lauantai 25. helmikuuta 2017

Niin hieno!

Lainaan Runovaarin keväistä runotusta:

Niin hieno!

Lumitähtipeitto
alppiruusun yllä,
loistaa kristallinkirkkaana
valkoisena.

Hulmuaa talvenhuntu
pohjatuulen puhurissa,
tähän on tultu.

Riisuu tuuli tähtipeiton
vihreän yltä,
paljastaa varpuvarret,
talven kalvakat silmut,
kaarnakuorten arvet
kevään ääniä 
kuiskaavat.

Miljoona lumitähteä,
talviretkellä,
hetken tuikkivat
valonsäteissä.

Runovaari (Justin Larma)

Luen parhaillaan, hitaasti ja nautiskellen,
Justin Larman uusinta omakustannerunokirjaa Syvälle sisimpään.
Kunhan saan järkäleen luettua (352 sivua),
kerron tunnelmia ja tuntemuksiani.

Nyt on tosi hieno keli,
joten lähdetäänpä hangille,
sillä koko Suomi on saanut lumivaipan ilokseen (jotkut surukseen).

Ai niin, ajattelin tehdä kylvöksiä:
Cream Sausage, vaalean hunajankeltaiset soikeat hedelmät
Red Pear, päärynän muotoisia makeita hedelmiä,
kulttuuriperintö 1800-luvun alkupuolelta
Paprika Hamik
Kaunopunahattu Feeling Pink
sekä Pirkolta saamani, tummanruskeita pieniä hedelmiä, tekevän tomaatin ja
pieniä keltaisia hedelmiä tekevän tomaatin (ja nimethän on tietysti hukuksissa).

Pihapiiritapahtumia:



18 kommenttia:

  1. Kyllä nyt joutuu kylvöjä tekemään, että kestää tän lumivyöryn :-E

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila, voi sun kanssas, hassunassunen, mut kyllä nämä lumet äkkiä sulaa, kunhan maaliskuulle siirrytään.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Tänks, pirkko! Itseäni nauratti kovin tuo alimmaisen kuvan vastarannankiis... lintu.

      Poista
  3. Mukavan matala tua punahattu. Ne tuppaavat olemahan nii korkeeta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, meilkin on just niitä korkeita, toivotaan että tää uusi lajike on tanakka, Navettapiika.

      Poista
  4. Mulla on kyllä semmoinen hytinä, että maaliskuu tarjoaa lunta isot kinokset vielä. Ainakin täällä pohjoisella rannikolla.

    Tomaatinsiemeniä itsekin hypistelen täällä. En ole vielä laittanut idätyslautalle mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tita, olen taas liian aikaisessa ja huhtikuussa pärrään, kun tomaatin varretta vanuvat honteloina pitkin ikkunalauta, Tita.

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos, Tiiu! Luulenpa, että runoilijat kokevat maailman herkästi...

      Poista
  6. Siitä se siemenhimo kasvaa! Ja nimineen tietty.

    VastaaPoista
  7. Nautitaan lumesta ja sen tuomasta valkoisesta kauneudesta.

    VastaaPoista
  8. Ihanaa kun tuli lunta meillekin. Pian se kevät jo tulee, ehkä jo taas sulaa toi lumi. Aurinko jopa lämmittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinko lämmittää tosi mukavasti, Tuija, ja pajunkissat enteilevät keväästä.

      Poista
  9. Juu lunta tuntuu olevan Turun suunnalla melkein enemmän kuin pohjoisessa jossa viime viikolla käytiin. Vaikka tosiasiassa siellä on sitä 40 cm enemmän kuin täällä. Mutta täällä oli jo ihan musta maa ja nyt lunta on taas 11 cm. Tosin tänään on ollut aivan harmaa päivä ja lumet ovat hyvää vauhtia sulamassa. Inhottavan likaista ja märkää koiran kanssa ulkoillessa.
    Mutta lumimurheista pois ja kiitos kauniista runosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sari, ole hyvä! Meilläkin iltapäivällä alkoi sataa ankarasti ja arvaat varmaan kuinka siinä kävi, kyllä, lumet ovat muisto vain ja tilalle tuli kuraa sekä liukkautta.

      Poista

Kiitti kommentistasi, se julkaistaan tarkistuksen jälkeen, joten malttia...