maanantai 17. elokuuta 2015

Hellettä ja keltaista siskonmakkarasoppaa

Helle hellii.
Sunnuntaina kävi marttaystäväni Orivedeltä perheineen visiteeraamassa.
Helppoja vieraita, kun haluavat aina ruuaksi keltaista siskonmakkarasoppaa ja
tuovat itse pullat ja leivonnaiset ja roppakaupalla iloista mieltä.
Ai niin, oma keltainen siskonmakkarasoppani sisältää bataattia, paprikaa, herneitä, maissia,
runsaasti currya, chiliä, piripiriä antamaan potkua, ruohosipulia ja sulatejuustoa.
Makkarat voi korvata kanasuikaleilla ja mausteena voi käyttää thaimausteseosta.

Vierailun yksi syy oli tyttären poikaystävän esittely varamummulle (= minulle).
Varamummu toteaa, että oikein luonteikas ja sopusan oloinen nuoripari.
Toinen syy oli se, että Tiltu halusi lipstikan alkuja.
Meillä on muhkea lipstikkapensas, josta riittää lohjaistavia taimia isommallekin joukolle.

Elokuu puolessavälissä, aamulla lämpöä vain 7 astetta,
lähden kipinkapin tekemään viimeisiä maalaushommia,
sillä päivällä pahtaa niin, että sivellin jämähtäisi lautaan kiinni.





Nämä kuvat ovat Jokioisten Elonkierrosta, jossa kävimme Tiltun perheen kanssa retkellä.


10 kommenttia:

  1. Kivaa elokuuta. Onneksi aurinko hellii edes hetken vielä. Pakastin eilen vadelmia, mitkä hain Laitikkalasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vekki, samoin! Esa poimi omista puskista vattuja ja viinimarjoja, jotka pakastin, vaikkakin unohdin ripotella marjojen päälle sokeria. Kyllä olen avuton näissä säilöntäasioissa.

      Poista
    2. Ihania kuvia taas :) Minäkin olen vadelmia keräillyt. Hilla on huono siinä hommassa kaverina, ahmisi kaikki herkut suorssn puskista. Syövätkö teidän koiruudet marjoja?

      Poista
    3. Kiitti, Jaana! Valokuvaus on kyllä mieluinen harrastus ja luonto täynnä kuvauskohteita.

      Mitenkähän kävisi hillasuolla Hillan kanssa? Meidän koirapojat popsivat karviaisia ja katkovat viinimarjapensaiden oksia, mokomat. :)

      Poista
  2. Kiitos vinkistä - keltainen siskonmakkarasoppa lähtee kokeiluun:)
    Ihania elokuun päiviä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä, Lady of The Mess! Olen melko hätäinen kokki ja teen vaan helppoja ruokia. Keltainen siskonmakkarasoppa onnistuu takuuvarmasti ja maistuu kaikille. Kauniste elokuuta!

      Poista
  3. kuulostaa herkulliselta! Mukavaa elokuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Soppa on kyllä saanut suosiota, Sussi, ja jos kysyn vierailijoilta, mitä ruokaa teen, niin arvaat varmaan vastauksen. :)

      Poista

Kiitti kommentistasi, se julkaistaan tarkistuksen jälkeen, joten malttia...