkeämpi ilta, pieniä pilviensuikaleita vain seilasi kuun edessä.

      Poista
  5. Jänskät pihlajat ja nuo joustimet on kyllä tosi kivat köynnöksille! Nättejä omppoja, nam :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maarit, joustimet sopivat tosi hyvin kaikille köynnöksille. Omput kypsyvät hyvää vauhtia, marjapensaat ovat täynnä marjoja, terveellistä.

      Poista
  6. Kompastuin joustinpatjaan soramontun kupeessa (joo joo, meilläpäin roudataan kamat metsään eikä kaatopaikalle) ja olisin ottanut sen kotio, mutta Vanha herra oli sen näköinen, että kotirauhan nimissä annoin olla. utta kyllä meille vielä patjanraato tulee! Tokotan taas kerran sille näitä sinun kuviasi, niin ehkä sillekin valkenee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanha rouva, ilman muuta haet joustinpatjan hyötykäyttöön! Ilmainen ja kaunis. Kipin kapin soramontulle. :)

      Poista
  7. Upeita kuvia jälleen kerran! Sulla on mukava paikka tuolla Kesälässä ihan istuskeluunkin, ettei tarvitse aina tehdä hommia.
    Tammelassa oli kaunis lauantai, kun olimme siellä Hakkapeliittatapahtumassa. Eilen Turussa satoi vettä oikein urakalla (uutisten mukaan eniten koko maassa) ja tilanne näyttää jatkuvan. Tulin pyörällä töihin, joten katsotaan mikä on tilanne klo 16 jälkeen, kun lähden kohti kotia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sari, totta, Kesälässä on mukava istuskella ja koiratkin tykkää siellä kölliä, kun on pehmeä (vanha) matto lattialla. Toivottavasti pääset kuivana kotiin, on ollut vesi herkässä.

      Poista
  8. Sinulla on tuo valokuvaamisen taito. Enpä ihmettele, että omenakuva pääsi uutisiin. Minulla odottaa kaksi joustinpatjaa ensi kesän puuhailuja varten. Mitään ei kannata heittää hukkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, Ansu, ehkäpä minulla on kyky nähdä arkipäivän asioissa kauneutta. Odotamme ensi kesää, että pääsemme käyttämään joustinpatjojamme. Kun veimme miehen kanssa kaatopaikalle kuormaa, niin oikein sydämessä kirpaisi, kun jätelavalle oli nakattu iso kasa joustinpatjoja. Arvaat varmaan, että teki mieli siepata muutama.

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Kiitti, Sussi! Haaveilen valovoimaisesta pitkästä putkesta, jolloin saisi kuvia hämärässä ja tosi kaukaa. Kamera ja putki maksavat 4000 euroa yhteensä, joten haaveksi taitaa jäädäkin.

      Poista

Kiitti kommentistasi, se julkaistaan tarkistuksen jälkeen, joten malttia...