perjantai 20. marraskuuta 2015

Nettimartta vaatehuoneelta, hei!

Muistatteko mainoksen: Tässä Simo Vaatehuoneelta, hei!
Noh, nämä terveiset tulevat omasta vaatehuoneestani, hei vaan kaikille!
Olen suunnitellut vaatehuoneeni remppaa yli viisi vuotta.
Nyt on aika toiminnalle.
Vaatehuoneeni värimaailma on 70-luvulta eli ruskeaa sävytettynä ruskealla.

 

Seinissä on kangaskuvioitua kuitulevyä ja lattiassa korkinsävyinen muovimatto.
Katto on kellastunutta puuta. Huoks!
Haluan raikkaan vaatehuoneen, joten kaikki menee uusiksi.
Maalaan katon valkoiseksi ja lattiaan tulee harmahtavaa (ei näy pölyt) laminaattia.

Vaatehuoneeni on pitkänomainen ja kapea.
Neliöitä siinä on yli kuusi, päädyssä on pikkuruinen ikkuna ja sivuilla kaksi ovea,
joten kalustaminen on haasteellista.
Maalaan seinät, joihin tulevat koristot ja vaatetangot, valkoisiksi.
Ensin ajattelin, että maalaan seinät raikkaalla kevään vihreällä,
mutta todellisuudessa koristot ja hyllyt peittävät seinät ja väriä ei näy.
Siispä päädyin tapetoimaan pienen ikkunaseinän!

Tässä muutamia tapettimalleja: 

 

 

Nouseeko jokin näistä suosikiksi?
Näin oikein kauniita mustavalkoisia tapetteja,
mutta taidan olla enemmän värien ja rehevyyden ystävä
(näkeehän sen jo ulkomuodostakin).

Näillä aatoksilla kohti viikon loppua, ystävät!

22 kommenttia:

  1. Oikialla, alahalla on mun suasikki. En voisi elää musta/valakooses huushollis, vaikka kaikki sisustusleheret on sellaasia täynnä. Kyllä färiä pitää elämäs olla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Navettapiika, harmaat, valkoiset ja mustavalkoiset huushollit näyttävät tyylikkäiltä ja kuvauksellisilta. Pidetään me kiinni väreistä!

      Poista
  2. Oijoi, eiksoo ihanaa kun saa laittaa jotain uusiksi? Toi sun vaatehuoneen lattia on muuten aika lailla samanlainen kuin meidän keittiön lattia, mutta meillä on vaan vielä rumempi versio tosta feikkikorkista. Odotan edelleen lottovoittoa (vaikken edes lottoa), jotta saisin rahat keittiöremonttiin. Laskin just, että pelkkien kaapinovienkin vaihtaminen kävisi kalliiksi, niitä kun on 34 kpl ja laatikostojen etusarjat päälle. *huoh*
    Minä tykkään tapettiehdokkaistasi oikesta yläkulmasta ja vasemmasta alakulmasta. Noi valkopohjaiset jää jotenkin värikkäistä kukistaan huolimatta vaisuiksi, mutta miltä se sitten just siinä tilassa seinällä näyttää, se onkin jo toinen asia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kutri, keittiö ja kylppäri ovat hintavia remonttikohteita. Vaikka kyllä tämmöselle vaatehuoneellekin äkkiä kertyy hintaa vähintään tonni, vaikka teenkin työt itse. Pitää ostaa pari koritornia, ne nostavat remontin hintaa. Maalit, laminaatti ja tapettirulla eivät niin paljoa maksa + tykötarpeet. Sulla on iso keittiö, mutta sähän tiedät, että unelmista tulee totta...

      Poista
  3. Vaikia noista on valita, harmaapohjainen sopis hyvin lattiaan, toiset on vaan muuten ilosia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maarit, ilosta vaatehuonetta halajan. Ystävät totesivat, että mitä sä nyt vaatehuonetta remppaat, eihän se näy muille. Daa! Näen vaatehuoneen monta kertaa päivässä. Tuo mielihyvää ja iloa mennä raikkaaseen vaatehuoneeseen. Vai mitä!

