perjantai 10. heinäkuuta 2015

Viikate, kukko, metsälude ja peltosaunio

Onko teillä metsäluteita marjoissa?
Meillä on, ja luin puutarhalehdestä (jota en nyt sitten enää löydä),
että jos pihan ympäristössä on paljon peltosaunioita (vai sittenkin pihasaunioita?),
niin on myös metsäluteita.
Tartuin viikatteeseen ja niitin aidan takaa 
peltosauniot, ohdakkeet ja juolavehnät.
Kuvasta näette, mitä meidän pihassa oikeasti kasvoi
ennen kuin aloitimme pihapiirin raivaamisen.
 Jossain kauempana naapurustossa on kukko.
Nostaa hymyn huulille aina kun se kiekuu.
Minulla on haaveissa, että perustan kolmen kanan kanalan, kun jään eläkkeelle.
Kukon virkaa saa hoidella metallinen koriste.
Orvokit ovat matkalla kompostiin.


Sataa ropsauttaa vähän päästä, ja pitää pinkaista sisälle suojaan.
 On tämä kesä vaan koreaa!

14 kommenttia:

  1. Haa, se sade tosiaan noita pihapuuhailuja haittaa. Tämä kesä on kyllä ollut sateen suhteen aikamoinen. Eipä ole tarvinnut kannella vettä itse kasveille. ;) Hellettäkään en kyllä kaipaa, mutta pikkasen enemmän aikaa sateitten väliin kuitenkin. Minäkin haaveilen muuten kanoista pihalle (ja vuohista...), mutta isäntä ei oikein ole asialle lämmennyt. Vielä. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minz, sataa ropsautta enemmän tai vähemmän joka päivä, mutta onneksi on ollut lämmintä. Kilpajuoksua sateen kanssa. :)

      Oletko huomannut, että kun puhuu ja puhuu, niin kohta mies esittää idean omanaan eli saamme kanalamme.

      Poista
  2. On meilläkin luteita aina joitakin, tuopa oli hyvä tietää, oli ne mitkä saunit nyt tahansa, joutaa nurin ;) Mansikoissa niitä tahtoo enimmäkseen olla, en muissa ole huomannut haitaksi asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teija, luteet ovat ikävän makuisia, yäk. Meillä maistuu lutikan tökötti myös viinimarjoissa.

      Poista
  3. Aivan upeita kesäkuvia teidän pihalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, Sari! Viihdytään hyvin ja tykätään tehdä pihatöitä, näin se kesä menee ja kunto pysyy kohillaan. :)

      Poista
  4. Kanala... ihanaa. Kyllähän sinne mahtuu myös possu ja pari lammasta... Ja ota nyt se kukko. Se on niin mukava, kun se aamuisin kiekuu. Ja vähän muulloikin. Kyllä Tuuliset Pojat se aisoissa pitävät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Manta, vois tulla naapureilta sanomista, kun kukko ilmoittais klo 4, että ukot ja akat ylös. Tuuliset Pojat voivat innostua pienistä kanasista vähän liikaakin, meinaan kaikki fasaanit ja muut siivekkäät saavat pihalta äkkilähdön.

      Poista
  5. miksi viedä orvokit kompostiin - leikkaa vanhat kukinnot alas ja saat loppukesällä vielä hienot kukat - kesähän kestää syyskuun loppuun... ja jos ne ovat sarviorvokkeja, voi ne istuttaa penkkiin - sano -

    hannah

    VastaaPoista
  6. A) olen laiska
    B) olen kyllästynyt
    C) tule hakemaan teille

    :D

    VastaaPoista
  7. kiitosta vaan - mulla on kukkakiintiö täynnä... ajattelin ehkä liian marttamaisesti -

    hannah

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hannah, sama ongelma minulla eli kaikki paikat kortilla. Siirrän yläpihan kasveja alapihalle, eikä ole yhtään käypästä tilaa kesäkukille. Sehän on hyvä, että ajattelemme marttamaisesti, aina. :)

      Poista
  8. Kesä on kesä, satoi tai paistoi. Hyvä tuo kanaidea - ilman kukkoa : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mayo, nautitaan tosiaan kesästä, vaikka sitten villasukat jalassa. Tässä on kolme vuotta aikaa suunnitella kanalaa eli kerätä tietoa. Täytyisi tehdä tutustumisreissu jonkun pienkanalaan. Yks juttu on myös se, että mihin kanat saisi talveksi.

      Poista

Kiitti kommentistasi, se julkaistaan tarkistuksen jälkeen, joten malttia...