torstai 16. kesäkuuta 2016

Anteeksi, pöytänne alla kasvaa koivu...

Kappas kepposta, niinpä kasvaakin!


Etupihan raivaus jatkuu ja laajenee.
Pihallamme on tenniskenttä.
Ei tosin uskoisi, kun katsoo kuvia,
mutta kyllä, tenniskenttä se on.


Katoimme tenniskentän yhdeksän vuotta sitten
suurilla harmailla muovipeitteillä.
Tarkoitus oli, että rikkakasvit eivät kasvaisi ja
tenniskenttä näyttäisi kohtuullisen inhimilliseltä,
sillä aika ja rahkeet eivät riittäneet kuopsuttamaan ja
haraamaan kenttää vähintään kerran viikossa.

Aika on tehnyt tehtävänsä,
muovi hapertui, jonka jälkeen luonto otti omansa.
Tenniskentällä kasvaa puita ja puskia.

Mies repi puolesta kentästä muovit pois.
Avasimme osan verkkoaidasta ja 
tarkoitus on kylvää kentälle heinänsiementä.
Vai olisiko sinulla parempia ideoita?

Toinen puoli kentästä on lankkujen ja puupinojen alla.
Tarkoitus on siivota sekin alue ja
rakentaa kevyt aidanne, jonka takan voi pilkkoa puita sekä
säilyttää muutakin puutavaraa.
Ai niin, haaveissani on sijoittaa "tenniskentälle" kesäkanala...

Oikealla näkyy tenniskentän aitaa.
Kallio kaivettiin viime vuonna (tänä keväänä lisää) esille ja
tämäKIN alue on työn alla... 
Alueella kasvoi kolme kuusijärkälettä.
Yksi kanto oli niin iso, että sitä ei saatu poistettua,
joten se pitää maisemoida eli
korosta sitä, mitä ei voi poistaa.

Etupiha on ison myllerryksen alla.
Hommaa riittää koko kesäksi.,
sillä myös talon edessä oleva alue
kokee muodonmuutoksen eli
ei ihan pientä puutarharemppaa.

Jotain kaunista, etupäässä alapihalta:


PS. Vihdoinkin sade tuli!

14 kommenttia:

  1. Joo, vihdoin sataa, ihanaa!
    Onpa kiva, että uskallat laittaa näitä kunnostuksessa olevien paikkojen kuvia. Niin moni pistää vain nätit kohdat blogiin (kuten minä). Ja sitten tuskastuu, kun suurin osa puutarhasta on vaiheessa ja rumaa röttöä ja kaikilla muilla on niin nättiä ja valmista. Tästä täytyy ottaa opiksi itsekin, sillä tämä on sitä oikeaa puutarhaelämää.
    Voi että, olisipa ylellistä, jos voisi pelata tennistä omalla pihalla. Pitäisi kylvää nurmelle ja palkata joku kentänhoitaja, niin olisi sellainen hieno vimpledon-kenttä.

    VastaaPoista
  2. istuta lehtikuusimetsä tai laita perunalle koko alue... hyviä neuvoja - eikö? ;))

    hannah

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisin harkita sitä lehtikuusimetsää, mutta perunat ovat aivan liian työläitä viljeltäviä, varsinkin kun en syö pottuja, hannah. :)

      Poista
  3. Saila, mulla on ollut alusta pitäen tapana, että esittelen ennen-ja-jälkeen -kuvia. Muistaa sitten itsekin, mitä on tullut tehdyksi. Toki tykkään laittaa myös kauniita kuvia ja kivahan niitä koreita on katsella.

    Pelasin tennistä "nuorena", nyt ei nivelet kestä, tosi harmittavaa, kun olis oma kenttäkin.

    VastaaPoista
  4. Miten olisi niittykasveja? Erilaisia niitysiemenseoksia on saatavilla. Itse muutin etupihalta yhden alueen niityksi keväällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä idea, Sussi! Maakin on varmasti tarpeeksi laihaa. Pannan harkintaan.

      Poista
  5. Ajattelin ehdottaa samaa kuin Sussi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KesäKukka, kesäkukkia kukkimaan koko tenniskenttä täyteen, olispa komia näky.

      Poista
  6. Täälläkin iloitaan sateesta! Niittyhän olisi aivan ihana, mutta onkohan siinä kovakin siistinä pitäminen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesätuulia, sen verran luin, että pitää niittää ja kerätä pois korret, että pysyy alue niukkaravinteisena. Tässä pitää puntaroida eri vaihtoehtoja. Ensin tosiaan aattelin, että nurtsi ja sitä vaan ajetaan leikkurilla eessun taassun.

      Poista
  7. Työsarkaa teillä riittää vielä, mutta eikös se hyvä, kun tietää mitä tekee? Kanat kuulostaa hyvälle. Ne on niin kauniita, ruskeat varsinkin. Ihania kukkakuvia "videolla"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maatuska, olet aivan oikeassa, tulevien töiden suunnittelu ja toteuttaminen pitää liikkeellä, niin mielen kuin kropan. Kesäkanala on haave, jota yritän toteuttaa. Kiitos kuvakehuista.

      Poista
  8. Toitotan taas, että on teillä lääniä. Ja töitä piisaa. Sitähän joutuu aloottamahan aina uuren kiarroksen toisestapäästä. Tuata kallionäkymää orotan erikoosesti, mitä saatta siihe teheryksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Navettapiika, nyt kun on päällänsä tää raivaustila, niin rikkaruohot saakin rehottaa, kyllä ne sieltä sitten löytyvät, jahkas muilta töiltäni kerkiin niitä nyppimään ja haraamaan. Koko talo on kallion päällä ja naapuritalon pihalla on vuori, josta meidänkin talon kivijalkakivet on louhittu 1800-luvun lopulla. Katotaan, mitä saadaan aikaiseksi...

      Poista

Kiitti kommentistasi, se julkaistaan tarkistuksen jälkeen, joten malttia...