      Poista
  4. tapeteista vasen alhaalla on minun suosikkini.

    Minulla on työpaikalla työhuoneessa vaalean harmaata laminaattia, ja suosittelen, että olet tarkkana lattian harmaan sävyn kanssa. Vaaleasta sävystä näkyy kaikki roskat, ja lika pinttyy kiinni. Jopa siistijän ämpärin jälki on jämähtänyt pintaan, D!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sussi, valitsemasi tapetti oli ensimmäinen mallipalahankintani. Se on niin kevään vihreä, mutta sitten olen ruvennut empimään... saas nähdä...

      Hyvä tieto tuo laminaatin harmaus eli ei liian vaaleaa. Kiitos vinkistä!

      Poista
  5. heh, onneksi valitsit värikkään. Upeita tapetteja, itsekin tekisi mieli uusia tapetteja johonkin ;) MInustakin toi vihreä on nätti, riippuu tietenkin siitä tilasta, millainen on ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tylsä Mörökölli, vihreä on aina nätti ja tuo mieleen kesän ja puutarhan. ;D

      Poista
  6. Vihreä on lempparivärini, joten tuo vihreäpohjainen pomppasi heti silmääni. Se on rauhallinen ja kaunis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vihreäpohjainen on tosi raikas, enkulin käsityöt, samaa mieltä kanssasi.

      Poista
  7. Minä laittaisin tuota ihanaa vihreää. Terv. Tiltu

    VastaaPoista
  8. Alhaalla vasemmanpuoleinen olisi se, jonka valitsisin. Se on rauhallinen ja kuitenkin aivan ihanan värinen. Sellainen muovilankakorisysteemi on kyllä säilytyksen kannalta yksi parhaita ratkaisuja. Siis minun mielestäni. Ulos vedettävissä koreissa näkee helposti sisällön ja jokaisen korin voi yksitellen ottaa vaikka kokonaan tarpeen tullen pois. Hyllyissä aina jotain on jossain takana ja ulottumattomissa. Remppaan menee aina rahaa, vaikka kuinka pientä uudistusta tekisi. Mutta myös ilo rempatusta kestää tosi pitkään. Siis iloisia remppahetkiä sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Between, sievä väri kyllä piristää, varsinkin aamuisin. Koristot ovat tosi käytännöllisiä, varsinkin kun tämmöinen pygmin mittainen yrittää kurkotella hyllyistä, niin aina on haettava jakkara avuksi. :)

      Nätti koti on ilo ja lisäksi tykkään rempata, siinä saa liikuntaa ja hyvää mieltä. Kiitos!

      Poista
  9. Kauniita tapetteja! Itse kun olen hillittyjen sävyjen ystävä sisustuksessa, kannattaisin yläoikealla olevaa, mutta alavasemman keväisen vihreä on kans kiva:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Konnadonna, kaupoissa on pyörryttävä määrä upeita tapetteja eli valinnan vaikeus iski. Yläoikealla oleva tapetti on luonnossa vielä kauniimpi kuin kuvassa, herkkä.

      Poista
  10. Täti vihreä liputtaa tietty vihreäpohjaisen tapetin värisävyjä. Ihan ykkönen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marja-Leena eli Täti vihreä, vihreä on vehreä. :)

      Poista
  11. Eikö ole ihana päästä uusimaan tapetteja ym? Meillä kans ostettuna tapettia ja laminaattia... Minä valitsisin vasen alanurkka ja oikea ylänurkka. Väriä, mutta vähän rauhallisempaa. Värejä saa olla, muuten on tylsää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On, maatuska, uudet tapetit muuttavat koko tilan tunnelmaa. Meillä on melkein kaikki seinät roiskerapattuja, kun tässä talossa oli alunperin taidenäyttelytila, niin tapetti tuo keveyttä huoneisiin. Väreillä mennään!

      Poista

Kiitti kommentistasi, se julkaistaan tarkistuksen jälkeen, joten malttia...