sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Muuttoa ilman matkustusta

Nyt kun keittiön kahvilanurkkaus on valmis, niin rynnistin riemulla työhuoneeni kimppuun. Vihdoinkin saan aikaan järjestystä! Muutin olohuoneen kirjahyllyn työhuoneeseeni. Olkkariin tulee kaksi uutta kirjahyllyä, joten nyt loppuu kirjojen vaeltelu pinosta toiseen, ja jonkun tietyn kirjan epätoivoinen metsästys.

 

Kirjoja oli erinäisiä pinoja, ja työhuoneessani vallitsi viikon totaalinen sekamelska.
Kävin läpi kaikki tavarat, ja tarpeettomat vietiin varastoon.

 

Mieheni keksi minulle kätevän tavan rahdata kirjoja olkkarista työhuoneeseeni:
pyörillä kulkeva matkalaukku.
Näppärää!
Kirjojen joukosta pääsi päivänvaloon moni aarre.
Isäni armeijanaikainen päiväkirja oli yksi niistä.

 

Nyt ovat puutarha-, valokuvaus- ja keittokirjat kädenojennuksen päässä,
kun istun työpöytäni äärellä.

 

Ja pitihän hyllyille asetella myös aarteita...

 

Työhuoneessani on nyt seesteistä, inspiroivaa ja viihtyisää.
On aika/aikaa kirjoittaa...

20 kommenttia:

  1. Tuollainen muutto on ihanaa! Rankkaa ja ihanaa. Työhuoneessasi näyttää varsin kodikkaalta ja viihtyisältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin, Mamma N! On auvoista napata hyllystä kirja ja heittäytyä sohvalle katselemaan kuvia, puutarhakuvia.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos, Leila! Nyt on tilaa ajatella ja unelmoida. :)

      Poista
  3. Ja voi sitä tunnetta, kun saa kaiken paikoilleen! On ihanaa päästä nauttimaan uudistetusta ilmeestä!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta, Tuitiina! Puutarhakirjat ovat lähimpänä työpöytää, joten pieni sivuvilkaisu vasemmalle, ja siellä ne ovat, kesäiset unelmat.

      Poista
  4. Hirviä homma, mutta lopputulos takuulla palkitsee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hirviä oli homma, pirkko, mutta nytkyttelin pari laukullista illassaan ja lauantaina järjestelin kirjat paikoilleen. Siivoaminenkin tuntui (melkein) nautinnolliselta. :)

      Poista
  5. Kirjoissa onkin järjestelemistä, mutta sitten on pitkäksi aikaa siistiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoja ei onneksi tarvitse järjestellä joka vuosi ja nyt on tilaa kirjoille ja tavaroille, ei ole kaikki yhdessä sumpussa. Kirjat saavat hengitellä, between.

      Poista
  6. Järjestely ja tarpeettoman pois raijaus antaakin kummasti lisätilaa ja etsimänsä löytää huomattavasti helpommin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsinkin tuon tarpeettoman poisto/anataminen/siirtäminen antaa väljyyttä, Kruunu Vuokko. Vaatehuonekin menee remppaan, ja voi pojat, kun siellä on poistettavaa tekstiiliä säkkikaupalla.

      Poista
  7. Minulla on tällä hetkellä lukemista odottamassa toistakymmentä ostamaani kirjaa. Mutta eivät ne mihinkään karkaa. Jotkut ihmiset vievät lukemansa kirjat kierrätykseen. Periaatteessa ihan hyvä idea, mutta minusta kirja on aarre, josta en hevillä luovu. Joskus muutossa olen hävittänyt mielestäni "turhia" kirjoja. Yksi tälläinen oli Esa Saarisen Punk Akatemia. Nyt se on kuulemma keräilyharvinaisuus... Grrr... Minä tyhmä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Manta, kirjat ovat tosiaan tärkeitä, olipa ne sitten lukemattomia tai luettuja. Tykätään kirjoista, vaikka jossain oli maininta, että kirjahyllyjen aika on ohi. Olkoon vaan, me emme ole muodikkaita. :)

      Poista
  8. Ahkerana olet ollut ja kivaa jälkeä syntyy. Kukahan meillä vähän raivaisi tilaa...

    VastaaPoista
  9. Voi ei, mitä ihanuuksia! Matkalaukku oli kyllä melkoisen hyvä keksintö rahtaamiseen, kirjat painavat kuin synti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin unohtanut omistavani noin monta puutarhakirjaa. Vanhat valokuvakirjat, kuten Suomen kansakoulun työtä ja Finnland im bild, näkivät taas päivänvalon ja noita vanhoja valokuvia on nostalgista katsoa.

      Mieheni on nero ja pikkasen hävettää logistiikan insinöörinä, että itse yritin viritellä siirtokalustoa muuttolaatikosta ja pyörillä varustetusta puisesta kukka-alustasta.

      Poista

Kiitti kommentistasi, se julkaistaan tarkistuksen jälkeen, joten malttia...