tiistai 30. toukokuuta 2017

Söpöysvaroitus

Eläimet ovat iso ilo.
Olenkin aivan omenanpuyöreänä onnesta,
kun näen siilin, oravan, pupujussukan tai tirppoja.
Ihailen tietysti myös perhosia, sisiliskoja 
sekä muita pihapiirimme pikkuasukkaita.

Leikkasin polun varrelta isotuomipihlajia, joita on kiusallisen paljon.
Lajihan kuuluu rajoitettavien kasvien joukkoon
ja ymmärrän hyvin syyn,
sillä se leviää voimaperäisesti.
Kukapa se rapisteli pusikossa ja tuhisi,
siilipä hyvinkin.
Söpöliini.
PS. näytettiin tänään Yle 1:n klo 18 uutisissa sääkuvana.


Oravalla on poikaset meidän vintillä.
(Ei tietysti kovin mukavaa...)
Talviturkin muuttaminen kesäpalttooksi näyttää olevan vielä vaiheessa,
sillä pussipöksyt ovat harmaat, villapaita sentään jo ruskea ja
välissä musta vyö.
Meidän pieni raitapaita.


Linnunpöntöt alkavat olla mukavasti asutettuja.
Olen vienyt vettä lintuille tarkoitettuihin koristealtaisiin,
ja aina näyttää olevan juojia ja kylpijöitä.


Ja mukavaksi lopuksi,
meidän omat söpöliinit,



19 kommenttia:

  1. Kyllä nuo teidän pojat ovat ihania söpöläisiä! Söpöjä metsänkin eläimet, siili pihapiirissä on nykyään varmaan aarre.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivipellon Saila, kiitti, kyllä minäkin tykkään, että Puhurit ovat söpösiä, toinen on jämäkkä ja toinen hupsu. Laitoin siilille vetää kuppiin, kun lampi on tyhjä ja kaikki lätäköt ovat kuivuneet aika päivää sitten.

      Poista
  2. Suloiset kuvat. Vietin itse satumaisen viikonlopun Itä-Suomessa. Jos huvittaa, käy katsomassa kuvat: kesaauto.blogspot.com -räpsyjä ne vaan ovat mutta olipa ihanaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aulikki, kävin heti tutkailmassa mainiota kuvatarjontaasi ja tykkäsin kovasti. Upeita maisemia ja kerrontaa. Laitoin blogisi sivupalkkiini, joten pysyn mukana matkoillasi, ainakin kuvakerronnassa.

      Poista
    2. Voi miten kiva! Toivottavasti saadaan aurinkoinen kuvakesä.

      Poista
  3. Herkulliset kuvat niin luontoeläimistä, kuin pojistakin. Eläimistä on valtavasti iloa, oli ne sitten omia tai kenen tahansa. Kun itsellä on vain yksi kissa, tuntee ja tietää sen melko perusteellisesti. Olen usein miettinyt, kuinka mukavaa olisi, jos kissalla olisi lajikumppaani. Silloin myös pääsisi seuraamaan niiden persoonallisia eroja. En tiedä, oletko joskus postannut koiriesi eroista, mutta olisi kiva kuulla niiden luonteenpiirteistä. Pikkuveljelläni on karkeakarvainen mäyräkoira, joka on kyllä aikamoinen persoona sekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Between, kyllä vaan, lemmikeissä on isoja eroja, vaikka kuinka olisivat samaa rotua ja maata. Minäpä teen koirapojista juttua, sillä ne eroavat toisistaan niin ulkonäöllisesti kuin luonteiltaankin. Pikkuveljelläsi on just oikea koirarotu... :)

      Poista
  4. No olipas söpöjä! Oravat on ihania, mutta juu hieman pelottaa niiden petomaisuus... Tuo siili on ihan supersöpö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesätuulia, onneksi pihapiirisämme liikku myös näitä söpöjä siilejä. Ne liikkuvat tarvittaessa vauhdikkaasti. Onneksi siili tuhisi ja rapisteli kuivia lehtiä, kun kietoutui palloksi, en olisi sitä muuten huomannutkaan. Oravat jakavat mielipiteitä, suloisen karvatakin alla on melkoinen peto.

      Poista
  5. Siilit ovat niin suloisia, kuten märkä lintukin!

    VastaaPoista
  6. Vastaukset
    1. Tänks, Sussi! Oli niin söpöjä kohteita, että kuvaus oli yhtä juhlaa. Kuvan siilestä nappasin kännykameralla ja muut järkkärillä, mikä on kyllä harvinaista.

      Poista
  7. Ihanat kuvat. Meillä on vasta silmut puissa ja muutama päivä on ollut hallatonta, joten meille tuli nyt terminen kevät. Siilit jo heräsivät ja itikoita ei ole, koska on niin kylmää. Olen vienyt kissanruokaa ulos ja kolme siiliä on jo näyttäytynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja mukavaa kun tykkäät kuvistani, enkulin käsityöt. Sinullahan on oikein siililauma!

      Poista
  8. Suloisia nuo eläimet. Mä tykkään siileistä, valitettavasti meidän pihassa ei niitä ole pitkiin aikoihin näkynyt. Oravia on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuija, jossakin ne teidänkin siilit seikkailevat ja putkahtavat taas esille yllättäen.

      Poista

Kiitti kommentistasi, se julkaistaan tarkistuksen jälkeen, joten malttia...