maanantai 26. kesäkuuta 2017

Kauniita esineitä ja kilpajuoksua sateen kanssa

Harrastan kilpajuoksua sateen kanssa,
ja tunnen jääväni aina hopealle.
Ehdin kuitenkin sateitten lomassa trimmeröidä pari tankillista
eli yli kaksi tuntia. Yksi työ vähempänä. 
Trimmeröinti on sitä paitsi mukavaa hommaa.
Tosin tuntuu siltä, että on 1000 tekemätöntä työtä 
ja vain 1 tunti aikaa suorittaa niitä.
Ja kyllä, rikkakasvit nauttivat sateesta ja
kasvavat korkeuksiin tuuheina sekä elinvoimaisina.
 Pilvipoutaisina hetkinä pihapiiri näyttää nätiltä.



Yllä lumipalloheisi ja Tammelan kaunottaret.
Ala puolella punainen Tove Jansson ja ja ja... ööö...



Kasvulan ulkopuolella orvokit jaksavat vielä kukkia.
Tomaatteihin on tullut nuppuja, jopa.


Jossain välissä, pitää välillä tehdä hupsuja ja kevyitäkin hommia,
pihatyöt eivät saa tuntua raatamiselta,
ehdin asetella kauniita esineitä ryhmiksi.
Visakoivuiset luistimet ovat yli 100 vuotta vanhat.
Ne kuuluivat ystäväni Mirjan mummulle.
Hevosenkenkä on löytynyt istutuskuoppaa kaivaessani.
Olisikohan pudonnut aikoinaan vaivaistalon pollelta pellolle...


18 kommenttia:

  1. Hienoja ja vehreitä näkymiä puutarhastasi. Upeaa kukintaa myös ja hauska asetelma. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhamyyrä, kiitos! On mennytkin monta vuotta, että asetelmat on jääny raadannan jalkoihin, nyt helpottaa rakennushommista ja eläkeläisenä sitä on aikaa temuta pihalla muutenkin.

      Poista
  2. Kaunista! Missä ihmeen välissä ehdit vetäistä trimmerin käyntiin ennen kuin tuli uusi sadekuuro ;-)
    Ihanat nuo ruusut yhdessä, nami!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila, kiitti! Pienet pisarrukset eivät haittaa, kun on silmikko naamalla, vasta kaatosateella piti pinkaista tupaan.
      Nuo puskamaiset ruusut ovat nykyisin suosikkejani, ja värit täydentävät toisiaan.

      Poista
  3. Kuvista päätellen olet kuitenkin välillä ehtinyt ennen sadetta. Niin siistiä ja kaunista puutarhassasi on.
    Ja sadekuurot voisivat vaihteeksi loppua, kuten kova tuulikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Between, tulossa on kuvapareja "ennen ja jälkeen", joissa paljastuu karu totuus. :D
      Tämän alueen olin saanut kuopsuteltua kuntoon ja pitihän se heti esitellä. Sataa yli tarpeen, pikkaisen pilvipoutaa, kiitos, niin pääsisi nauttimaan puutarhasta kautta Suomen.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos, Tuija! Tykkään myös puista, joita olenkin istuttanut kymmeniä.

      Poista
  5. Puutarhasi näyttää kauniilta ja hoidetulta ja enpä usko siellä rikkaruohojenkaan pääsevän viettämään ainakaan kovin pitkäaikaista juhlaa.
    Tuo kasvulasi on ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kruunu Vuokko, rikkakasvit pääsivät venymään yllätän pitkiksi ja runsaslukuisiksi, kun satoi ja lisäksi välilevy pani minut tauolla. Kasvula on minunkin mielestäni karulla tavalla kaunis.

      Poista
  6. Tykkäät trimmeröidä?! Minä en, mutta pakko on. Tykkään tosi paljon pihastasi. Sadekuurojen välissä ei tosiaankaan paljonkaan ehdi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivisen Vilma, trimmeröinti, samoin kuin viikattella niittäminen, näyttää heti tuloksen eli siistiä tulee humauksessa. Kiitos pihakehuista, oikein mukavaa, että tykkäät.

      Poista
  7. Aivan upeita pihakuvia! Minäkin tykkäsin trimmeröidä mökillä, mutta pahus kun se siima loppui, enkä tiedä saako siihen meidän malliin uutta siimaa. Saatiin se siskon miehen isän kuolinpeästä. Oli hauska laite niin kauan kuin toimi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sari, menet siimakelan kanssa kauppaa tiedustelemaan, yleensä löytyy vastaava tuote. Trimmeröinti on just hyvä vaikeissa paikoissa kuten kuusen aluset yms. Kiitos!

      Poista
  8. Moikka Nettimartta pitkästä aikaa. Sun blogista löytyi paljon mielenkiintoisia juttuja. Mulle kuten varmaan monelle seuraajallesi on tullut tavaksi yrittää bongata sun ottamia sääkuvia, nyt sitten alan bongaamaan myös veljesi kuvia jatkossa;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Morjens Ilona! Kävin kurkkimassa blogiasi, sinulla on pieni tauko, mutta mukaa kun olet taas langoilla. Kesäkuussa näytettiin kolme kuvaa Yle 1:ssä, tosi mukava saalis. Hauskaa, että bongailet, minä yritän napsia mahdollisimman kiinnostavia sääilmiöitä.

      Poista
  9. Voi hyvänen aika, miten nättiä sulla on! Kertakaikkiaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitosta kauhiasti, vilukissi! Puutarhailu on hyödyllinen harrastus, kun siinä saa niin sielu kuin kroppakin ravintoa.

      Poista

Kiitti kommentistasi, se julkaistaan tarkistuksen jälkeen, joten malttia...